Avainsana: Korona

Ihmiskunnan viholliset ja Typerysten Salaliitto

Rokotevastaisilla, kulkutautimyönteisillä, eli kuoleman kätyreillä, ei pitäisi olla sijaa ihmiskunnassa.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut Typerysten Salaliitosta, joka on maailman laajimmalle levinnyt ja vaikutusvaltaisin verkosto, samaan aikaan avoimesti näkyvillä, mutta täysin salassa, sillä vain harva jäsen itsekään tietää olevansa mukana ja jonka olemassaolon kiistäjät ovat osoitus sen läsnäolosta.

Huomattava osuus siitä paskasta, missä rämmimme, on tehty bona fide.

Ihmiset, joilla on pyrkimys hyvään, tekevät työtään sivuilleen vilkaisematta, puurtaen sitä tehtävää, joka on heille annettu ja on usein vielä tärkeääkin, oikeasti, vaikka olisikin silti kokonaisuuden kannalta kyseenalaista.
Siinä toimii Typerysten Salaliitto.

Kulkutautimyönteisessä paskasakissa on osansa näillä.
He ovat vain typeryksiä, jotka toimivat hyvässä uskossa, mutta se ei poista sitä, että he ovat vaarallisia kusipäitä ja bioterroristaja, vaikka miten toimisivat bona fide. Lue lisää ”Ihmiskunnan viholliset ja Typerysten Salaliitto”

Kansalaisten kangasmaskeista

 

1. Kansalaisten maskien ei ole tarkoituskaan suojata kantajaansa vaan muita.
2. Jos suun edessä on jokin suoja, joka tasaa ulos tulevan ilman painetta, virukset eivät lennä niin pitkälle.
3. Jos virusten kantomatka vähenee, niin tartuntojen todennäköisyys laskee.
4. Jos maskin silittää pesun jälkeen, niin pieninkin, yhden pisteen lämpö, tuhoaa periaatteessa kaikki tunnetut taudinaiheuttajat, höyrystää niissä olevan veden ja ”kypsentää” proteiinit.
5. Useampi kerroksinen kangasmaski, jossa on välissä polyesterikerros, on tehokkaampi kuin puuvillamaski. Lue lisää ”Kansalaisten kangasmaskeista”