Avainsana: Ramsay

Tähtipölytystä

”Haluatte uuden aluksen?”

”No tiedä siitä uudesta, jos nyt mutta jos joku, johon saa lastikontit ja matkustajia…”

”No meillä olisi täällä yksi lastialus, johon on jälkeen päin laajennettu matkustamoa, ja sopii hyvin monikäyttöalukseksi järjestelmän sisällä. Vilkaiskaapa tätä visiota.” 

”Niin, L-sarjan ohjausmoduli. Se on paras näistä vanhoista. Kiinteä rahtitila muutettu matkustajatiloiksi. Saako hyttien ovet lukkoon ulkoa?” 

”Se nyt on vain järjestelykysymys, järjestelykysymys, kuten kaikki täällä!” 

”Rahtitila on vapaatäyttöinen? Siihen sopii kaikki liiton standarttikontit? 

”3*3, mutta vain 18 konttia pitkä, koska laajennetun matkustamon vuoksi osa pituudesta on käytetty lisäenergialle..” 

”Tämähän on vanhaa Dvorak-runkosarjaa, mutta ristituennalla…”

”Ymmärrän, mitä ajatelette. Lisämoottoreita voitaisiin asentaa viimeisten konttien tilalle, mutta, sellaisen yhdistelmä on tässä järjestelmässä kielletty.”

”Niin. Kilpailuhenkeä ei enää arvosteta.”

”Joskus kuitenkin niitä konttiparimoottoreita löytyykiertoradoilta, romun seasta.” 

”Näin olen kuullut, että neuvokkaat henkilöt ovat onnistuneet löytämään niitä.” 

”Näin minäkin olen kuullut.” 

”Jos vanhaan Dvorak-runkosarjaan asentaa yhdeksän harkkokonttia, niin mitä se kustantaisi?” 

”Teräspakatut lyijyharkkokontit? Järkevä valinta!”

”Saako tästä järjestelmästä paineistettuja Titan Super-G harkkoja?”

”Titan… Ne on legendaa, ei niitä ole olemassa. Ja…ja jos olisi sotilastavaraa, äärimmäisen vaarallisia!”

”Ajattelin että niitä löytyisi täältä, jos niitä…”

”Ne on enemmän legendaa kuin todellisuutta. Jos niitä on ollut, niin ne katosivat Liittosotien aikana, Theran 7…No niin, kaikki tietää tämä tarinan-”

”Mutta tarinan mukaan eversti Longner tuli Theranin jälkeen suoraan tänne!”

”Minkä tarinan? Minä en ole kuullut tuollaista tarinaa. ”

”Ai! Minä kuulin että eversti Longner tuli tänne L-Dvorak 3*3 aluksella, ja siirtyi vasta täältä Foibokseen ja Ytimeen

”En ole koskaan kuullut että Longner olisi ollut täällä, Mutta piru tietää, siitä on liki 150 yleisvuotta.” 

”Tuo takaosa näyttää uusitulta?”

”No se on aika yleistä Dvorak-rungoissa. Vanhimmat saattavat olla jo 400 vuotta vanhoja, ja varsinkin vanhat konttimoottorit aiheuttivat ongelmia rungon kanssa. Sitä vartenhan niitä ei saa enää myydä.”

”Ramsayn epätodennäköisyysmoottori keksittiin kun Longnerin konttimoottoreiden kannattimet murtuivat. Tunnetko Ramsay-moottorin idean?”

”Tähtialuksen ytimessä on moottori, jossa on ikään kuin kolmenkymmenenkahden akselin ympäri pyörivä pieni tulipallo. Kaikki mikä törmää sen pintaan, tuhoutuu, mutta kuitenkin sen lävistää yksi akseli, jonka suuntaisesti alus hyppää sillä hetkellä kun moottori sammutetaan.” 

”No, ei aivan noin, mutta riittävän lähellä. Longnerin perä sai osuman, kun hän pakeni Theranin oligarkeilta, ja hän oli virittänyt Dvorakiin neljä paria konttimoottoreita,” 

”Onko se mahdollista? Luulin että kaksi on suurin määrä, mitä voi laittaa?” 

”No se onkin se juttu, Perä ei kestä kuin kaksi, mutta Longner viritti siihen neljä. Kuinka todennäköistä on, että neljästä parista murtaa vuorotellen etu- ja takakannattimet ja mitä silloin tapahtuu?”

”Runko lähtee kieppumaan villisti…” 

”Juuri niin. Ja jos perässä on kahdeksan konttimoottoria, joista joka toinen on 60 asteen kulmassa, ja joka toinen 120 asteen kulmassa, niin mitä tapahtuu?” 

”Täysi kaaos, kunnes runko murtuu tai polttoaine syöttä loppuu!” 

”Juuri näin. Jos kuitenkin päämoottori toimii, tulos on kuin pieni 8 akselin ympäri pyörivä tähti, jonka sisälle jäävä informaatio sirottuu avaruuteen!”

”Seitsemäntoista ulotteisen avuruuden poikki!”

