Avainsana: Neuvostoliitto

Drachendell 22

“Siinä vaiheessa sitten joku sotilastiedustelun raportin raportti päätyi Kremliin, missä huomattiin, että Saksan armeija oli ollut kiinnostunut alueella olevista valtavista energiavaroista ja koska Neuvostoliitto oli Neuvostoliitto, tieto asiasta kulki Stalinen pöydän kautta KGB:n ja sotilastiedustelun kautta ja päätyi Valeri Roslevin selvitettäväksi.”
Minä olin kuullut kyllä, että Neuvostoliitto etsi, saksalaisen dokumentin vuoksi, alueelta öljyä tai kivihiiltä, mutta tiedustelun osa oli minulle uutta. Ja ainahan Neuvostoliitossa tapahtui kaikki, jos ei nyt Stalinin, niin ainakin keskuskomitean aloitteesta, ja jos jotakin ei tapahtunut korkeimman johdon aloitteesta,, niin sitä ei sitten tapahtunut. 
“Se oli kaksi vuotta edellisten tapahtumien jälkeen, liki päivälleen,, kun Valeri Roslev tuli taas paikalle, nyt hänellä oli mukana sotilasosaston lisäksi geologisen instituutin väkeä, ja pystyttivät leirin tuonne kartanolle, ja tuohon laitoksen nurkalle”, ja nyt oikea käsi heilahti läheltä hevoseni päätä, joka katsoi aiheelliseksi antaa noin puolimetriä lisätilaa kartanon valtiaalle, “ja alkoivat suurentaa luolan suuta.”
“Minähän en osaa venäjää kuin kaksi sanaa, joista toista en voi käyttää naisseurassa ja toisen käyttämisestä saan aina korvilleni, mutta minulla on käännös erään teknisen instituutin työntekijän kirjeestä esimiehelleen  ja KGB:n raportin tiivistelmä, näytän ne sinulle joskus, ” Longner teki hapuili sivupoluille hetkeksi. “He aloittivat luolan suun avartamisen kaksi vuotta ja kaksi päivää sen jälkeen, kun jyrkännettä vasten ammuttiin kyläläiset vastarintamiesten avustamisesta.”
Olimme ratsastaneet takaisin tilusten rajalle, jolla tällä kohtaa kasvoi tiheä ja korkea hernepensas, jonka kuivat ruskea palot heiluivat tuulessa kuin oudot torahampaat hampaat ja Longner piti taukoa ja näytti tuijottavan jonnekin eteensä.
“Longner, onko sinulle juuret täällä? Oliko ammutuissa sukulaisiasi?”
Mies kääntyi minuun päin hämmästyneenä,” ei todellakaan! Kukaan täkäläinen ei ollut minulle suoranaista sukua!”
Annoin asian olla, vaikka siinä oli yksi sana, “suoranaista”, johon palaisin myöhemmin. Meni tovi, ennen kuin Longner palasi kertomukseensa.
“He räjäyttivät pienellä lataukselle luolan suuaukon suuremmaksi, seuraavana päivänä he lähtivät sisälle luolaan. Ensimmäisenä meni sisään sisäasiainministeriön joukot ja kaksi KGB:n miestä, varmistamaan, ettei siellä ollut vastarintaliikkeen miehiä.  Joukot huomasivat saman tien, että luola oli labyrintti ja että siellä oli voimakkaan magneettikentän vuoksi ongelmia niin radion kun aseidenkin kanssa ja he että luolaan tutustuminen pitäisi tapahtua hitaammin kuin oli suunniteltu.”

Drachendell 21

Samalla kun  ratsastimme ulos hoitolaa kiertävästä kehästä, takaisin hedelmätarhaan, Longner kertoi, “Harva nykyään enää ymmärtää, miten sekaisin Eurooppa oli heti sodan jälkeen, ja miten kamalan sekaisin oli Neuvostoliitto. Samaan aikaan kun Neuvostoliitto miehitti koko Itä-Euroopan, se valmisteli Kreikan, ja jos mahdollista Italiankin kaappaamista, ja integroi valloitettuja alueita uuteen imperiumiin”, Longner aloitti kertomaan Stalinin vaikutuksesta tarinaansa.

