Avainsana: kieli

Petjan aikakirjat 1.22. – Mieliero

Suurin osa muiden eläinten ääntelystä on spontaania, tunteen synnyttämää ja vaistonvaraista. Vaikka voidaan huomata, että eläimillä on “sanoja” tiettyyn tilanteeseen tarkoitettuja ääniä, ei voida puhua kielestä ja siitä, että tällä tavoin välitettäisiin jotakin merkittävää tietoa tapahtumista tämän hetken ulkopuolella.
On mahdollista että isot apinat ja delfiinit kykenevät hieman pidemmälle menevään kommunikaatioon äänen avulla kuin vaikkapa koirat, mutta mikään laji ei ole kuin ihminen. 

Joskus on esitetty ajatus, että kieli olisi kehittynyt näistä spontaaneista ei kielellisistä viesteistä, mitä aikaisemmilla kehitysasteilla on ollut ennen kielen keksimistä. Kieli olisi silloin kehittynyt toisin, ei kielelliset keinot olisivat joutuneet antamaan tilansa kielelliselle viestinnälle ja tätä ei ole tapahtunut. 
Itse asiassa ihminen on laajentanut ei kielellisen viestinnän rajat laajemmalle kuin mikään muu eläin. Meidän ei-kielelinen viestintämme ei ole vain hajun, eleiden ja ilmeiden varassa, vaan me ympäröimme itsemme viestejä välittävillä esineillä, puemme päällemme vaatteita, jotka kertovat arvoistamme, muokkaamme ulkonäköämme, käytämme tavaroita, joilla on arkisen käytön lisäksi symbolimerkityksiä ja rakennamme merkityksiä merkitysten sisään, sävellämme oopperan, maalaamme siitä taulun ja teemme taulusta meemin. 

Me kykenemme tietoisella ajattelulla leikkaamaan mielikuva sen luoneesta yhteydestä, riippumatta siitä, pohjautuuko se aistihavaintoon,  tallentaa se muistiimme ja ottaa sieltä taas sopivassa yhteydessä.
Kieli tarjoaa tähän koodijärjestelmän, jonka avulla voimme välittää, sanallistaa, omat mielikuvamme ja välittää ne toiselle, jolla ei ole samaa kokemusta todellisuudesta kuin meillä.
Kieli antaa meille mahdollisuuden valehdella. Kieli ei, kaikesta ilmaisukyvystään huolimatta ei voi olla muuta, kuin olla tietoisen ihmisen omasta näkökulmastaan, ja omasta kontekstista lähtien. Kieli ei pidä sisällään eksaktia todellisuutta, vaan ilman kontekstia se jättää tulkinnan aina jossakin määrin vapaaksi.
Ja siinä se on. 

Koska uskomme sen, kun meille sanotaan, “minä rakastan sinua,”

ja mitä se oikein tarkoittaa? 

Petjan aikakirjat 1.21- Kielipelin aivoitukset

Koska muinaisia aivoja ei ole tutkittavaksi, monet olettamukset muinaisten ihmislajien kyvyistä perustuvat kallotutkimuksiin, joissa kallon tilavuus, sen sisäisten alueiden ja harjanteiden kohtien perusteella on pyrytti jäljittämään aivojen rakennetta ja verrattu näitä tietoja apinan ja ihmisten kalloihin
Yleensä kaikilla ihmisillä vasemmasta aivopuoliskosta löytyvät alueet vastaavat puheen tuottamisesta, ymmärtämisestä ja sanojen tunnistuksesta, mutta tämähän ei vielä riitä täyteen ymmärrykseen, vaan meidän on tunnistettava sävy, rytmi, painotus, intonaatio, sekä puhuja ja tämän eleet.
95% oikeakätisistä ihmisistä vasen aivopuolisko on myös hieman suurempi ja kallossa on näkyvissä kielialueen tuntumassa tietynlaiset painaumat, joiden kehitystä voidaan tutkia juuri ihmisen esi-isien kalloista aina Homo Habiliksesta alkaen, apinoilla ei näitä painanteita ei ole, vaikka aivojen epäsymmetriaa näyttäisi ilmenevän myös suurilla ihmisapinoilla.
Eli homohabiliksella mahdollisesti oli kehittynyt sellainen neurologinen järjestelmä, jossa aivojen vasenpuolisko kykeni erittelyyn ja viestien analyysiin.
Homo habiliksen kurkku ei kuitenkaan vielä ollut tarpeeksi kehittynyt tuottamaan nykyihmisen monipuolista puhetta, mutta samaan aikaan oli ilmeistä, että kommunikaatiota tapahtui, koska homo habilis metsästi yhdessä ja asui jonkinlaisissa yhteisissä paikoissa, joita voi kutsua joksikin pesän ja leirin välimuodoiksi.

Yhteiset toimet, leiri, pesä ja metsästäminen edellyttämä kommunikaatio ei välttämättä ollut vain puhumalla suoritettua, vaan se mitä luultavammin oli monikanavaista, siihen liittyi ilmeet, käsimerkit ja äänähdykset. Se on ollut edellytys yhteisten suunnitelmien teolla.

Tämä voisi selittää sen, miten aivot ovat kehittyneet rinnan tunnistamaan erilaisia tasoja, eleitä ja ilmeitä rinnan puheen kanssa.  Ja käsimerkkejä käytetään tänä päivänä, niin kuin on käytetty aina metsästäessä ja sotaretkillä täydentämään puhetta, tai kun on pitänyt olla hiljaa. Ja samaa juurta ovat myös jengien käsimerkit.

Khoisan kansan merkkejä Botswanasta


Kun käsimerkit ovat saaneet lisäkseen yhä kehittyneemmän kielen, laji on kehittänyt kilpailukeinojaan aina pidemmälle.

