Avainsana: perhe

Seitsemäntoista vuotta, Petite Ville

 

Seitsemäntoista vuotta, seitsemäntoista vuotta
Seitsemäntoista vuotta, tällä kylällä

Petite Ville, sehän riittää

Täällä missä näyttämön reunalla on taskulamppu

Päällä osuuskaupan haaltunut hintalappu

Sisällä väsynyt paristo

 

Kun nousee varpailleen, 

Näkee että tuolla se on Lue lisää ”Seitsemäntoista vuotta, Petite Ville”

Mohyol – Fëhÿrin tarina

En muista aikaa, jolloin en olisi tiennyt olevani erityinen, mutta ensimmäisen kerran aloin ymmärtää erityisyyteni taakkaa, kun Podaser-täti pesi minut sinä aamuna, kevätpäiväntasauksena,  jolloin täytin kuusi, kuivasi hiuksiani ja sanoi “Poika, minun tulee sinua vielä kovin ikävä,” surumielisesti ja lempeästi.
“Minne sinä menet Podaser?” 

“Ei kun sinä lähdet, sitten joskus,” tätini sanoi, märkiä hiuksiani sukien.
“Minne minä lähden? Koska?”
“Sinä lähdet seuraavalla veneellä, kun olet täyttänyt 12 vuotta, suureen maailmaan.”
“Miksi minä menen sinne?”
“Koska se on tapana. Sinä lähdet täältä, ennen kuin sinusta tulee mies, sillä täällä ei asu yksikään mies.”

“Mutta Pohru-setä, Ponne ja Nery ja Geh-Peyher ja… “
“Sedät eivät asu täällä. He tulevat, ovat ehkä viikon, tai kymmenen päivää  ja lähtevät taas.”
“Mutta Geh-Peyher oli monta kuukautta!”
“Hän oli sairas, muistatko, hänellä oli paha haava vatsassa?”

Sinä päivänä aloin ajatella suurta maailmaa, aloin katsella uusin silmin kotiani, Roug fro Leyvoria ja tajusin sen, että minä olin talon asukkaista ainut, josta jonakin päivänä tulisi mies, mitä se sitten tarkoittikaan.
Asuimme melkein saarella. Niemellä, jonka tyvenä oli kivinen kannas, jonka yli myrskyllä aallot kävivät, minä, kaksikymmentäkuusi serkkuani ja kuusi tätiäni.  Lue lisää ”Mohyol – Fëhÿrin tarina”

Petjan Aikakirjat 2.10 – Serkut? Sehr gut!

Oikeastaan kaikissa nykyisissä kulttuureissa, on olemassa jonkinlaiset säännöt siitä, kenen kanssa on soveliasta naida ja muodostaa parisuhteita. Nykyisin, kiitos amerikkaisen kulttuurin vyörytyksen, Euroopassa suhtaudutaan varsin tiukasti seksisuhteisiin serkkuihin ja sitä läheisempiin sukulaisiin, vaikka rapiat satavuotta sitten serkusavioliitot olivat yleisiä koko Euroopassa, eikä sedän ja sisarentyttären avioliittokaan ollut mahdoton vaikkapa Portugalissa noin 150 vuotta sitten.
Mutta käytännössä,  serkkujenkin kanssa solmittavat avioliitot ovat olleet yleensä kiinni siitä, miten yhteiskunnassa on ollut mahdollisuuksia solmia ylipäänsä ystävällismielisiä suhteita, ja miten omaisuus on yhteiskunnassa jakaantunut. Missä on ollut hyvin keskittynyt maanomistus ja heikko naisen asema, on omaisuuden hajauttamista estetty serkusavioliitoilla. Sitä vastoin, missa naiset ovat olleet voimakkaita, ja yhteiskunta ylipäänsä tasa-arvoisempi, omaisuuden vaikutus sukulaisavioliittoihin on ollut vähäisempi.
Mutta käytännössä kaikissa viimeltä 200 vuodelta tunnetaan vain yksi kulttuuri on vanhemman ja lapsen avioliitto ollut mahdollinen ja tämä on liittynyt juuri naisen heikkoon asemaan; eräissä osissa Intian maaseutua äiti on voinut naida poikansa, jos näin on estetty omaisuuden hallinnan menetys perheen ulkopuolelle; äiti on voinut näin ottaa määräävän aseman omaisuuden hoidossa, miehensä, eli poikansa, edustajana. Lue lisää ”Petjan Aikakirjat 2.10 – Serkut? Sehr gut!”

Petja Aikakirjat 2.5 – Voi vainolaisen hurmehella!

Siellä, poikain puhuessa, yhteiskunnan perusta on ollut perhe. Kun isoäidit, jotka eivät enää lisääntyneet, osallistuivat jälkeläisten hoitoon, ja ennen muuta siirsivät kultuurillista perimää, opettivat nuorempiaan pitkällä kokemukselle, syntyi se hyöty, miksi miksi vanhoja naisia tarvittiin. Vanhoilla miehillä ei nyt niin väliä. 

