Avainsana: Metsästys

Petjan Aikakirjat 2.13 – Vive l’r/evolution

Monet kuvittelevat, että ihminen eli ennen jotenkin suloisessa sopusoinnussa luonnon ja ympäristön kanssa.
Ja kilin vitut.

Mesoliittisen ajan lopussa ihminen oli tarpeeksi kehittynyt peto ryhtyäkseen ekokatastrofiksi, ja kykeni saalistamaan lajeja sukupuuttoon. 

Ranskasta on löydetty jyrkänne, jolta esi-isämme ovat ajaneet hevoslauman rotkoon. Sen pohjalla on 20 000 hevosen luut. Ukrainassa on paikka, josta on ajettu jyrkänteeltä 3 000 mammuttia. 
Kuitenkin ihminen on vielä tuohon aikaan elänyt pienissä heimoissa, korkeintaan 200 yksilön yhteisöissä, mukaan luettuna niin sylivauvat kuin isoäidit.  

Kun ihminen oppi hallitsemaan tulta, se alkoi muuttamaan ympäristöään raskaalla kädellä.

U.S. Forest Service photo.

Ei Pohjois-Amerikan preeriat ole mitään tuulen ja sään aikaan saamaa, vaan ihmisen, joka kulotti maan ajaakseen biisonit ansaan. 
On tutkittu, että ihminen tuhosi tulen keksimisen jälkeen 32 lajia suurriistaa yksin Etelä-Afrikassa, vajaassa 2000 vuodessa.
Eräät tutkijat ovat sitä mieltä, että kun ihminen siirtyi Amerikkaan pitkin Alaskan jääkäytävää, ei heitä ollut kuin noin 1000 yksilöä, mutta tullessaan neitseellisille metsästysmaille, jossa riistaa oli paljon, sääolot siedettävät ja ennen muuta, riista ei osannut pelätä ihmistä, populaatio olisi lisääntynyt 1% vuosivauhtia, se tarkoittaa, että 1000 vuodessa, minä aikana ihminen levittäytyi koko mantereelle, väki lisääntyi tuhannesta yksilöstä yli kahdenmiljoonaan. 
Ja kuten olen teille toistanut ja toistanut, liha muutti ihmisen älykkäämmäksi ja tehokkaammaksi, joka teki ihmisestä yhä tehokkaamman metsästäjän, itse metsästys lisäsi ihmisen yhteistyökykyä, ja tämä taas…
Koska evoluutio oli tähän mennessä tehnyt ihmisestä tarpeeksi älykkään, että se kykeni yhteistyöhön, suunnitelmallisuuteen, ennakointiin ja ajatelemaan asioita hieman pidemmälle, geenievoluution rinnalla kulttuurievoluutio vaikutti lajin kehitykseen.
Kun aikaisemmin saaliit ja metsästäjät pysyivät tasapainossa, koska jos saaliit vähenivät, niin väheni saalistajatkin. Ihminen oli kehittynyt tämän ylitse, se kykeni kulttuurievoluution vuoksi ja kaikkiruokaisena lajina ylittämään tämän rajan, ja vaikka jokin saalislaji romahti, ihmisten määrä ei enää romahtanut samaa tahtia, siirryttiin toisenlaiseen ravintoon, sopeuduttiin, vaihdettin aluetta ja taas jatkettiin ekokatastrofia.
Ja sitten alettiin kasvattaa sitä syötävää, pitää karjaa, suojella sitä muilta pedoilta, jotta turvattasiin oma heimo.
Tämä oli neoliittinen vallankumous, maatalouden synty, joka nykytutkijoiden mukaan alkoi suunnilleen samaan aikaan ja samankaltaisena noin kahdeksalla alueella maailmassa. 

Petjan Aikakirjat 2.9  Tuli ilta tulilta.

