Tässä sarjassa Ruoholahti oli minusta ehkä kaikkein opettavaisin, koska tiesin, mitä halusin, mutta en tiennyt aloittaessa miten sen toteuttaisin.
Halusin siihen kaupungin kirjon, valon, meren ja aaltojen leikin.
Tässä 
oli ratkaisevaa se, kun olin lasten lasten kanssa matkalla Pihlajasaareen ja näin veden välkkeen heijastuvan laiturin reunaan. Halusin sen saman välkkeen koko Ruoholahti-sarjaan.
Ja mielestäni onnistuin aika hyvin.
Avainsana: meri
Heinäkuun kangastuksia – Espoon horisontti
Espoon horisontti on näitä kankaita jotka ovat kuvataiteen ja tekstiilin rajalla.
Siinä on kuva Espoon Emma-museon lattiasta, heijastuksineen kaikkineen, vanhasta teollisuusrannuksen massapaikatusta betonilattiasta.
Sen päälle olen tehnyt kolmella värillä, mustalla, siniselä ja punaisella eteläisen Espoon tiekartat, vaillineisena toki, vain hieman sinne päin.
Samalla kun yläosan betoni luo taivaan, hohtavan auringon, pilvet ja tornin, kenties majakan, alaosan kartta tuo mieleen jonkin mystisen kirjoituksen, kenties jonkun kaavan tai piirilevyn tapaisen.
Kankaasta on olemassa kaksi versiota, joista nyt kuitenkin valitsin tämän, vaikka pystyversio sopii vaikkapa verhoiksi paremmmin.
Saatan kuitenkin kuvitella että tämä kangas voisi palvella vaikkapa t-paidassa, tai stimmissä hameessa.
Heinäkuun kangastuksia: City at Sea
Tämä kangas on myös suunniteltu toisen työn pohjalle, meillä on käytössä lakanat, joiden nimi on Helsinki at Sea.
Alkuperäisen lakanan suunnittelin vaimolleni syntymälahjaksi; en edes muista koska.
Mutta samalta pohjalta on syntynyt useita erilaisia ideoita; meri, Helsinki, ja satunnaiset lisätekijät. Lue lisää ”Heinäkuun kangastuksia: City at Sea”
Kangastuksia lehdistä, merestä ja Paisleystä
Ajattelin laittaa esiin taas, pienen ajan jälkeen, mun suunnittelemia kankaita vuosien varrelta.
Näitähän vaatteitahan ei ole tehty, vaan ne ovat digitaalisesti laitettu mallin päälle.
Tämä perustuu takapihalta joitakin vuosia sitten löytämääni suureen lehteen. Yhtään en tiedä mikä kasvi oli kyseessä, mutta innoitti monta vuotta.
Voimakkaat värit, lehtiruoteiden puna ja lehden oranssin kirja keltaisuus ovat hyvin voimakkaat, ja luovat vaiktulman saumoista, pinnoista, monimutkaisesta työstä, vaikka kaikki on vain väriä kankaalla.
Pale Darkness perustuu siihen samaan lehteen, mutta se sai mukaansa paisley kuvion. Tämä on yksi suosikkini ja kankaasta on tehty laukku.
Hieman lantiolinjan alapuolelta olkava kultaan vivahtava paisley kuvio on orgaanisnen ja elävä, mutta sitten taas tausta, photoshopilla uudelleen tummaksi sävytetty lehti, on kyllä orgaaninen, mutta sen väri on muuta kuin elävä.
Helmasta olkapäälle nouseva lehtiruode ja sen toiselle olkapäälle kiipeävä haara jakavat rinnan kolmeen osaan, ja sivuruoteet jakavat edelleen pinnan hieman vinosti vakaatasosta oleviin kenttiin, jotka omalla tavallaan korostavat rintaa, siinä missä alaosan kuvio korostaa lanteita.
Paisley Sea on taas versioitu samasta paisley-kuviosta, mutta nyt sen taakse on tullut välimeren aaltoja purjehdukselta vuosia sitten.
Paisley on Strassbourg rose windowissa paisley-kuvio on Strassbourgin katedraalin ikkunan edessä.
Demiparti rosso e verde perustuu sekin siihen samaan innoittavaan lehteen, mutta värit ovat toiset.
Näiden demiparti sarjan kankaiden idea oli siinä, että värilinjat mahdollistat eräänlaiset valesaumat; kun pinnat ovat suuria, niiden rajalinjoja voi käyttää kuin saumoja. Tämäkin näyttää siltä, että siinä olisi sauma olalta helmaan ja poikittain rinnan alla, mutta se on vain illuusio.