”No oikeastaan tässä tapauksessa seitsemän ulotteisen, mutta juuri näin kävi Longnerille! Sekunnin sadasmiljardisosan ajan hänen aluksensa oli olemassa kaikkialla kuudenkymmenenvalovuoden etäisyydellä, äärimmäisen epätodennäköisessä tilassa, mutta jossa samalla kaikki oli mahdollista. Ja sitten se materialisoitui tähän järjestelmään! ”

”Tiedätte paljon sotilasteknologiasta, rouva…?” 

”Longsay, tohtori Siobhan Origonova Longsay.”

 

Drechendell 31. julkinen luonnos

Olin kirjoittanut muistiin kaikki tähänastiset tapahtumat, kun ovelleni koputti se lyhyt kaveri päivälliseltä, Johannes En, “Olisitteko te kenties halukas liittymään talon väen seuraan aterialle?” Siinä oli niin muotoiltu kysymys, ettei itselleni olisi ikinä tullut mieleen, mutta vastaukseni oli helppo muotoilla.
“Mielihyvin!” Vastaukseni näytti ilahduttavan Eniä.
“Haluatteko vaihtaa vaatteita ennen lounasta, se ei toki ole millään tavalla tarpeellista, ellette te itse katso tarpeelliseksi mukavuutenne tähden?” En muotoili taas lauseensa läkähdyttävän mutkikkaaksi. Vilkaisin vaatteita, jotka olin vaihtanut ratsastusretken jälkeen, vaaleansiniset farmarit, astetta tummempi villapaita ja valkoinen paita, kunhan sujauttaisin chelsea-nilkkurit jalkaan, vaatteeni varmasti kelpaisivat., “en näe sitä tarpeelliseksi. Mutta Johannes,” ja etunimen käyttö sai miehen punastumaan, “ei meidän tarvitse olla niin muodollisia, voisimme varmaan sinutella?” Sanoin samalla kun lähdimme portaisiin.
“Jos teille… sinulle vain sopii… Lillian?”
“Jos sittenkin Ramsay, se on minun äitini sukunimi, mutta kolmas minun etunimi.”
“Se sopii, Ramsay,” mutta nyt Johannes jäi tuijottamaan hieman hämmästyneen näköisenä, “haluatko sinä sanoa minua Johannekseksi, vai käyttää minun kolmatta nimeäni?”
“Mikä se mahtaa olla?”
“Revenedilavamuirreigh”
“Jos sopii, sanon sinua Johannekseksi?”
“Se kyllä sopii!”  Enkä minä pistänyt sitä laisinkaan pahakseni.

Lounaalla oli vain pieni piiri, Longner, Helene, Johannes En ja Anima Hillary, Helenen sisaren miniä.  Tervehdysten jälkeen Longner sanoi, “ajattelin, että voisitte tutustua nyt, niin Johannes ja Anima voisivat olla huomenna sinun oppaitasi Sokkelossa”.

Tämä hieman yllätti minut, olin varma että Longner halusi olla itse esittelemässä kuuluisaa hoitalaa. 

“Tämä kuulostaa hyvältä!” Myönsin.
“Anima tuntee Sokkelon arjen paremmin kuin German,” Helene sanoi ja se kiinnitti minun huomioni isäntään.
“Sinun etunimesi on German, mutta kaikki muut, paitsi vaimosi, puhuttelevat sinua sukunimellä, arvaan vain, myös poikasi?”
Longner hymyili ja nyökkäsi, “Niin, minullahan oli pitkään äitini nimi, Berg, ja kun otin sitten isäni nimen, niin äitini perhe alkoi vain puhuttelemaan minua sillä nimellä “
“Se on oikeasti niin, että kukaan ei ajatteli muita Longnereita, kuin Longneria, jos joku puhuu Longnerista,” myönsi Anima, ja veti keskustelun pois nimistä, “Sokkelossakin, kaikki puhuvat vain Longnerista, vaikka virallisesti hän on olisi Primas tai Isäntä. Mutta huomenna pääsemme puhumaan Longnerista aivan vapaasti!”
“Maltan tuskin odottaa!”
“Varovasti sitten, Ramsay, Anima vastaa jos kysyt!”

