Avainsana: puhe

Petjan aikakirjat 1.22. – Mieliero

Suurin osa muiden eläinten ääntelystä on spontaania, tunteen synnyttämää ja vaistonvaraista. Vaikka voidaan huomata, että eläimillä on “sanoja” tiettyyn tilanteeseen tarkoitettuja ääniä, ei voida puhua kielestä ja siitä, että tällä tavoin välitettäisiin jotakin merkittävää tietoa tapahtumista tämän hetken ulkopuolella.
On mahdollista että isot apinat ja delfiinit kykenevät hieman pidemmälle menevään kommunikaatioon äänen avulla kuin vaikkapa koirat, mutta mikään laji ei ole kuin ihminen. 

Joskus on esitetty ajatus, että kieli olisi kehittynyt näistä spontaaneista ei kielellisistä viesteistä, mitä aikaisemmilla kehitysasteilla on ollut ennen kielen keksimistä. Kieli olisi silloin kehittynyt toisin, ei kielelliset keinot olisivat joutuneet antamaan tilansa kielelliselle viestinnälle ja tätä ei ole tapahtunut. 
Itse asiassa ihminen on laajentanut ei kielellisen viestinnän rajat laajemmalle kuin mikään muu eläin. Meidän ei-kielelinen viestintämme ei ole vain hajun, eleiden ja ilmeiden varassa, vaan me ympäröimme itsemme viestejä välittävillä esineillä, puemme päällemme vaatteita, jotka kertovat arvoistamme, muokkaamme ulkonäköämme, käytämme tavaroita, joilla on arkisen käytön lisäksi symbolimerkityksiä ja rakennamme merkityksiä merkitysten sisään, sävellämme oopperan, maalaamme siitä taulun ja teemme taulusta meemin. 

Me kykenemme tietoisella ajattelulla leikkaamaan mielikuva sen luoneesta yhteydestä, riippumatta siitä, pohjautuuko se aistihavaintoon,  tallentaa se muistiimme ja ottaa sieltä taas sopivassa yhteydessä.
Kieli tarjoaa tähän koodijärjestelmän, jonka avulla voimme välittää, sanallistaa, omat mielikuvamme ja välittää ne toiselle, jolla ei ole samaa kokemusta todellisuudesta kuin meillä.
Kieli antaa meille mahdollisuuden valehdella. Kieli ei, kaikesta ilmaisukyvystään huolimatta ei voi olla muuta, kuin olla tietoisen ihmisen omasta näkökulmastaan, ja omasta kontekstista lähtien. Kieli ei pidä sisällään eksaktia todellisuutta, vaan ilman kontekstia se jättää tulkinnan aina jossakin määrin vapaaksi.
Ja siinä se on. 

Koska uskomme sen, kun meille sanotaan, “minä rakastan sinua,”

ja mitä se oikein tarkoittaa? 

Petjan Aikakirjat 1.20. -Vaikuttavatko kielen kääntäjät korvan kallistumiseen?

Tämä symbolijärjestelmä, jota tässä nyt käytän toisen symbolijärjestelmän kautta edellyttää monen osatekijän toimintaa. Jos emme tuntisi äännettä  “aa”, en tarvitsisi merkkiä “A”.
Jotta meillä olisi tämä äänne “aa”, pitää olla sellainen suuontelon ja kurkunpään rakenne, jotta voimme muodostaa sen äänteen. Sitten, jotta sillä äänteellä olisi merkitystä, se pitää kuulla, eli meillä pitää olla korva, ja sekä lähetyksen että vastaanoton puolella mitää olla tulkitseva järjestelmä, jotta sillä äänteellä olisi merkitys.

Ajatelkaa kurkkua, parasta A-luokkaa.
Mitä me tiedämme aikaisempien ihmisten kyvystä kommunikoida äänteillä perustuu hyvin vähiin löytyihin, siihen mitä löydetyissä luissa on ollut kieliluu, siitä tiedämme miten kurkunpää on sijoittunut.
Toinen mitä voimme tutkia on suuontelo. 

Jo silloin, kun olimme täysin mitäänsanomattomia, leikimme tulella. Tarve suuriin hampaisiin ja mahtaviin leukalihaksiin väheni, ja kurkun ja suun alueella oli enemmän tilaa ja senhän tietää miten siinä käy. Tilalle on aina tarvetta.
Kitalaki on ihmisellä lyhyempi kuin simpanssilla, tai mitä se oli vaikkapa homo erectuksella. Neanderthalin ihmisen kitalaki oli suunnilleen saman mittainen kuin meillä, mutta kurkunpää oli ylempänä.
Simpansseilla ylhäällä oleva kurkunpää ja pitkä suuontelo helpottaa nielemistä ja mahdollista nielemisen ja hengittämisen yhtäaikaa. Ja itseasiassa myös pienillä lapsilla, vastasyntyneillä, kurkun pää on ylempänä.  Vauva voi imeä rintaa ja hengittää yhtä aikaa, mutta menee aikansa, ennen kuin lapsi voi muodostaa kaikkia äänteitä.
Neanderthalin ihminen ei luultavasti pystynyt sanomaan a, u ja o, eikä g ja h konsonantteja.
Joskus, ei kovin kauaa sitten, ihmisen kurkunpää ja kitalaki olivat jokseenkin sellaiset kuin nyt. Mitä annamme aikaa, ehkä 2000, korkeintaan 3000 sukupolvea sitten, eli melkein eilen. Sen ajatteleminen saa minut surulliseksi.
Se, että meillä on valmius tuottaa kieltä, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme tehneet sen, ja eräiden henkilöiden kohdalla ei edelleenkään selkeä viestintä ei onnistu.

