Avainsana: Marconi

Marconi tapaa Giun

Ylikomisario Marconi käveli rehtorin huoneesta ensimmäisenä kohden koulun kappelia, takanaan Giu, jotenkin mittaansa suurempana, kuin piispa, jota saatettiin alttarille, ja viimeisenä rikoskomisario Olivetti. Portaiden jälkeen Giu ohitti ylikomisarion ja käveli kappelin ovelta edeltä sisään ja kiersi sen seinän viertä, mikä oudolla tavalla hermostutti Marconia, asettui sitten alttarin luokse, vasen käsi sen päälle laskettuna, katselemaan poliiseja, kuin nämä olisivat luvatta tunkeutuneet hänen huoneeseensa.

Giu piti tästä huoneesta. Äiti oli eilen iltana sanonut, että kappeli oli turvallinen tila, mutta että sitä piti osata käyttää. Huoneen harmonia ja äidin sanat olivat antaneet Giulle varmuutta, joka tuntui täyttävän hänet.

Marconi arvioi pojan olevan kyllä komeampi kuin pikkuveljensä, mutta ei samalla tavalla karismaattinen. Enemmän varautunut. Mutta kukapa ei olisi tässä tilanteessa. Pojan itsevarmuudessa oli jotakin teatraalista, uhmakasta, mutta samalla herkkää, kummallista, kuin tämä lopulta hallitsisi tilannetta.

Ylikomisario Marconi tunsi tarvetta ravistella itseään, mutta hillitsi itsensä.

”Jos istuisit vaikka tähän…” Ylikomisario viittasi Giulle, mutta tämä puisti päätään.

”Minun on hyvä tässä!” Giu korjasi samalla asentoaan, vapauttaen toisen jalan jonkinlaiseen puolilepoon, ”mutta istukaa te toki”, hän sanoi, kuin olisi vieraanvarainen isäntä.

”Sinä tiedät miksi olemme…” Lue lisää ”Marconi tapaa Giun”

Ylikomisario Franco Marconi -Bragalonen kaunein poika

1.Helmikuuta. 1956
Ylikomisario Franco Marconi

Sinä aamuna, kun ylikomisario Marconi tuli töihin, aseman toiminta oli täysin sekaisin. Kukaan ei tullut ajoissa töihin, koska lumi jumitti kaupunkia, ja lisäksi komisario Merano oli kaatunut ja taittanut nilkkansa ja olisi poissa ainakin kuusi viikkoa.

Marconi oli kuunnellut miehistönsä suulliset raportit, ja yritti luoda yleiskuvaa. Porto Floresin ja Uccidentalin tiet olivat lumen vuoksi poikki. Koko ylänkö ja kaikki itään vievät solat olivat tukossa.

Ylikomisario Capratorrente kävi heidän puolellaan, kuten hänen tapanaan oli, tervehtimässä ja vaihtamassa tietoja. Capratorrente oli erittäin hyvä poliisi, parhaita alaisia joita Marconilla oli ollut, ja hän oli aivan ehdoitta tukenut tätä toisen ryhmän esimiehen tehtävään, mutta siinä miehessä oli myös paljon puutteita, ja yksi pahimpia oli tämä epäkunnioitus korkeammassa asemassa olevia kohtaan. Capratorrente valitti, että vieläkään ei ollut saanut selvää jälkeä siitä paloittelumurhaajasta, jota jahtasi. Marconi harkitsi, että pyytäisi Capratorrentea vilkaisemaan valtuutetun tapauksen tiedot, mutta antoi asian sitten olla.

Marconi keskittyi hoitamaan omat asiansa, ja nyt hänen asiansa olivat vanhempien juttujen lisäksi illan auto-onnettomuus ja tulipalo.

Nopea silmäily papereihin kertoi sen, mitä onnettomuudesta tiedettiin nyt, eli ei paljon mitään muuta, kuin surmansa saaneiden nimet.

Jo ennen kuin Marconi oli ehtinyt työpaikalle, oli hänelle jätetty viestit valtuutetun veljeltä, perheen asianajajalta, tutkintatuomari Greppiltä ja joltakin asianajaja D’Annalta. Ropolin perheen asianajaja ja asianajaja D’Anna olivat lähettäneet sähkeet. Koska Greppi oli saman käytävän varrella, päätti Marconi aloittaa sieltä.

Ovi oli auki, ja Marconi jäi ovelle ja yskäisi.

“Kas Marconi! Hyvä että tulit, pistä ovi kiinni ja istu alas, niin voit kertoa minulle, mitä helvettiä on oikein tapahtunut.”

Marconi sulki oven perässään, mutta jotenkin empi istumista, kunnes Greppi näytti sormella tuoliin. Marconista tuntui, että joissakin tilanteissa oli luontevampaa seistä lähellä ovea, kuin istua, ja tämä oli niitä tilanteita.

“No!?”

“Eilen illalla, noin kello 18:40 valtuutettu Roberto Ropolin ohjaama auto syöksyi Porto Floresin tieltä, ja onnettomuudessa kuolivat valtuutettu Ropoli, Jagu Bue ja Nina Silvani.”

