Avainsana: rakkaus

Kirje Bragaloneen

Livornossa

22.maaliskuuta 1994

Miten tämän aloittaisin, näin monen vuoden ja kaiken tapahtuneen jälkeen. Vaikka edelleen haluaisin sanoa, ”Rakas Michele” minä pelkään käyttää niin tungettelevaa ja henkilökohtaista puhuttelua, enkä kuitenkaan voi puhutella sinua muodollisesti, edelleenkään, näin monen vuoden ja kaiken tapahtuneen jälkeen. En voi puhutella sinua muodollisesti ”Parahin Herra Siriano”. Enkä ole edes varma, oletko sinä elossa. Ehkä minä sanon vain ”Michele”

Michele.

Siitä on niin kauan, niin kauan, että välillä minusta tuntuu, että olisin nähnyt vain elokuvan, nuoruuteni teatterissa Porto Floresissa, ja sinä olisit vain yksi romanttinen sankari. Silti, aina tähän aikaan vuodesta minä ajattelen sinua, sitä kevättä Bragalonessa ja sotaa.

Silloin sinulla oli sininen takki, jossa oli metallinapit ja kun viimeisen kerran syleilimme, nappisi tarttui leninkini nappilistaan ja meidän molempien vaatteesta tipahti nappi. Minä otin napin talteen ja lupasin ommella sen takaisin takkiisi sitten kun sota olisi ohitse, ja että tapaisimme maaliskuun toinen sunnuntai, sodan jälkeen, Bragalonen aseman odotushuoneessa. 

Mutta tämä elämä. Minä en nähnyt sinua, enkä aviomiestäni, enää koskaan.

Silloin kun nousin junaan, olin samaan aikaan epätoivoinen, koska jouduin jättämään sinut ja tiesin, että en saisi ikinä eroa Giorgiosta, mutta kuitenkin sydän täynnä luottamusta. Jonakin päivänä sota olisi ohi, jonakin päivänä olisi taas maaliskuu ja jonakin päivänä palaisin Bragaloneen. 

Mutta tämä elämä.  Lue lisää ”Kirje Bragaloneen”

Vanha Täi

05.03.33-06.08.20

Vanha Täi on kuollut.
Niin hän aina sanoi, ”Vanha Täi”.
”Laitatkos Vanhalle Täille kahvit?”
”Koska te tuutte katsamaan Vanhaa Täitä?”
”Voi niin minä ajattelin, kun näin että sieltä kadun päästä joku Fiiatin kokoinen tulee pitkillä askelilla, että nyt tullaan Vanhaa Täitä katsomaan!”
”Sano nyt Antille Vanhalta Täiltä terveisiä, siltä isotissiseltä!”

Ei tästä ole montaa päivää, niin pohdin, josko epidemia vähän raottaisi todellisuutta, niin voisin kysyä, lähtisikö lapsenlapseni katsomaan Vanhaa Täitä, joka voisi kertoa, millaisia dinosaurukset oikeasti olivat.

Vanha Täi oli rakastetuin ihminen jota tiedän.
Ei ehkä sen vuoksi, millainen hän oli, vaan siitä huolimatta.
Sillä olihan hän joskus aika vaikea.
Mutta silti, kaikkein rakastetuin, koska hän oli sellainen kuin oli, Vanha Täi. Lue lisää ”Vanha Täi”

Martangela Bonacuoren rakkaus

Minä olin istunut jonkin aikaa Bonacuoren keittiössä ja talon emäntä laittoi meille kahvit, sitten aloimme yhdessä perata maisseja ja muutaman turhanpäiväisemmän asian perästä uskalsin sanoa asiani, “Tietääkö Martangela rouva, että Don Elias tulee iltaisin neiti  Pinnan luota.”
Rouva ei näyttänyt mitenkään kuulleensa minua, vaan repi maissinlehtiä tasaiseen tahtiin. 

 “-Seuran talolla tapellaan, ehtiikö emäntä mukaan!- huusi takkuinen pää ikkunasta ja minä tiesin kyllä että  Bardilli Lussurgu siellä huusi!” Martangela Bonacuore kertoi, ja repi samalla suojalehtiä maissista. “Sama Bardilli, jonka poika nai meidän Marieddun!”

Kun Isä Bonaventura sanoi, että signora Bonacuore oli verevä emäntä, nostivat kyllä vanhan kaupungin rouvat kulmakarvojaan, mutta kukaan ei oikeastaan ollut eri mieltä, enkä minäkään tohdi papille muuta väittää. 

“Äiti huusi – Martangela, otahan koppa ja lähde mukaan -, ja minähän menin!” rouvan kädet tekivät koko ajan työtä. Vaikka hän oli varakas nainen, ne kädet tekivät kaikkia töitä, joita Bonacuoren tukkuliikkeessä oli. 

“Dietro Fabbrica. Tiedätkös millainen jalkapalloseura se on?” Minä kyllä tiesin ja nyökkäsin, mutta tämä ei estänyt Martangela-rouvaa kertomasta. “Jalkapalloseura. Ja kissan paskat!” Oli hyvä että olimme kahden, sillä tapa, jolla Martangela-rouva kiskaisi peitinlehdet maissista, olisi voinut käydä jonkun miehuuden päälle. 

“Ainut joukkue koko maailmassa, jolla on yhteensä 22 vuotta pelikieltoja,” ja talon rouva viittasi joen taakse maissilla “ja ainut joukkue saarella, joka on kokonaisuudessaan pidätetty kesken ottelun!”  Lue lisää ”Martangela Bonacuoren rakkaus”

Marja-Leena Mikkola, 80.

Marja-Leena Mikkola täytti eilen 80-vuotta.

Minä olen kirjoittanut Bragalonen tarinoita unettomina iltoina noin 20 vuotta.

Monet tarinat syntyivät tarinasta Bragalonen sinisimmät silmät, jonka kirjoitin alkujaan, synopsikseksi elokuvakäsikirjoitukseen.  Sen idea lähti liikkeelle Marja-Leena Mikkolan runosta Tyttö ja Tanssiva karhu, mielikuva pojasta, lyömässä rumpua kyläorkesterissa Italiassa, ja siitä sitten tarinaan haaveista, taiteesta, sodasta, itsetunnosta, sydämestä joka ei kestä rakkautta, mustasukkaisuudesta ja rakkaudesta yli kaiken sen.


Tarina on rakkaustarina 1200-luvulta ja Bragalonen sinisinpien silmien henkilöiden jälkeläisiä, mm. ylikomisario Capratorrente, Boele, Bragalonen hyvälukija, monet muut ja tarinoitteni vahva nainen, lady Agatha, on sitten tämän tarinan kertoja.

Kenties vielä viimeistelen Bragalonen sinisimmät silmät, ja saatte lukea sen.

Nyt teille:
Tyttö ja tanssiva karhu

Puolisolleni

Tänään on sinun syntymäpäiväsi.

Hieman harmittaa, ettei minulla ole tänään sinulle lahjaa, eikä muutoinkaan tunnelma ole kaikkein juhlavin,mutta kuitenkin, nämä päivät, tämmöiset, pyhät, ovat niitä, joina, oli päivä muutoin kuin harmaa ja arkinen hyvänsä, rakkaus kirkastuu.

Minä pidän sinusta, ja minä rakastan sinua, ja minä olen rakastunut sinuun, aina uudelleen.

Me emme ole niitä ihmisiä, joita olimme viimevuosituhannella, kun tutustuimme.

Me olemme muuttuneet.

Ja rakkaus on muuttunut. Lue lisää ”Puolisolleni”