Avainsana: Ludvig XV

Elokuun kaulakoruja 18 – Kaulakoru joka maksoi kaulan

Tämähän lienee tarina, jonka kaikki tuntevat, mutta kerrotaan se taas.

Kaukakorun tilasi  Ludvig XV lahjaksi rakastajattarelleen, ja sen hinta oli ollut kaksi miljoonaa livreä. Jos yksi Louisdor oli 24 livreä, hinta on siis ollut 83 333 louisdoria, ja jos yksi kultakolikko painaa 6,75 grammaa, se hinta on siis ollut 12,345 kiloa kultaa.
Korun valmistivat  Bohmer ja Bassenge Pariisista ja käyttivät siihen 600 timantista kaulanauhan.
Ludvig XV:n kuoli ennen kuin kultasepät saivat sitä hänelle myydyksi, ja  he päätyivät tarjoamaan kaulakorua tämän seuraajalle seuraajalle, joka oli valmis lahjoittamaan sen puolisolleen Marie Antoinettelle.
Marie Antoinette ei ollut sellainen turhamainen kalkkuna kuin uskotellaan ja kieltätyi. Korun suunnaton hinta vaikutti ja jo aiemmin tuhlaavaiseksi syytetty Marie Antoinette ymmärsi itsekin, että niin kalliin lahjan ostaminen heikentäisi hänen asemaansa hovissa ja mustaisi hänen julkista mainettaan entisestään. Lisäksi se ei vastannut hänen makuaan, joka oli hienostuneempi.

Strasbourgin arkkipiispa,  Louis de Rohan, kuuluisa naistenmies tavoitteli kuningattaren suosiota ja korkeaa hallitusvirkaa.  Kardinaali de Rohan oli asunut aiemmin Wienissä Marie Antoinetten äidin Maria Teresian hovissa Ranskan suurlähettilään tehtävissä kunnes Maria Teresia sai tarpeekseen tämän naisjutuista ja ilmoitti että suurlähettiläs on hyvä ja painuu, esimerkiksi, kotiinsa. Marie Antoinette ei ollut erityisen otettu tämän kardinaalin huomiosta.De Rohan taas  ei ollut tottunut naisten pakkeihin, vaan päätti yhä hankkiutua kuningattaren suosioon keinoja kaihtamatta. Tämä teki de Rohanin alttiiksi kusetukselle.

De Rohan tutustui1784 Jeanne de Valois-Saint-Rémyyn, joka väitti olevansa kuningassuvun aviotonta haaraa. Tämä huijari käytti nimeä kreivitär de la Motte, jonka hänen aviomiehensä oli keksinyt. Kreivitär de la Motte sai suuren vaikutusvallan kardinaaliin ja de la Motte väitti olevansa kuningattaren hyvä ystävä, mutta hovijuonien vuoksi salainen ystävä. Kreivitär de la Motte uskotteli kuningattaren olevan kiinnostunut de Rohanista ja tarjoutui välittämään kuningattarelle tämän kirjoittaman kirjeen.

Kun kiimainen kardinaali sai Marie Antoinettelta ystävällisen vastauksen hän aloitti säännöllisen kirjeenvaihdon tämän kanssa.  Kirjeet kuitenkin kirjoitti de la Motten entinen rakastaja Rétaux de Villette ja  de la Motte kehitti suunnitelmaa eteenpäin ja järjesti öisen tapaamisen kardinaalin ja kuningattaren välille Versailles’n palatsin puistossa. Tässä tapaamisessa kuningatarta esitti pariisilainen näyttelijätär Le Guay d’Oliva[ joka oli tunnettu siitä miten paljon muistutti kuningatarta kuningattaren kanssa. d’Olivia sai palkkioksi 15 000 livreä, eli varsin huomattavan summan.