Kuten muillakin kädellisillä, voidaan olettaa, että meidän esi-isistämme naaraat viettivät enemmän aikaa pentujensa kanssa kuin urokset. Naiset hoitivat lapset, imettivät ja huolehtivat oman osansa ruuan hankinnasta keräilyllä ja pieneläinten metsästyksellä, mutta sitä mukaan kun riista kasvoi, myös kasvoi ero miesten ja naisten tehtävien välillä.
On turha kuvitella että raja on ollut aina ja kaikkialla ehdoton, mutta se on ollut siinä määrin vallitsevaa, että voidaan pitää sitä perustanana. Lisäksi kulttuurilliset syyt ovat kasvattaneet eroa biologisten lisäksi.
Australopithecus afarensis eli pääasiassa kasvisravinnolla, jota täydennettiin hyönteisillä, kaloilla ja pienillä nisäkkäillä, eikä rottaa pienempiä eväitä varten kovin kummoista aseistusta tarvittu. Esinarupetteri kykeni keräämään savannilta tarpeeksi energiaa ja proteiineja itsekseen.
Kuitenkin ajalta on löydetty alkukantaisia aseita.
Voidaan olettaa, että vaiheessa, jossa lajimme on sopeutumassa savannin elämään, ja kuitenkin on ollut melko pieni kädellinen, miesten asema lauman suojelijana on korostunut, ja aseiden kehitys lähtenyt enemmän suojautumisesta muita lihansyöjiä vastaan, kuin omasta metsästystarpeesta.
Tämä painotus on sitten ylläpitänyt sukupuolten työnjakoa, korostanut miesten agressiivisuutta, ja luonut pohjaa metsästykselle.

 

Metsästäminen, lisääntynyt proteiini, teki meistä myös entistä tehokkaampia petoja, kun aivot kasvoivat, loimme entistä tehokkaampia aseita, ja tämä johti taas parempaan saaliiseen. Metsästäminen tarvitsi lisääntynyttä yhteistyötä, ja tämä johti ensimmäisiin sopimusyhteiskuntiin, metsästävän joukon piti sopia yhteistyöstä ja saaliin jakamisesta.
Oleellista oli myös se, että saalis jaettiin kaikkien kanssa, kun jonkun hiiren tapaja söi mitä sai, niin antilooppi, melko pienikin, oli enemmän kuin kylliksi kolmelle, ja saalista siis riitti myös niille, jotka eivät osallistuneet kaatoon.
Tulen käyttö on luultavasti edistänyt myös ravinnon jakamista, koska tulta on pitänyt vaalia, ylläpitää, tulen ylläpitäjät, ne jotka ovat leirissä, ansaitsevat oman osansa jo sillä, että pitävät tulen vireillä päivän yli, ennen kuin keksittiin tehokkaita tapoja tehdä tuli. Tuli oli myös suoja petoja vastaan niille jotka jäivät tulen äärelle.
Tulen käyttö ruuanlaitossa saattoi olla se tekijä, joka teki myös ruuanlaitosta naisten työtä, miesten osallistuminen ruoanlaittoon eri tutkituissa kulttuureissa on kaikkineen vain alta 6%.
Ja tulen ympärille kasvoi naisten työt, niin saviastioiden valmistus, veden kanto ja tulenteko, on suurimmassa osassa kulttuureja ollut pääasiassa naisten työtä
Saattaa olla, olen antanut kertoa itselleni, että tuli on ollut yksi syy myös sille, että naiset ovat alkaneet elää pitkään, milloin eivät ole kuolleet nuorena. Tulen ylläpito muodostui vanhenevien naisten työksi. 
Tuli, ruoanvalmistus, muokkasi ihmistä biologisesti, suuontelo ja nielu kehittyvät, samoin niskalihasten asema muuttui, ja tämä kehitti meidän puhettamme, mahdollisti enemmän vivahteita, äänteitä ja sävyjä, jolloin meidän komminikaatiomme tehostui ja samaan aikaan suurriistan metsästys lisäsi suunnitelmallisuutta ja viestinnän tarvetta.
Työnjaon muutos oli kulttuurillinen sikäli, että ei ole mitään biologista syytä, miksi miehet eivät keräisi syömäänsä kasvisravintoa, syntyi sopimus siitä, että naiset jakoivat keräämänsä kasvisravinnon ja miehet lihan. Tämä jako näkyisi olleen käytännössä kaikilla trooppisen ja subtrooppisen alueen kulttuureilla. Tämä sitoi perheitä, miesten naisten suhdetta kiinteämmäksi.

Petjan Aikakirjat 2.6 – Ollaanhan me aikapoikia tappamaan

Tämä on näitä pieniä juttuja. Ne esi-isämme, jotka elivät syömällä rottia, kaneja ja muuta pienriistaa, he tulivat ihan hyvin toimeen sillä. Ei se leipä ollut leveää, mutta sitä oli. 

Kuitenkin aloimme tappamaan suuria eläimiä. 