Demiparti blu e verdissäon kuviota käytetty taas luomaan illuusio saumoista, mutta hieman toisella tapaa. Demiparti on vanha, renesanssimuodin ilmiö, jossa puku on jaettu voimakkaasti kahteen tai neljään eriväriseen osaan. Tässä leikin idealla niin, että jaoin kolmeen, mutta epäsymmetrisesti, vihreää on hitusen enemmän toisella puolen, joka se luo liikettä pukuun, vaikutelman tietynlaisesta muutoksesta.
Red Leaf toistaa taas lehtiteemaa, mutta taas hieman eri tavalla käsiteltynä.
Olalta helmaan laskeutuva lehtiruoti luo vaikutelman saumasta, johon sivusta tulevat ruoteet yhtyvät, niin että kokonaisuus on hieman tilkkutyöhön viittaava.
Ja mitä halusin sanoa?
Sen miten teema elää, miten sitä voidaan muunnella, luovasti, etsien uutta siitä mikä on, sovittaen sitä.
Ja siinä se on.
Taide ja luovuus on valintoja, mitä me käytämme, mihin lopetamme, mistä alamme, mitä välineitä ja mitä elementtejä on mukana.
City Under Sea
Tämä on versio vaimolleni lahjaksi suunnitelemastani kankaasta. Alkuperäinen on ollut meillä kovasti käytössä.
Kangastuksia, Sea Under Linden
Tässä kuosissa on Helsingin kartta, jossa lehvästö, vihreys edustaa maata, ja kimaltava vesi merta. Kangas on alun alkean ajateltu lyhyeen hameeseen.
Kangastuksia: Paisley sea
Paisley sea on kangas, jonka idea syntyi vaimoani katsoessa, miten hän ui pienen saaren rannassa Kreikassa. Kerroinkin siitä tuossa Nidri-sarjassa
Taustan sininen meri on kuvattu siltä rannalta, ja sitten lisäsin siihen paisley-kuvion, joka saa voimaa meren turkoosista.
Olen ajatellut, että tästä voisin tehdä paidan ensikesäksi.
Nidri 5.päivä -6
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
MATKA ONASSIKSEN SAARELLE
Kolomoksen jälkeen sitten länteen.
Ensin matka kävi ohi Meganissin suuren saaren.
Se on saariston suurimpia saaria, vaikkakin vain pari tuhatta asukasta, ja sen oli pitkään siinä rinnalla, kun purjehdimme sen sivuitse takaisin kohden Nidriä, ja viimeistä kohdettamme Joonian risteilyllä, Scorpiosta.
Aristoteles Onassis osti saaren yksityiseksi piilopaikakseen vuonna 1963. Hinta oli nykyrahassa vain 16 000€ ja sillä sai metsäisen, vajaan neliökilometrin saaren, parin kilometrin venematkan päässä kylän satamasta.
Ennen sitä myös Nidri oli vain pieni kalastajakylä, muutama talo, ja varsinainen asutuskeskus oli kauempana sisämaassa oleva Rachin kylä, jossa sielläkin oli vain muutama sata asukasta.
Onassiksen tulo muutti koko Lefkaksen saaren elämän.
Nidri lähti kasvamaan rajusti, ja suurimmillaan yli 800 asukasta oli töissä Onaksiksella ja loppuvaiheessakin liki 100.
Kun Onassis osti saaren, se oli suurelta osin metsää, mutta puita istutettiin vielä paljon lisää, tehtiin teitä ja penkeretitä, eikä siinä ollut ainuttakaan hiekkarantaa.
Kaikki hiekka tuotiin Scorpiokselle Salamisin saarelta, läheltä Pireusta, joka on kuuluisa Salamisin salmen meritaistelusta.
Nyt saarella on useita hiekkarantoja, kuuluisin niistä tunnetaan Jackie O:n rantana.
Scorpioksen lisäksi Onassis osti naapuri saaren, paljon pienemmän Scorpidin, pojalleen Alexanderille metsästystä varten, vaikka näin pohjoisesta näkökulmasta parinkymmenen hehtaarin metsästyssaari on vähän lapsellinen idea.
Varsinainen hullunmylly Scorpioksen ympärillä alkoi kun Aristoteles Onassis meni naimisiin Jacqueline Kennedyn kanssa.
Jackie O teetti saarella muutostöitä sen seitsemän vuoden aikana jonka oli Scorpioksen emäntä ja mm. vaikka varsinaiset asuintilat ovat vaatimattomat, rakennettiin hulppea vierastalo keskelle saarta ja juuri se oli rakennus, joka näkyi hotellihuoneemme ikkunasta.