Tapaamisen  jälkeen ”kuningatar” pyysi useaan otteeseen kardinaalilta rahaa rahoittaakseen salaista hyväntekeväisyystoimintaansa ja kardinaali maksoikin kuningattaren pyytämät summat, lisäksi hän antoi vielä välityspalkkiota kuningattaren ystävälle de la Mottelle.
21. tammikuuta 1785 kreivitär de la Motte esitti kardinaalille, että kuningatar halusi ostaa salaisesti Bohmerin valmistaman timattikaulanauhan, ja pyysi kardinaalia välittämään kaupan. Kardinaali suostui pyyntöön, ja osti timanttikaulanauhan osamaksulla 1,6 miljoonan livren summalla. Vaadittu summa piti maksaa neljässä erässä. Kaupan vakuudeksi kardinaali esitti timanttikauppiaille de la Motten väärentämän valtuutuskirjeen kuningattarelta. de Rohan sai haltuunsa timanttikaulanauhan, jonka hän toimitti kreivittären taloon. Siellä hän luovutti kaulanauhan miehelle, jota hän piti kuningatar Marie Antoinetten kamaripalvelijana. Tosiasiassa kyseessä oli kreivitär de la Motten puoliso, joka matkusti myymään kaulakorua timantti kerrallaan.

Kun korukaupan ensimmäistä osamaksua ei suoritettu ajallaan, kääntyivät jalokivikauppiaat suoraan kuningatar Marie Antoinetten puoleen, ja huijaus paljastui. Kardinaali de Rohan vangittiin dramaattisesti 15. elokuuta 1785, juuri ennen kuin hänen piti toimittaa hovissa Marian taivaaseenottamisen päivän messu. Kardinaali toimitettiin Bastiljin linnoitukseen, tosin hänen onnistui ennen vangitsemistaan hävittää hänen ja ”kuningattaren” välinen kirjeenvaihto.

Kreivitär de la Motte pakeni Bar-sur-Aubeen Champagne-Ardennen hallintoalueelle Ranskassa. Virkavalta jäljitti hänet nopeasti, mutta de la Motte vannoi syyttömyttään ja yritti vierittää syyt rikoksesta kardinaalin ja muiden tapahtumaan osallistuneiden niskoille. Kuningattaren rakkauskirjeet kirjoittanut de Villette löydettiin Genevestä, ja kuningatarta näytellyt d’Oliva pidätettiin piilopaikastaan Brysselistä.

Kardinaali ja muut asianosaiset joutuivat vastaamaan teoistaan Pariisin parlamentin edessä, joka antoi asiasta tuomion 31. toukokuuta 1786. Kardinaali samoin kuin syytteessä ollut okkultisti Cagliostro vapautettiin. Sitä vastoin kreivitär de la Motte katsottiin syylliseksi. Hänet määrättiin ruoskittavaksi, ja hänet polttomerkattiin V-kirjaimella, joka kuvasi hänen rikoksensa laatua (voleuse=ryöstäjä). Hänen Lontooseen jäänyt miehensä taas sai poissaolevana elinkautistuomion kaleeriorjaksi.

Vaikka kuningatar Marie Antoinette vapautettiinkin kaikista syytteistä, sai hän kaulakoruskandaalin myötä runsaasti negatiivista julkisuutta. Monet katsoivat hänet skandaalin varsinaiseksi rikolliseksi, joka kiinni jäätyään oli lavastanut syyttömän kardinaali de Rohanin syylliseksi. Jo aiemmin vihattu kuningatar ei koskaan pystynyt hälventämään itseensä kohdistuneita epäilyksiä sekaantumisestaan skandaaliin.

Pakkotyöhön tuomittu kreivitär de la Motte pakeni vankilasta ja matkusti Englantiin, jossa hän julkaisi häväistyskirjansa Mémoires justificatifs. Kirja syytti kuningatarta kaulakorujutusta ja rakkaussuhteesta kardinaaliin. Monet lukijat uskoivat kirjaan, mikä vähensi kuningattaren suosiota entisestään.

Kaulakoruskandaalin katsotaan olleen eräs Ranskan vallankumoukseen johtaneista tekijöistä.