Me tästä poikien kesken puhuttiin, kun tuo isoäitikin siitä sanoi, että joka vuosi ne on nämä kantturat tästä menneet, ja me perässä, kahlanneet joen yli, niin kauan kuin mummo muistaa, melkein kolmekymmentä vuotta.
Niin että sitä me tässä serkkupoikienkin kanssa puhuttiin, jotta isokos hyöty sitä on noiden härkien perässä juosta, jos tuo mummokin sanoi, että hänen mummonsakin jo siitä sanoi, että tästä ne kahlaa joka vuosi, kerran vuodessa yhteen suuntaan, ja sitten syksymmällä toiseen suuntaan.
Näitä me poikien kanssa puhuttiin.
Ei me tästä vieraille, ihan vain serkuille ja lankomiehelle, kun sekin on melkein serkku, olikos se mummon siskon, sen jonka leijona vei, tytön poikia. Mutta senkin kanssa me puhuttiin, ja onhan se lankomieskin melkein sukua.
Sitä se mummukin sanoi, ettei sitä tarttis juosta niiden elikoiden perässä, jos me oltaisi jo siellä mihin ne on tulossa.
Niin, ja siitäkin me puhuttiin, vaikka ei mummolle, että mukavaahan sitä olisi, jos ei tarttis juosta lauman perässä, vaan vois olla enemmän tyttöjen perässä.
Ja sitten me suunniteltiin, että kun syksyllä suuri lauma tulee, niin sitten me pojat tapetaan.
Me pojat ollaan kyllä aikapoikia tappamaan.
Niin että vähän on poikien kanssa ollut puhetta, mitä jos me jäätäisiin tähän, ja yritettäisiin pistää niitä sarvipäitä niin paljon kylmäksi, että pärjätään puolikin vuotta, ja voitaisiin sen aikaa vaikka naida, ehkä laittaa vähän…pihaa. Joo, pihaa pitää laittaa, heti kun se keksitty.
Sitten me voitaisiin kusta virtaan, ja vaan odotella.
Siinä joutessamme voisimme miettiä sitäkin, että kummasti se on tuo protovehnän korsi tukevampi ja tähkä raskaampi tuossa, mistä se on tuo kantturalauma kulkenut.
Ja siinä me sitten poikien kanssa mietittiin, että mitäs tehtäisi.
Jos meinaan niin kuin vaikka käytäisi kalassa. Ja rapsuteltaisiin mahaa. Lue lisää ”Petjan aikakirjat 2.4 – Tästä poikien kanssa puhuttiin.”
Ihan ensin perhe. 