Jackie O toi myös Nidriin vipinää, kun paparazzit kyttäsivät vilahdusta oman aikansa maailman kuuluisimmasta rouvasta, ja se kannatti, kun vuonna 1972 kuvattiin, sittemmin selvisi, Onassiksen vihjeestä, alaston Jackie O Scorpioksen rannalla.
Ja samalle rannalle saimme tehdä viimeisen uimapysähdyksen.
Kun Aristoteles Onassiksen ainut poika, Alexander kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1973, ja Aristoteles keuhkokuumeeseen pari vuotta myöhemmin.
Niin Scorpioksen, Scorpidin kuin mahtavan muun omaisuuden peri Christina Onassis, ainut tytär.
Tytär kuoli vain 37-vuotiaana huumeiden yliannokseen, ja koko omaisuus meni sen jälkeen hänen ainoalle lapselleen Athina Onassis Rousselille.
Nyt 31-vuotias Athina olisi halunnut myydä saaren, sillä hän on käynyt siellä vain muutaman kerran, ja saaren ylläpitokustannukset ovat kaikkineen miljoonan vuodessa, mutta saari on sääntöperintö; se ei oikeastaan ole Athinan, vaan suvun, ja hänen isoisänsä testamentti kieltää sen myymisen niin kauan, kuin yksikin hänen jälkeläisensä on elossa tai perheellä on varallisuutta sen ylläpitämiseen.
Testamentin mukaan, mikäli varallisuutta ylläpitämiseen ei ole, saari menee Olympic Air yhtiölle tai Kreikan valtiolle.
Nyt saari on sitten vuokrattu venäläiselle Ekaterina Rybolovlevalle, 99 vuodeksi 120 miljoonan euron hinnalla.
Ekaterinan isä Dimitri on venäjän 14.rikkain ja maailman 200 rikkaimman joukossa.
Ekaterina on viettänyt saarella mm. kohtuu hulppeat 25-vuotispäivät, joilla esiintyi joku maailman suurimmista tähdistä, mutta jonka nimi ei minulle sanonut mitään, mutta kuulosti oppaan lausumana Bjonselta.
Uudesta isäntäväestä ei oikein pidetä, ja he ovat sitten yrittäneet osoittaa hyvää tahtoa mm. antamalla rahaa Lefkadan uuteen ambulanssiin ja kustantamalla harrastusmahdollisuuksia saaren nuorille, mutta saaren venäläisten sisäänpäin lämpiävyys, aseistetut maalla ja vedessä eivät herätä paikallisten luottamusta. Vaikka Onassis saattoi olla mulkku, hän oli sentään heidän mulkkunsa.
Matkan lopuksi purjehdimme vielä saaren ympäri, ohi Madourin saaren, joka on Kreikassa kuuluisa kahdesta kirjailijasta ja yhdestä elokuvasta.
Aristoteles Valaoritis oli 1800-luvun puolenvälin kuuluisimpia runoilijoita Kreikassa, mutta myös poliitikko, joka vaikutti siihen, että Joonianmeren saaret, jotka olivat 1815-1868 Ison-Britannian protektoraatti, liitettiin Kreikkaan.
Saaren nykyinen omistaja Nanos Valaoritis on 1900-luvun arvostetuimpia kreikkalaisia kirjailijoita, vastarintaliikkeen sankari jne., kuten hänen ikäluokkansa miesten kuuluu olla, jonka ura ulottuu ensiteoksesta vuodelta 1939 vuoteen 1998 asti, jolloin nyt jo 95 vuotias kirjailija julkaisi viimeiset teokset, toistaiseksi.
Yhdeksän tunnin ja noin 100 kilometrin jälkeen ms/ Christina toi meidät takaisin Nidriin.
Päivä oli eittämättä yksi elämäni loistavampia lomapäiviä, kaunis, upea, mahtava ja innoittava.
Palaan vielä huomenna muutaman sanan verran tähän teemaan.
Nidri 5.päivä -3
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Kastos vaan!
Formekulan jälkeen matka jatkui seuraavalle saarelle.
Kastos on pieni saari kuntansa ääressä, 50 kilometrin päässä kuntakeskuksessa, jossa aikaisemmin on ollut niin oma koulu kuin sairaalakin.
Nyt ei ole enää koulua, eikä kuntaakaan, ja vanha kunnantalo on kylätalona aution sairaalan vieressä.