Petjan Aikakirjat 1.20. -Vaikuttavatko kielen kääntäjät korvan kallistumiseen?

Tämä symbolijärjestelmä, jota tässä nyt käytän toisen symbolijärjestelmän kautta edellyttää monen osatekijän toimintaa. Jos emme tuntisi äännettä  “aa”, en tarvitsisi merkkiä “A”.
Jotta meillä olisi tämä äänne “aa”, pitää olla sellainen suuontelon ja kurkunpään rakenne, jotta voimme muodostaa sen äänteen. Sitten, jotta sillä äänteellä olisi merkitystä, se pitää kuulla, eli meillä pitää olla korva, ja sekä lähetyksen että vastaanoton puolella mitää olla tulkitseva järjestelmä, jotta sillä äänteellä olisi merkitys.

Ajatelkaa kurkkua, parasta A-luokkaa.
Mitä me tiedämme aikaisempien ihmisten kyvystä kommunikoida äänteillä perustuu hyvin vähiin löytyihin, siihen mitä löydetyissä luissa on ollut kieliluu, siitä tiedämme miten kurkunpää on sijoittunut.
Toinen mitä voimme tutkia on suuontelo. 

Jo silloin, kun olimme täysin mitäänsanomattomia, leikimme tulella. Tarve suuriin hampaisiin ja mahtaviin leukalihaksiin väheni, ja kurkun ja suun alueella oli enemmän tilaa ja senhän tietää miten siinä käy. Tilalle on aina tarvetta.
Kitalaki on ihmisellä lyhyempi kuin simpanssilla, tai mitä se oli vaikkapa homo erectuksella. Neanderthalin ihmisen kitalaki oli suunnilleen saman mittainen kuin meillä, mutta kurkunpää oli ylempänä.
Simpansseilla ylhäällä oleva kurkunpää ja pitkä suuontelo helpottaa nielemistä ja mahdollista nielemisen ja hengittämisen yhtäaikaa. Ja itseasiassa myös pienillä lapsilla, vastasyntyneillä, kurkun pää on ylempänä.  Vauva voi imeä rintaa ja hengittää yhtä aikaa, mutta menee aikansa, ennen kuin lapsi voi muodostaa kaikkia äänteitä.
Neanderthalin ihminen ei luultavasti pystynyt sanomaan a, u ja o, eikä g ja h konsonantteja.
Joskus, ei kovin kauaa sitten, ihmisen kurkunpää ja kitalaki olivat jokseenkin sellaiset kuin nyt. Mitä annamme aikaa, ehkä 2000, korkeintaan 3000 sukupolvea sitten, eli melkein eilen. Sen ajatteleminen saa minut surulliseksi.
Se, että meillä on valmius tuottaa kieltä, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme tehneet sen, ja eräiden henkilöiden kohdalla ei edelleenkään selkeä viestintä ei onnistu.

Petjan aikakirjat 1.8 – Ajattelu vaatii lihasta.

Ihminen on sitä mitä hän syö.
Toisinaan tästä voisi päätellä ihmisen olevan kasvissyöjä.
Ihmisen evoluutiossa on ollut kolme tärkeää tekijää, jotka ovat olleet kietoutuneet toisiinsa kuin DNA:n kaksoiskierre. 
Biologinen evoluutio vaikutti ensimmäisenä.
Ihmisen tausta on selkeästi lihansyöjäapina ja ruoka on vaikuttanut evoluution
Edellisten vaikutuksesta syntyi kulttuurievoluutio, joka vaikutti taas biologiseen evoluutioon. 

Esi-isiemme hampaat ovat pedon, samoin silmät ovat asettuneet kuten pedolla.
Ja mikään kasvissyöjä ei yhtäältä tarvitse niin kehittyneitä aivoja kuin ihmisellä ja toiseksi, sellaisia aivoja ei olisi kyetty kehittämään kasvissyönnillä.  Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.8 – Ajattelu vaatii lihasta.”

Petjan aikakirjat 1.2.- Kulttuuri on oppimista. 

Ajatelkaa nyt vaikka hyttystä. 

Tai ei, ei ajatella hyttystä, ajatellaan sudenkorentoa, kun sudenkorento syntyy, sille on ohjelmoituna tietyt reaktiotavat, jotka se on saanut perimässään. Sudenkorennolla ei tapahdu oppimista, ja tämänkaltaista järjestelmää kutsutaan suljetuksi reaktiomalliksi. 

Mitä kehittyneempi laji on, mitä enemmän sillä on aivokapasiteettia ja oppia kokemuksistaa, muuttaa reaktitapojaan sen mukaan, mitä se on oppinut. 

Tässä mielessä alkeellisen sudenkorennon ja vaikkapa mustekalan välillä on huikea ero, mutta mustakalan ja vaikkapa vain kissan välillä on sitten myös valtava etäisyys, potentiaali, josta syystä mustekalat eivät ole luoneet kulttuuria, ja ovat, kaikesta älystään huolimatta, frittirenkaina lautasella.   Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.2.- Kulttuuri on oppimista. ”

The Dog

English: A dog.
Swedish: What?
English: The dog.
English: Two dogs.
Swedish: Okay. We have: En hund, hunden, Två hundar, hundarna.
German: Wait, I wan’t to try it too!
English: No, go away.
Swedish: No one invited you.
German: Der Hund.
English: I said go away….
German: Ein Hund, zwei Hunde.
Swedish: Stop it!
German: Den Hund, einen Hund, dem Hund, einem Hund, des Hundes, eines Hundes, den Hunden, der Hunden.
Finnish: Sup.
Lue lisää ”The Dog”