“Tämän minä tiesin, oliko muuta?”

“Jagu Bue on tuomittu rikollinen, istui kaksikymmentä vuotta sitten neljä vuotta pahoinpitelystä, ja ollut syytettynä kahdesta ryöstöstä, mutta ei tuomioita niistä. “

“Ja tämä nainen, Silvani?”

“Juu. Nina Silvani… Outo tapaus. Periaatteessa arvossapidetty suku Livornon seudulta, vanhaa rahaa, mutta sitten tämä Nina. Leski, ei lapsia. Ollut kaksi kertaa puolustuksen todistajana, pahoinpitely ja murhan yritys.”

“Ja teillä ei ole muuta?”

“Aseet. Autossa oli kolme pistoolia ja katkaistu haulikko.”

“Olisiko voinut olla niin, että valtuutettu oli kaapattu?”

“Yksi aseista oli Ropolin kainalossa, ja katkaistu haulikko oli peräkontissa.”

“Eli ei?”

“Juu. En sano vielä ei tai kyllä, mutta olisi ensimmäinen tutkimani ihmisryöstö, jossa kaapattu ajaa omaa, hyvin näkyvää autoaan ase kainalossa.”

“Ymmärrän.” Greppi mietti pienen aikaa, ja Marconi toivoi, ettei Greppi keksisi mitään sanottavaa.

“Uskotteko te, että Ropoli olisi ollut sekaantunut johonkin rikolliseen?”

Marconi oli vaivautunut. Hän ei oikein uskonut, että valtuutetun kaltainen vaikutusvaltainen mies olisi tekemisissä ammattirikollisten kanssa, mutta toisaalta taas, Ropolilla oli ollut kuollessaan ase, ja hänen seurassaan oli kaksi henkilöä, joilla oli todistettavasti siteitä rikollisiin piireihin.

Ropoli AS

Federico Ropoli oli taas jonkin aikaa hiljaa, ennen kuin avasi suunsa. “Bou oli veljeni henkivartija. Nina on taas tuttujamme. Tai oikeastaan hän on tuttavan tuttuja, ja lupasimme näyttää hänelle paikkoja, kun hän käy saarella.”

“Veljellänne oli henkivartija?”
“No, silloin tällöin. Sen jälkeen kun Degortasin alkoivat häiritä, me olemme hieman… korottaneet turvatasoa.”
“Mitä tämä häirintä on ollut?”
“Meidän autojamme on rikottu ja kuljettajia uhkailtu. Meille kalaa myyvien veneitä on häiritty merellä ja sellaista.”
“Ja Robertolla oli henkivartija.”
“No, joskus, meillä kaikilla.”
“Kuten Gianni aulassa.”
“Kuten Gianni, Carlo ja Jagu.”

“Entä tämä Nina Silvani? Kenen tuttuja hän oli?”
“Laivanvarustaja Morettin. Nina on… oli hänen lapsuudentuttuja. Luokkatoverin sisko tai jotakin sellaista.”
“Saanko hänen yhteystietonsa, niin löydämme rouva Silvanin perheen?”
“Rouva Galli, joka on aulassa, laittaa sen teille.”
“Epäilettekö Degortaseja?”
“No jos joku, niin Decortasit, mutta jos Roberto käytti heroiinia, niin se saattoi johtua siitä, tai vain huonoa tuuria lumisateessa.”
“Teillä on vartijat aulassa.”
“Niin kauan, kunnes paljastuu, mitä veljelle tapahtuu, meillä on vartiat joka ovella.”
“Mitä tapahtuu jos Degortasit tappoivat veljenne?”

“Te viette heidät vankilaan, ja meidän lakimiehemme vievät heiltä kaiken mitä heillä on ikinä ollut!”

“Meillä on syytä epäillä, että Nina Silvani ja Jagu Bou olivat kuolleita jo ennen kuin veljenne ajoi auton tieltä.”
“Siis veljeni ajoi kaksi kuollutta autossaan? Miten se on mahdollista? Oliko heidät ammuttu autoon?”
“No kerromme lisää kun olemme selvittäneet asioita.”

“Selvittäkää. Kertokaa sitten minulle.”
“Minusta tuntuu että me tapaamme vielä. Mutta meillä on pohjatietoja ja kysymme lisää kun on tarvis.”

Kun poliisit olivat poistuneet, soitti Federico Ropoli ensin aulaan, rouva Gallille ja käski antaa laivanvarustaja Morettin yhtyestiedot ylikomisariolle. Sitten hän soitti asianajajalleen ja sanoi että seuraavana päivänä pitäisi olla Resto Carlinossa ilmoitus, ”Anna, kaipaan sinua, Federigo” .
Kun kiireelliset asiat oli tehty, Federico Ropoli käveli ovelle, lukitsi sen, palasi suuren mahonkipöytänsä ääreen, ja itki käsiinsä pitkään ja katkerasti, ensimmäisen kerran sitten kesäkuun seitsemännen päivän, 1944.