Nyt siellä, Kastoksella, on jäljellä vain muutama kymmenen asukasta, eri lähteissä mainittuja lukuja on 41 ja 62, mutta vähän, mutta sesongin sattuessa siellä voi olla satamassa saman verran jahteja, kuin saaressa on asukkaita ja lisäksi saarelta kotoisin olevat, jotka tulee lomalle kotiin.
Meillä oli tunti aikaa olla Kastoksessa, jona aikana ehdimme käydä hautausmaalla, matkamuistomyymälässä ja rantabaarissa.
Kun paattimme parikymmentä matkaajaa pöllähti maihin, tuli rantabaariin vipinää, ja tarjoilijakin saikin hetken lentää.
Saatan kuvitella, toisissa olosuhteissa, olisin mieluusti vain istunut varjossa keskipäivän alla ja katsellut tuota naista.
Hänessä oli jotakin koskettavan tuttua, ja sitten muistin, kun katselin kotona tätä kuvaa, että hän muistuttaa yhtä antiikin ajan kuuluisinta patsasta. (Kaivelen joskus kuvan tähän),
Kuva kuitenkin innoitti.
Itsestäni tämä on parhaitani koskaan. Voitte seurata kuvan linkkiä katsomaan mitä muuta siitä sai.
Me söimme jäätelöä.
Anteeksi pyydellen neiti sanoi, että heillä on vain kotitekoista jäätelöä…
No voi jumalauta, sanoisi tähän Honkakorpi.
Se jäätelö…
Minä olen erittäin perso jäätelölle, ja olen syönyt sitä kaikkialla, minne matkani on vienyt.
Sangen usein, koska on perso myös suklaalle, valintani on suklaajäätelö.
Tämä jäätelö oli varmasti parasta suklaa jäätelöä, mitä olen koskaan syönyt.
Kohtuu rasvaista, ja jäätelössä se ei tarkoita vähärasvaista, runsaan suklaista eikä liian makeaa.
Jos olisi ollut aikaa, olisin jäänyt sijoilleni, katsomaan sitä jumalatarta ja syömään jäätelöä.
Mutta matka jatkui.
Satamassa näkyi vanha katti, ruosteen karvas, joka varmasti oli nähnyt parempiakin päiviä, mutta vastaavasti, varmasti tulisi näkemään huonompiakin, kuihtui armottoman valon alla, niin kuin itse kukin.
Satamaa vastapäätä oli kaksirunkoalus, katamaraani, jossa roikkui väsyneesti lepattaen Suomen tasavaltalaisten itsehäpäisevä lippu.
varmuutta ylitse mainingin…
Ja perässämme Pietarin Keisarillisen pursiseuran värit purjehdimme nurkan taakse.
Nidri 5.päivä -2
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
FORMEKULA – Η ΘΆΛΑΣΣΑ, Η ΘΆΛΑΣΣΆ ΜΑΣ, ΤΗ ΜΕΣΌΓΕΙΟ
Matka jatkui Papanikolisin luolalta kaakkoon, ohi Meganisin eteläkärjen.
Vaimoni oli varsin vaikutettu, ja nautti matkasta jo nyt.
Vaimolleni valokuvaus on tärkein harrastus, ja iso osa blogin valokuvistakin on hänen ottamiaan, joskin suurempi taitaa olla minun.
Yksi tämän matkan kuvien perusteella suunniteltu kuvio on ”Clear focus from near Nydri”
Matkaemäntä kertoi että etelässä oleva saari, taisi olla Kefallonia, oli maanjäristyksessä noussut toiselta puolen saarta peräti 60 senttiä joskus 50 luvulla.
Maanjäristyksiä onkin alueella tämän tästä, edellisenä tiistainakin oli ollut pieni, ilman että huomasimme mitään.
Vaikka alku matkasta oli jo vaikuttava, niin varsinaiset herkut alkoivat pieneltä Formekulan saarelta.
Ihmiset, jotka halusivat, pääsivät mereen uimaan.
Minä en uimisesta perusta, mutta ne jotka siitä pitivät, mukana vaimoni, näyttivät nauttivan siitä paljon.
Formekulan saari oli ensimmäinen etepeista, joilla pääsi mereen uimaan.
Pieni, asumaton saari oli myös munkkihylkeiden lepopaikka, ja kuulemma niitä oli näkynyt siellä edellisellä matkalla.
Munkkihylje liki yhtä harvinainen kuin Saimaan norppa, vaikka sen asuma-alue on valtava, Kyprokselta Azoreille, näitä harvinaisia elikoita on jäljellä vain noin 500-1000 eläintä.
Formekulan jälkeen matka jatkui edelleen itään.