Avainsana: Magna Charta

Venäjän taika – Kuningassopimus

Venäjän ja Euroopan historia kulki vielä jossakin määrin rinnan 1200 luvulla. Vaikka Jerusalemin kuningaskunnassa vallitsi täysfeodalismi, oli Euroopassa jo alettu siirtymään, vähitellen kohden patrimonialistista kuningasvaltaa.

Kehitys alkoi Englannista, niin kuin kehityksellä on Euroopassa yleensä ollut tapana. Kehitys oli oikeastaan alkanut jo 1066 kun Villem Äpärästä, Euroopan suurimmasta ja mahtavimmasta vasallista tulee Vilhelm Valloittaja, Englannin kuningas.

Hän on voimakkaana hallintomiehenä muuttanut Normannian ritariston sotilasluokaksi, joka on uskollinen vain hänelle. Normanniassa ei ole feodalismia sen perinteisellä tavalla, vaan lääni on välitön palkkio uskollisuudesta Herttualle.
Vallatessaan Englannin hän vie mennessään tämän mallin sinne.

Myöhemmin, hänen perikuntansa kiistellessä vallasta, kuninkaan valta toisaalta murenee sisällissodissa, mutta taas vahvistuu ulkoisissa sodissa.

Juhana Maattoman paronit pakottovat allekirjoittamaan suuren vapauskirjan, Magna Chartan vuonna 1215
Magna Charta, jossa kuningas takaa aatelin perusoikeudet, ei ollut tarkoitettu perustamaan eurooppalaista parlamentarismia, vaan oli syntyessään oikeastaan taantumuksellinen asiakirja, jolla haluttiin taata feodaaliparonien itsenäisyys kuninkaaseen nähden.
Tämä asiakirja oli myös sikäli feodaalinen, että feodaaliyhteiskunta perustui sopimuksiin, feodaalisitoumuksiin ja tämä asiakirja vahvisti tiettyjä vanhoja sopimuksia ja loi niille puitteita.