“Tässähän oli aikaisemmin sellainen niitty ja sivua joki kaarsi, joka sitten laski putouksena suunnilleen siinä, missä nyt on hoitolan kaarirakennuksen länsipää,” Longner aloitti, “Drachenin notkoksi sanottiin sitä putouksen alaista kohtaa jokivarressa ja siinä, noin kuusi metriä korkeassa kalkkikivi töyräässä näkyi, näin minulle on kerrottu, onkaloita ja pieniä luolia.”
“Koko itäinen Eurooppa kyti kaikenlaista vastarintapesäkettä, ja siinä suhteessa Puola, Unkari tai Saksa oli helppoja, oikeasti vaikeita olivat kaikenlaiset partisaanit ja metsäsissit Neuvostoliiton alueella,” selittäessään Longner aloitti taas tutun tuulimyllyimitaation vasemmalla kädellä, samalla kun oikea ohjasti hevosta.
“Tuolla eteläpuolella käytiin yksi taistelu, “ja käsi nyt näytti suunnilleen oikeaan suuntaan, “ja se jäljiltä maastoon jäi yhtä ja toista joista olisi voinut kuvitella olevan hyötyä vastarintaliikkeelle,”  ja Longner katsoi välillä minuun, kuin tarkistaakseen olenko kartalla.

“Joku oli huomannut, eikä varmaan paikallinen, että joskus oli jostakin rinteen onkalosta tullut savua, ja tieto oli sitten kulkenut KGB:lle joka ilmaantui paikalle eräänä syysiltana jotakuinkin 70 vuotta sitten,, sotilasosaton tukemana, ja, näin minulle on kerrottu, heidän tullessa paikalle, nousi taas rinteen onkaloista savua. KGB käski onkaloissa olevia antautumaan ja tulemaan esille kädet ylhäällä, muutoin avattaisiin tuli. Kun ketään ei ilmaantunut, annettiin sotilasosaton tehtäväksi ajaa metsäveljet luolista. Muutaman minuutin tulitukseen ei vastattu, ja sen jälkeen heitettiin luoliin vielä muutama kranaatti, ennen kuin joukot tarkastivat ne.”
Longnerin vasen käsi kaarteli osoittaen ilmassa neuvostosotilaiden varovaisen lähestymisen, ja mies loi nopean katseen minuun, ymmärsinkö nyt varmasti tämän dramaattisen huippuhetken, “mutta kun sotilaat ja salaisenpoliisin miehet tulivat rinteen luo, he eivät löytäneet ketään. Kranaattien osin romahduttamien onkeloitten takaseinissä oli koloja, joista hyvin pienikokoinen mies olisi saattanut pursitautua pakoon, mutta ketään ei löytynyt. 

KGB halusi kuitenkin olla varma, ja sotilaat, sisäministeriön erikoisjoukot, asettuvat kahdeksi viikoksi rinnettä vastapäätä, ja 7 kyläläistä ammuttiin rinnettä vasten, pettureiden avustamisesta.”
Kuulusteluissa selvisi, että rinteestä on noussut savua aika ajoin koko tunnetun historian ja paikan nimi, lohikäärmenotko, johtuu siitä, että vanhan tarinan mukaan törmän takana nukkuu lohikäärme, joka vartioi kiirastulen takaporttia. KGB:n mies, nimeltään Valeri Roslev, halusi kuitenkin, varmuuden vuoksi, lähettää kahdeksan perhettä Siperiaan, “Longner vilkaisi minua, ja sanoi, kuin varmistaakseen vaikutuksen, “mutta tämä oli vasta ensimmäinen vaihe.” 
Vaikka olin luullut tietäväni tämän tarinan, tähän asti kuulemani oli kuitenkin minulle ennestään vierasta ja ratsastimme tovin hiljaa, ennen kuin Longner aloitti minulle tutumman osan.
“Neuvostoliitossa oli pulaa kaikesta, ei kaikesta kaiken aikaa, mutta käytönnössä aina jostakin, ja vaikka maalla oli valtavat energiavarat, energia ja tarve eivät kohdanneet”, Longner kertoi taas käsi huitoen johonkin Siperian tai Intian suuntaan ja minä olin tyytyväinen, että Lagavulin oli niin rauhallinen.