Suurten eläinten tappaminen on meidän verissämme ja olemme tappaneet oikeastaan suurimman osan itseämme suurista villieläimistä. 

Jos se eläin ei ole resurssi, se uhkaa resurssejamme. 

Hiljan joku vikisi, joskaan ei kovin hiljaa, että miten ihanaa olisi, jos päästäisimme kaikki eläimet talleista ja navetoista, ja eläisimme sopusoinnussa niiden kanssa. 

Mutta se ei ole meidän, eikä heidän, luontonsa. 

Kun ne perkeleet tulevat, ja tallovat meidän mallasohramme, ja kun heidän päänsä osuu tuohon, humalasalon kohdalle, heille tullookin kuolema.

Luonto on raakaa peliä. 

Ja vaikka me oltaisiin pärjätty niillä rotilla, me aloimme kaataa niitä valtavia mammuteja ja härkiä. 

Koska, onhan se nyt jumalauta, uljasta.

Ja kun me söimme enemmän lihaa, meistä tuli suurempia, voimakkaampia ja älykkäämpiä, ja me kehityimme suurina, voimakkaina ja älykkäinä, vielä paremmiksi tappajiksi, tappajiksi kuten me.

Ja kun tulella kypsytetty liha oli helpompaa syödä, me emme tarvinneet enää niin suuria leukalihaksia, niiden kiinnitys muuttui, ja aivot saivat enemmän tilaa, ja meistä tuli entistä fiksumpia, ja vielä parempia tappajia. 

 

Suurriistaan metsästys edellytti tietynlaista organisaatiota. 

Silloin kun esi-isiemme keskipaino oli alle 60 kiloa, ja esi-äidit noin 48-kiloa, me tapoimme eläimiä, jotka painoivat tonneja, ja jotka liikkuivat 12 000 yksilön porukoissa. 

Koska me organisoiduimme. 

Me erikoistuimme. 

Suuren osan ajasta ja tehtävistä me teimme kukin itsekseen, mutta silti, meidän piti tietää, että Rafu on vikkelä jaloistaan ja kykeni väistämään härän, kun houkutti hyökkäämään sen ulos laumasta, tai juoksi soihdun kanssa tuhansien sarvien edestä sytyttämässä aron kuloon. 

Ja piti tietää, että kun se härkä, jonka olemme valinneet, käy puolutukseen, että Lassen kantti kestää lyödä kirves sen kintereeseen, ja että Jartse on tulee silloin keihään kanssa. 

Ja kun saalis oli maassa, meidän piti paloitella se, kantaa leirille, suojata se leijonilta ja hyeenoilta, jotka kovin mieluusti syövät toisten eväät.

Meidän piti tietää oma hommamme, organisoitua, ei siitä muutoin mitään olisi tullut. 

Ja mitä paremmin me metsästimme, sitä fiksumpia meistä tuli, ja parempia tappajia, ja kehitimme entistä paremman organisaation, tappamiseen.

 

Ja kun sitten se jengi, ne perkeleet tuolta alajuoksulta, kun ne tulevat, meidän pitää olla valmiina, organisoituneena, ja joka jätkän pitää tietää mitä tehdä. Rafu harhauttaa niitä, Lasse iskee sivusta ja Jartsa, Jartsa perkele tulee ja tappaa. 

 

Ollaanhan me aikapoikia, tappamaan.

Petjan aikakirjat 2.4 – Tästä poikien kanssa puhuttiin.

Me tästä poikien kesken puhuttiin, kun tuo isoäitikin siitä sanoi, että joka vuosi ne on nämä kantturat tästä menneet, ja me perässä, kahlanneet joen yli, niin kauan kuin mummo muistaa, melkein kolmekymmentä vuotta. 

Niin että sitä me tässä serkkupoikienkin kanssa puhuttiin, jotta isokos hyöty sitä on noiden härkien perässä juosta, jos tuo mummokin sanoi, että hänen mummonsakin jo siitä sanoi, että tästä ne kahlaa joka vuosi, kerran vuodessa yhteen suuntaan, ja sitten syksymmällä toiseen suuntaan. 

Näitä me poikien kanssa puhuttiin.

 Ei me tästä vieraille, ihan vain serkuille ja lankomiehelle, kun sekin on melkein serkku, olikos se mummon siskon, sen jonka leijona vei, tytön poikia. Mutta senkin kanssa me puhuttiin, ja onhan se lankomieskin melkein sukua. 

