Avainsana: Lapset

Petjan aikakirjat 1.9- Oi mutsi, mutsi…

Julkaistu tekijä admin

Paviaaniemolla voi olla sen verran penskoja, mitä se pystyy kuskaamaan puuhun turvaan. Ehkä kaksi kerrallaan. Jos on tuuria, kulkee ehkä kolmaskin, joskus.
 Isot apinat saavat melko vähän pentuja. Se, montaa pentua kykenee hoitamaan, on rajallista, kun pennun kehitys on melko hidasta. Gorilla saa yleensä ensimmäisen poikasensa 5-7 vuoden iässä, uudet jälkeläiset yleensä kun edelliset ovat 3-4 vuoden ikäisiä. Urokset saattavat saada jälkeläisensä vasta 15 täytettyään, ja silloinkin, jos onnistuvat hankkimaan oman lauman.
Mitä enemmän laji on kiinni siinä, miten pentu oppii oman hommansa laumassa, sitä pidempään menee, ennen kuin kannattaa hankkia uutta pentua. Ei vain ole aikaa toiselle.
 Kun lajia on muutoinkin vähän, ja uusia tulee harvakseen laji on luonnostaan uhanalainen.

Narupettereiden kehitys on vielä hitaampaa, mutta ihminen keksi keinon ohittaa tämä kapeikko. Ja saattaa olla, että tämä oli se syy, miksi nämä narupetterit syrjäyttivät neanderthalin serkut.

Siihen keksintöön varmaan vaikutti moni tekijä. Proteiinin saanti, leukalihasten pieneneminen koska liha mureutettiin tulella antoi enemmän tilaa aivokopalle, niin kuin pystyasentokin.
Ja sitten ne puheet. Ne kyllä tiedetään.
Tästä on muitakin perusteltuja näkemyksiä, mutta haluan tuoda yhden aivan erityisesti esiin.
Isoäidit.
Kun vanhat naaraat elivät tarpeeksi kauan, ja heillä ei ollut enää omia pentuja, he saattoivat keskittyä lastenlasten hoitamiseen. Ja kun tietoa saatiin siirtää kielen avulla pelkän näyttämisen lisäksi, opettaminen tehostui, ja isoäitien pitkä oppimäärä tuli jälkeläisten käyttöön, syntyi aivan uusia mahdollisuuksia. 

Ja kun toisesta päässä näillä oli lisääntymisiän sivuuttaneiden valvova silmä tieto käytettävissä, saatettiin sitten alkaa toisessa päässä lisääntyä tehokkaammin, ympärivuoden, heti kun imettäminen oli ohi, ja muutoinkin noin niin kuin ylipäätään. 
Neandertalilaiset lisääntyivät hitaasti, laumat olivat pieniä ja soppaa vähän. Yhdenkin naaraan menettäminen saattoi kaataa koko yhteisön.
Mutta entäs sitten nämä narupetterit suurine puheineen. He lisääntyivät entistä tehokkaammin, tekivät yhteistyötä entistä tehokkaammin, ja siinä missä aikaisemmin yli 10 yksilön porukka alkoi olla jo aika hiton iso, nämä tehopanijat alkoivat muodostaa useiden kymmenien jäsenten laumoja. 

Kolme snadia metrossa.

Julkaistu tekijä admin

Tänään oli taas asiaa kaupungille, ja yhdellä etapilla satuin sitten kohdakkain kolmen lastenvaunuissa istuvan snadin kanssa.
Äidit olivat omana rivinään, mitäänsanomattomina, ja vaunut siinä rivissä, vasemmalla pieni tyttö, sinisilmäinen ja sievä, keskellä vähän vanhempi poika, ei paljoa, mutta vähän ja oikealla todella sievä mahdollisesti lähi-idästä tullut tyttö.
Rivi tuijotti ovelle, totisena, mutta kiinnostuneena, mitä sieltä taas tulee.  Arvaten, että mitä hyvänsä voi tapahtua, kun pistää tapahtumaan, tervehdin heti lapsia, katsoin silmiin ja kysyin, että ”Ai te ootte ihan porukalla liikkeellä?” ja lapset valpastuivat heti, tietäen että heille puhutaan.

”Oottekos pikkujouluihin menossa? Sinä ainakin näytät että o,n ihan tälläydytty noin sieväksi?” Kohdistin sanani oikeanpuoleiselle, jolla pitsiä vilkkui takin kauluksesta.  Tyttö tiesi, että häntä kehutaan, ja pisti pään vinkkeliin, ja hymyili, just sen näköisenä että kyllä tässä on ennenkin sievänä oltu, ja ollaan muutoin vastakin.

”Onko joku menossa Linnaan torstaina? Kai nyt tommionen ponteva tikkarin omistaja on nyt ainakin kutsuttu?” kohdistan sanani keskimmäiselle,  himpusti isommalle pojalle. Poika heittäytyy höveliksi ja tarjoutuu oitis antamaan omastaan, ojentaa tikkaria mulle ja kertoo sen laadusta suureen ääneen ”Naami!Naami!Naami!”
”Kiitos, mutta mä yritän vähentää makeaa ja kävin jo tänään pullakahvilla, mutta höveliähän ja sosiaalistahan tuo on, että kiitosta!” Poika kiskaisee tikkarin takaisin, siirtää sen nopeasti toiseen käteen ja työntää vieressä olevan neidin eteen, joka ilahtuneena nuolaisee sitä, ja poika kiskaisee sen pois, tarjoaa toiselle daamille, joka saa sen hetkeksi huulilleen.
”Tuo on kyllä tosi höveliä, jakaa elämyksiä ja vastustuskykyä noin reilusti!” Koko rivi natiaisia katselee minua hymyillen yhteisestä kokemuksesta, ja rehvakas tikkariherra pistää hetkiksi tikkarin omaan suuhun, mutta tekee vielä uuden tarjouksen minulle ”Naami!Naami!Naami!”
”Kiitos, toi on ystävällistä, mutta kuten sanoin.”
Koko rivi katselee minua, hymyilee, ja höveli tikkariherra tarjoaa vielä kierroksen, mutta ei tarjoa enää mulle. Kohtelias, mutta ei kovapäinen.
Ja koko aikana äidit ei sano mitään, ennen kuin tikkariherran äiti alkaa järjestämään heidän puistumistaan ”Alex, meidän pitää nyt lähteä!”
Ovella Alex nostaa tikkaria mulle, ja tekee eleen, joka saattoi tarkoittaa ”Heti kun saan kolikon, näytän miten sitä pyöritellään rystysillä!”