Mutta yhteiskunnan perusta oli se, että oli joukko naisia, muutaman, heidän äitinsä ja lapsensa, miehet olivat siinä mukana, mutta kuitenkin, naisten kautta tapahtuvat sitoutuminen, äidin ja lasten liitto, oli se perusta, mitä sitten laajennettiin.

Se kuinka suurelta alueelta voitiin ruokaa kerätä, oli sitten yksi raja-arvo, kuinka pitkän matkan voi ryhmä, jossa on eri-ikäisiä jäseniä, liikkua päivän mittaan, ja niin, että ruokaa riitti. 

Suunnilleen 12 henkeä oli kerralla tuollaisessa perheryhmässä.

Mutta perheryhmä tarvitsi heimoa, koska oman perheryhmän resurssit eivät riitä kaikkeen. 

Siinä on sitten sosiaaliset rajat. 

Kuinka monta ihmistä saattoi olla heimossa.

Tutkija Dunbar määrittelee heimon kooksi noin 160-180 yksilöä, koska joissakin apinalaumoissa sen kokoisessa yhteisöissä sosiaalista asemaa tukeva sukiminen ja muut vastaavat palvelut eivät vie liikaa aikaa ravinnonhankinnalta. 

Mutta sitten siellä on takana se perheyhteisö. 

Jos mielelle pohjalla on malli, jossa 12 henkeä, se perhelauma, toimii mallina, silloin voisi ajatella, että isoäitien verkosto saattaa olla samankokoinen. 

Ja jos jokaisella on se noin 12 jäsenen perhelauma, ollaan siinä 150 nurkilla. 

Mutta sitten, näyttää myös siltä, että niissä oloissa, missä esi-isät opettelivat ihmiseksi, lauma kykeni keräämään ja saalistamaan sen alueella, joka elätti sen 160 muutaman kymmenen tarkkuudella. 

Jos heimon koko alkoi kasvaa ylitse sen, alkoi vituttaa ja apinaprosessori piipata, että nyt saattaa eväät loppua. 

Stressi ja agressio kasvoivat. Oman aikansa saattoivat ryhmät jakaantua, mutta jossakin vaiheessa alkoivat myös nämä heimot riidellä nautinta-alueista. 

Paviaanit ja simpanssit saattavat käydä rajakahakoita laumojen nautinta-alueiden rajoilla. 

Miksi kärsisimme korskan pilkkaa, jos me kykenemme hyökkäämään valtavan alkuhärkälaumaan, ja tappamaan tuollaisen elikon, jonka lapakorkeus on kaksimetriä. 

… miksi jäisimme aloillemme, jos me osaamme virittää ansan? 

… miks emme kostaisi, jos osaamme jännittää jousen ja nuolen tutkaimelle suoran tehdä elämästä? 

Ja niin me taistelimme resursseista. Siitä kahlaamosta, jonne härät saapuvat kahdesti vuodessa, vuodatimme vertamme, ja heidän, jotka olivat siellä ennen meitä, ja heidän, jotka tulivat sinne jälkeemme. 

Siinä oli paine.

Me tai he. 

Ja me tiesimme sen, niin kuin me olimme vuodattaneet verta, voitiin vertamme vuodattaa. Siihen oli syytä varautua, sillä jos joku poistuu paikalta kädet vainolaisen hurmeessa, eikö olisi mukavampi, että se oli veljeni, serkkuni, lankoni, tai olkoon, minä, kuin joku vieras, jota emme tunne, joka hädin tuskin lie edes ihminen, mikä lie, arojen apina, vuorien villi, joka tuskin osaa kreikan sanaa.

Vanha Täi

05.03.33-06.08.20

Vanha Täi on kuollut.
Niin hän aina sanoi, ”Vanha Täi”.
”Laitatkos Vanhalle Täille kahvit?”
”Koska te tuutte katsamaan Vanhaa Täitä?”
”Voi niin minä ajattelin, kun näin että sieltä kadun päästä joku Fiiatin kokoinen tulee pitkillä askelilla, että nyt tullaan Vanhaa Täitä katsomaan!”
”Sano nyt Antille Vanhalta Täiltä terveisiä, siltä isotissiseltä!”

Ei tästä ole montaa päivää, niin pohdin, josko epidemia vähän raottaisi todellisuutta, niin voisin kysyä, lähtisikö lapsenlapseni katsomaan Vanhaa Täitä, joka voisi kertoa, millaisia dinosaurukset oikeasti olivat.

Vanha Täi oli rakastetuin ihminen jota tiedän.
Ei ehkä sen vuoksi, millainen hän oli, vaan siitä huolimatta.
Sillä olihan hän joskus aika vaikea.
Mutta silti, kaikkein rakastetuin, koska hän oli sellainen kuin oli, Vanha Täi. Lue lisää ”Vanha Täi”

Cardloo…8

“Eikö sitten yhtiö omistakin hoitolan?”
“Ei, hoitolan omistaa säätiö, eikä pojallani ole mitään tekemistä sen kanssa, “ Longner liki tiuskaisi.
“Kuka säätiössä sitten käyttää valtaa?”
“Johtokunta.”  Longner vilkaisi Ramsayta ovelasti, “luulin teidän tehneen kotityönne?”