Sitä se mummukin sanoi, ettei sitä tarttis juosta niiden elikoiden perässä, jos me oltaisi jo siellä mihin ne on tulossa. 

Niin, ja siitäkin me puhuttiin, vaikka ei mummolle, että mukavaahan sitä olisi, jos ei tarttis juosta lauman perässä, vaan vois olla enemmän tyttöjen perässä. 

Ja sitten me suunniteltiin, että kun syksyllä suuri lauma tulee, niin sitten me pojat tapetaan. 

 Me pojat ollaan kyllä aikapoikia tappamaan. 

Niin että vähän on poikien kanssa ollut puhetta, mitä jos me jäätäisiin tähän, ja yritettäisiin pistää niitä sarvipäitä niin paljon kylmäksi, että pärjätään puolikin vuotta, ja voitaisiin sen aikaa vaikka naida, ehkä laittaa vähän…pihaa. Joo, pihaa pitää laittaa, heti kun se keksitty.  

Sitten me voitaisiin kusta virtaan, ja vaan odotella. 

Siinä joutessamme voisimme miettiä sitäkin, että kummasti se on tuo protovehnän korsi tukevampi ja tähkä raskaampi tuossa, mistä se on tuo kantturalauma kulkenut.  

Ja siinä me sitten poikien kanssa mietittiin, että mitäs tehtäisi. 

Jos meinaan niin kuin vaikka käytäisi kalassa. Ja rapsuteltaisiin mahaa. 

Vaan mikäpä kiire tässä. Ehti tuota rapsuttelemaan, jos sitä puoli vuotta odottelee, koska tuo lauma tulee.

Odotellaan että ne kantturat tulee kesälaitumilta, ja tapetaan niin paljon kuin ehitään. Ollaan poikien kanssa juteltu, että tappaminen, se on miesten hommaa.  

Ja jos tuossa noitten tyttöjen mieliksi, nyt kun tätä aikaa on, kaadettaisiin tuosta rinteestä vähän pölliä, jotta siitä voivat sitten poltella, kun laittavat tuota evästä, tuosta jäneksestä, jonka saivat lingolla, sillä aikaa kun me poikien kanssa juteltiin, miten sitten kun sarvipäät tulee… Joutessaan sitä on hyvä olla tytöille mieliksi, sitä herää paremmin nukkuneena, ja varmemmin. 

Mummu se opetti äidille, että jos noita jyviä pitelee aikansa seisovassa vedessä, niin pahalle se haisee, mutta kun sitä juo, tulee silleen hassu olo. 

Niin, että joutessamme voitaisiin vaikka ryypiskellä.

 Ja kusta virtaan. 

Sitä me sitten poikien kanssa mietittiin, mihinköhän asti se kusi siinä virrassa kulki, mietittiin sitä siskoa, joka lähti toiseen heimoon, sielläköhän ne nyt on, alajuoksulla, ja lankomies aamulla juo meitin kuset.

Ja me tuossa poikien kanssa juteltiin, että jos tässä joutessamme, kun ei ole muutakaan puuhaa, niin äidin mieliksi kasattaisiin muutama kivi tuossa riviin ja päällekkäin, ja pantaisiin siihen vaikka vähän kuusta katteeksi, tuohon tulisijan viereen, pohjan puolelle, niin ei puhalla ihan suoraan tulehen. 

Ja sitäkin me tuossa poikien kanssa mietittiin, että jos nyt, kun tuossa on tuota kiveä pohjan puolella, pistetttisiin mummon mieliksi toinen rivi siihen etelän puolelle, niin olisi siinä hyvä vanhan lämmitellä, kun ei ihan luuta myöten tuulisi. 

Ja poikien kanssa ollaan juteltu, että kun ne sarvipäät saapuvat, sitten me tapetaan. 

Tappaminen, se on miesten hommaa.

Sitäkin tässä poikien kanssa puhuttiin, että mummo on vähän huonona, ja kovasti yski yöllä, niin jotta voisikohan tuota laittaa tuohon vielä kolmennen seinän, ettei me herättäisi sen yskimiseen. 

Näitä me poikien kanssa puhuttiin, kun jäi aikaa ja vuoteltiin, koska aikaa jäi, kun ei tarvi sen lauman perässä juosta. 

On se hyvä että sekin asia silloin puhuttiin, niin kuin poikien kesken. 

Ei sitä kaikesta voi kaikille puhua, nämä on näitä miesten juttuja.