Minä olin istunut jonkin aikaa Bonacuoren keittiössä ja talon emäntä laittoi meille kahvit, sitten aloimme yhdessä perata maisseja ja muutaman turhanpäiväisemmän asian perästä uskalsin sanoa asiani, “Tietääkö Martangela rouva, että Don Elias tulee iltaisin neiti Pinnan luota.”
Rouva ei näyttänyt mitenkään kuulleensa minua, vaan repi maissinlehtiä tasaiseen tahtiin.
“-Seuran talolla tapellaan, ehtiikö emäntä mukaan!- huusi takkuinen pää ikkunasta ja minä tiesin kyllä että Bardilli Lussurgu siellä huusi!” Martangela Bonacuore kertoi, ja repi samalla suojalehtiä maissista. “Sama Bardilli, jonka poika nai meidän Marieddun!”
Kun Isä Bonaventura sanoi, että signora Bonacuore oli verevä emäntä, nostivat kyllä vanhan kaupungin rouvat kulmakarvojaan, mutta kukaan ei oikeastaan ollut eri mieltä, enkä minäkään tohdi papille muuta väittää.
“Äiti huusi – Martangela, otahan koppa ja lähde mukaan -, ja minähän menin!” rouvan kädet tekivät koko ajan työtä. Vaikka hän oli varakas nainen, ne kädet tekivät kaikkia töitä, joita Bonacuoren tukkuliikkeessä oli.
“Dietro Fabbrica. Tiedätkös millainen jalkapalloseura se on?” Minä kyllä tiesin ja nyökkäsin, mutta tämä ei estänyt Martangela-rouvaa kertomasta. “Jalkapalloseura. Ja kissan paskat!” Oli hyvä että olimme kahden, sillä tapa, jolla Martangela-rouva kiskaisi peitinlehdet maissista, olisi voinut käydä jonkun miehuuden päälle.
“Ainut joukkue koko maailmassa, jolla on yhteensä 22 vuotta pelikieltoja,” ja talon rouva viittasi joen taakse maissilla “ja ainut joukkue saarella, joka on kokonaisuudessaan pidätetty kesken ottelun!” Lue lisää ”Martangela Bonacuoren rakkaus”