“Piste teille!” Ramsay nyökkäsi Longnerille, mutta hänen oli myönnettävä, ettei hän ollut lukenut kaikkia tietoja mitä oli haalinut.
Puhelin soi, ja Longner vastasi siihen, “Erinomaista, me tulemme, kiitos, “ ja sulki puhelimen.

 “Mennään syömään!” Longner sanoi ja viittasi ovelle.
“Pitäisikö minun pukeutua?”
“Ei se ole välttämätöntä, epämuodollinen päivällinen, teidän lisäksi ihan vain omaa väkeä, eikä heistäkään kaikki ole paikalla.” Longner sanoi ovea avatessaan. 

“Kuinka monta ihmistä täällä asuu?”
“Kartanolla? No oikeastaan vakituisesti täällä asuu vain minä ja vaimoni, mutta poikani ja miniäni ovat täällä hyvin paljon, ja heidän poikansa ison osa lomistaan. Serkkuni poika asuu täällä vakituisesti, hän on eräänlainen kartononvoutiharjoittelija. Sitten on kälyni, joka oikeastaan asuu tuolla hieman pidemmällä, mutta on paljon täällä. Hänen poikansa asuu sitten tuolla toisella puolen, “kartanon isä sanoi kävellessään hallin poikki ja lisäsi avatessaan ruokasalin oven “ja ainahan täällä käy kaikenlaisia tyyppejä”.

Ruokasaliin olisi mahtunut varmasti mukavasti parikymmentä ihmistä, mutta nyt siellä oli puolen tusinaa ihmistä, jotka katsoivat uteliaana kun Ramsay astui huoneeseen. SInivalkoraitaiseen leninkiin pukeutunut nainen, helmet kaulassa, mutta paljain jaloin tuli vastaan, “Ramsay? Minä olen Helene, “ hän sanoi, ja tarttui Ramsayhyn kuin vanhaan tuttuun, jota ei ollut aikoihin nähnyt,” annahan kun minä katson sinua, “ja piteli Ramsaytä käsivarren mitan päässä ja katseli sananmukaisesti päästä varpaisiin, ja sitten kääntyi muihin päin.
“Ramsay, tuo vanha nainen, “Helene aloitti esittelyn, osoittaen hauskan näköistä harmaatukkaista naista, “on minun pikkusiskoni Aurora.”
“Hei Ramsay,” nainen vastasi heleällä äänellä. Lue lisää ”Cardloo…8”

Petjan aikakirjat 1.16. – Tuli palaa kanssamme

Kuka ei ole koskaan unohtunut tuijottamaan tuleen? Kuka ei muistaisi hyvällä hetkiä nuotion ääressä, tulen loimussa ja savun tuoksussa. Meillä on ollut liki miljoona vuotta aikaa tottua tuleen, sen lämpöön, kypsyvään ruokaan ja savun tuoksuun, mutta kaiken sen perässä, meillä on yhä jossakin tuolla, likellä apinaprosessoria, ajatus kotilieden lämmöstä, kauempaa kuin kotiliesi.

Meidän esi-isämme rakensivat muutaman tuhat sukupolvea kotinsa tulen ympärille, nuotiopiiriin, ja tämä muutti myös meidän elämäämme. Kun meillä oli keskellämme lämmin tuli, me keräännyimme sen ympärille ja aloimme juuri keksityllä kielellä kertoa toisillemme ensin päivänkulusta, suunnitelmista huomisille, ja vähän vähältä yhä suurempia unelmia, selittää maailmaa toisillemme, silmästä silmään, yli valon ja valkean, sen valon, jonka piirin ulkopuolella oli näkymätön, pimeä ja tuntematon maailma, mutta me, perhe, ystävät, rakkaat, turvassa kaikelta siltä, mikä jää piirimme ulkopuolelle.  Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.16. – Tuli palaa kanssamme”

Petjan aikakirjat 1.12 -Yritys perheyritykseksi

Siitä on kauan, joten en nyt ihan voi muistaa, miten työnjaon yhteiskunta syntyi, mutta siinä on kerroksia

Ihan ensin perhe.
Oikeastaan, näin sen näen, vaihdevuodet ovat yksi ihmisyyden suuria keksintöjä.

Seksi on yksi syy miksi ihminen on menestynyt, Etten sanoisi keskeinen, ja osa sitä kauppaa on se, että naaraat ovat seksuaalisesti halukkaita muutoinkin kuin kerran vuodessa, tai kun pentu on tarpeeksi iso ruokkiakseen itsensä.
Kuitenkin se, että siinä on useita pentuja pyörimässä jaloissa, toisaalta on menestystekijä, koska voidaan lisääntyä suhteellisen tehokkaasti vaikka simpanssiin tai paviaaniin verrattuna, niin samalla se on riskitekijä, koska pennut syövät, a) eväät b) aikaa.
Ja nyt on hyvä että on se isoäiti, joka ei lisäänny, mutta jonka kokemus ja työkyky auttaa pentujen hoidossa ja ruuan keräämisessä.
Isoäiti on kerrassaan mainio keksintö. Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.12 -Yritys perheyritykseksi”