Petjan aikakirjat 1.15. – Tulta munille

Joskus, noin 750 000 vuotta sitten, esi-isät rakensivat tulisijoja, mutta tulisijat eivät tulleet tyhjästä, vaan tulta on luultavasti käytetty jo aikaisemmin. Se tarkoittaa sitä, että tuli on ollut oleellisesti mukana ihmisen tullessa ihmiseksi.
Ranskassa on jälkiä siitä, että 400 000 vuotta sitten ihminen on käyttänyt ruohikkopaloja järjestelmällisesti metsästykseen, saanut norsut ja alkuhärät juoksemaan suohon, jossa ne ovat olleet helmpompaa riistaa. 
Tulen kesyttäminen myös mahdollisti uusien asuinalueiden käyttöönoton ja paikallaan pysymisen, mutta kuitenkin tärkein anti sillä on ollut ruokavalioon.
Nämä Etelä-Afrikasta löydetyt 750 000 vuotta vanhat tulisijat ovat olleet ruuankypsennys paikkoja, niiden ympäriltä on löytynyt runsaasti luita, joissa on tulen jättämiä jälkiä. 

Tulen käyttö ruuan valmistuksessa on ollut evoluutioloikka, sillä kun ruoka muuttui mureammaksi, helpommin pureskeltavaksi ja sulavammaksi, se antoi tilaa evoluution muutoksille.

Ihminen tarvitsi vähemmän voimaa ja pienemmät hampaat ruuan pureskeluun, suuontelon muoto saattoi muuttua, ja tämä mahdollisti uusien äänteiden muodostamisen, puheen mahdollisuudet paranivat.
Ravintoaineiden imeytyminen parani, kun ruoka oli kypsennettyä ja tämä taas vaikutti yksilöiden terveyteen ja kasvuun. Ja kasvu vaikutti taas suuontelon, kurkunpään ja aivojen kehitykseen. Syntyi enemmän tilaa elimille.

Samalla kun tulen käyttöönotto tarkoitti entistä helpommin sulavia ruoka-aineita, helpommin käytettäviä proteiineja, niin se myös tarkoitti uutta askelta työkalujen valmistuksessa.
Ensin vettä lämmitettiin timuttamalla maakuopassa oleviin kuoppiin kuumia kiviä, tämä on hyvinkin saattanut liittyä kivityökalujen valmistukseen, mutta kun keksittiin että saven saa kovetetuksi kuumuudella, syntyi hyvin monitahoinen kulttuuriloikka.
Saven poltto keramiikaksi mahdollisti aivan uudella tasolla veden kuljetuksen, ruuan kypsennyksen ja ruuan säilytyksen. Se mahdollisti keitot ja puurot, joissa ravinteet saatiin aivan uudella tavalla helpommin käytettävään muotoon ja vähensi siemenruuassa tarvittavaa purutyöskentelya ihan helvetisti.  

Tulella oli myös mahdollista rikkoa kiviä, tehdä niistä helpommin lohkeavia ja teroittaa seipäät entistä terävämmäksi ja kestävimmiksi keihäiksi, polttamalla esimuotoiltu ase lopulliseen terään nuotiolla.
Entistä ravitsevampi ruoka ja lisääntynyt lihan saanti vaikutti lisääntymiseen, lapsikuolleisuus ja aliravitsemus väheni, ja raskaana olevien naisten mukana olo heimon matsästysretkillä väheni.
Vaikka on olemassa viitteitä siitä, että jo ennen tulen käyttöönottoa oli olemassa jonkinasteista pysymistä samalla alueella, vasta tuli loi siihen aivan uuden merkityksen, ja se oli liki yhtä suuri kuin television tuleminen.
Ja ennen kaikkea, tuli loi mahdollisuuden paistaa aamiaiselle munat. 

Petjan aikakirjat 1.8 – Ajattelu vaatii lihasta.

Ihminen on sitä mitä hän syö.
Toisinaan tästä voisi päätellä ihmisen olevan kasvissyöjä.
Ihmisen evoluutiossa on ollut kolme tärkeää tekijää, jotka ovat olleet kietoutuneet toisiinsa kuin DNA:n kaksoiskierre. 
Biologinen evoluutio vaikutti ensimmäisenä.
Ihmisen tausta on selkeästi lihansyöjäapina ja ruoka on vaikuttanut evoluution
Edellisten vaikutuksesta syntyi kulttuurievoluutio, joka vaikutti taas biologiseen evoluutioon. 

Esi-isiemme hampaat ovat pedon, samoin silmät ovat asettuneet kuten pedolla.
Ja mikään kasvissyöjä ei yhtäältä tarvitse niin kehittyneitä aivoja kuin ihmisellä ja toiseksi, sellaisia aivoja ei olisi kyetty kehittämään kasvissyönnillä.  Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.8 – Ajattelu vaatii lihasta.”