Avainsana: mysteeri

Bragalonen tarinoita – Luxia Usain kultaraha. 2




 Luxia Usain kultarahaa kävivät ennen seuraavaa sekstaa katsomassa jokseenkin kaikki Via Sagitarion asukkaat, jotka jaloilleen, ja heidän asuntoonsa kolmanteen kerrokseen, pääsivät. Iltamessun jo tehdessä tuloa, päättivät vanhemmat keskustella kolikosta San Michelen Isä Teodoru Falcon kanssa.
“Arvelinkin että te tulisitte, “aloitti Isä Teodoru heti, kun näki Usain perheen ovella. “Luxia taisi tavata eilen serkkuni pojan Raimondo di Cartellin?” Ja sitten Isä Teodoru kertoi koko jutun.
“Raimondo oli eilen Bragan solassa jänisjahdissa ja toinen hänen koiristaan, Madalena joutui hukkaan. Kun hän oli etsimässä koiraansa, niin tämä toinen koira tuli tuupanneeksi nurin Luxian jokipenkkaan. Raimondo oli sitten rauhoitellut tyttöä, ja antanut hänelle kultarahan. No sellainen Raimondo on, antoi tytölle onnenrahansa, hetken mielijohteesta. Hän joutui jo aamulla lähtemään Porto Floresiin, mutta arveli, että te vielä tulette, ja käski sanoa, että raha todella on Luxian.”
Luxian kultaraha oli niin arvokas, että vanhemmat päättivät, että raha jätettäisiin talteen Isä Teodorulle, niin kauaksi, kunnes tyttö olisi kyllin vanha päättämään mitä sillä tekee.  Luxiasta tuli kuuluisa koko Bragalonen seudulla, ja häntä saattoi joku nainen osoittaa torilla vieraalle “tuo on se tyttö, jolla on kultaraha!”
Ja kun tytöstä tuli nainen, mahdolliset sulhaset miettivät, että vaikka tyttö oli kaunis, niin kultaraha päälle ei laisinkaan sumentanut kauneutta.
Meni kymmenen vuotta, ja aina ennen syntymäpäiväänsä, edellisen sunnuntaimessun jälkeen, Luxia Usai kävi katsomassa Isä Teodorun luona kultarahaa. Täytettyään seitsemäntoista, hän otti rahan, ja osti ompelukoneen, sähkömoottorisen Borellin, perusti oman ompelimon ja talletti loput rahat Banca di Bragaloneen.
Muutamaa vuotta myöhemmin Luxia nai muurari Sustianu Pintuksen, ja he saivat lapsen vuosittain, kunnes Sustianu tipahti telineeltä. Kukaan ei enää muistanut tyttöä, jolla on kultaraha, paitsi Luxia Pintus, joka joka vuosi, sunnuntaimessussa San Michelessä, pisti kolehtiin summan, jota moni pitäisi varsin huomattavana. Lapsilleen hän kertoi aina rahasta saman tarinan, jonka kertoi Isä Teodoru, ja Luxia uskoi sen itsekin, aina lumiseen helmikuuhun 1956.