Drachendell 30

Palasimme kartanolle. Kun katsoin kokonaisuutta täältä päin, tuli mieleeni Merenmerenin linna pelissä. Rakennukset eivät olleet yhtä suuria, mutta tästä katsoen niiden rytmi näytti samanlaiselta. Pieni rakennus lammen rannalla toi mieleeni tornin, jonne sisäänpääsy oli ollut ensimmäinen tilanne, jossa pelihahmoni oli joutua pulaan, kun pelasin Cardloota ensimmäisen kerran. Rakennus vasemmalla oli kuin ritarisali, jossa kokoontuivat Merenmerenin metsästäjät ensimmäisen kerran. 
Kun ylitimme joen, kuvakulma muuttui ja rakennusten taika, en sano särkyi, vaan hupeni.
“Täällä oli geologinen tutkimusasema räjähdykseen asti, mutta mitä muuta täällä on ollut sodan jälkeen?”
“Täällä oli jonkin aikaa armeijan veteraanien kesäkoti, “Longner vilkaisi merkitsevästi,” ja sen jälkeen Leningradin sotilaspiirin harjoitusalue ja varikko, mutta Breznevin ajan lopulla tänne tuli koulu, jossa opettiin maatalouskoneasentajia.”
Minulle tuli hyvin kummallinen aavistus, ja Longnerin katse tuntui jotenkin painostavalta ja pidättelin hieman Lagavulinia, jotta Longner menisi ohitseni. Oli jotakin hyvin tärkeää, jonka olin olin jättänyt huomiotta.
Aika.
Longner oli syntynyt lokakuussa 1956.
Hänen äitinsä kuoli kolmekymmentä vuotta myöhemmin ja hänen ensimmäinen Cardloo-romaani, “Metsästäjät”, julkaistiin seuraavana vuonna.
Neuvostoliitto oli romahtanut 1991 ja lakannut olemasta joulukuussa. 
Longner oli julkaissut ensimmäisen Cardloo-romaanin melkein täydet kaksi vuotta ennen Neuvostoliiton romahtamista. 
He tulivat talleille, laskeutuivat satuloista ja veivät hevoset sisään. 
“Onko Drachendell ollut teillä kauan?”
“Ostin sen ensimmäisen pelin rojalteilla, 1994 lopussa. Pilkkahintaan, jos saan sanoa, liki tuhat hehtaaria maata, kartano ja rakennukset, vähemmän kuin 7 senttiä neliö!”
En osannut sanoa mitään järkevää, kunhan ynähdin ja mietin tätä asiaa. Cardloon ensimmäinen versio oli julkaistu vuotta ennen kuin Longner osti Drachendellin. Kuitenkin Lohikäärmeharju, Murtunut Portti, Valkeat Vedet, Merenmeren ja Viisaiden luolat…
Nuori mies, jolla oli sininen työtakki, otti hevosemme, ja minua kiusasi sekin, se muistutti niin kovin tetrarkin hovin virkapukua, mutta se oli selitettävissä.
Longner selitti miten kaikki korjaustyöt olivat kestäneet 20 vuotta, ja nyt jo piti tehdä remontteja, jotta korjattu kestäisi, mutta minä en juurikaan kuunnellut.
“Haluatte varmaan soittaa kotiin, “ oli lause joka havahdutti minut.
“No, tyttärelleni, hän on isänsä luona!”
“Niin tietysti,” Longner sanoi, “kello on sen verran, että ehditte vaikka ottaa lisäksi nokoset,” hän sanoi, ja jatkoi pikkuisen painottavan tauon jälkeen, “tai kirjoittaa jotakin?”
“Kuulostaa hyvältä, mutta ensin haluan soittaa tyttärelleni.” 

Puhuin tyttäreni kanssa melkein 40 minuuttia, hänellä oli todella paljon asiaa, ja minun ei tarvinnut juuri kommentoida, mutta kun mainitsin olleeni ratsastamassa, hän innostui ja sanoi että minun piti kysyä Liz-mummolta ponista. 

Drachendell 28

Kaksi päivää myöhemmin Sobolev avasi saamansa tarkemmat ohjeet. Siellä oli määräys pidättää tutkimuslaitoksen johtaja, joka mainittiin vain nimikirjaimilla KVG, seuraavana päivänä kello 19:30, mikäli Moskovasta ei tulisi tiettyä salasanomaa.”
Puhuessaan Longner näytti vielä vanhemmalta kuin tavallisesti, ikään kuin asian kertominen olisi painanut häntä syvästi, ja piti pitkän tauon, jota minä arkailin keskeyttää, mutta sitten hän jatkoi. “Sobolev oli koko päivän KVG:n seurassa kartanolla., Samaan aikaan  tutkimuslaitoksen esikunta pakkasi arkistoja, joitakin kiviä, mitä Sobolev sanoi näytteiksi, ja kaikenlaisia muita tavaroita, tutkimuslaitteita, joita Sobolev kuvasi vanhoiksi romuiksi. Kahden aikaan KVG oli kertonut hakevansa viimeiset laitteet ja paperit luolalta ja palaavansa sitten. Hän pyysi Sobolevilta mukaansa sotilaita ja kuorma-auton.”
“Sobolev sanoi, että oli aikeissa lähteä mukaan, mutta kun oli ohjeistanut luutnantti Greminin tuomaan KVG:n ehdottomasti takaisin viimeistään kello 19:30, hän jäi itse valvomaan arkiston pakkaamista, “Longner kertoi, “Sää ei suosinut Sobolevia. Kolmen jälkeen lauhtui nopeasti, muutamassa tunnissa lämpötila ensin nousi, sitten alkoi sataa räntää, joka jäätyi heti maanpintaan tullessa ja sitten pakkanen alkoi kiristyä ja sataa lunta.” 
Longner sai minut eläytymään niin syvästi, että huomasin että jännitin leukaperiäni kylmästä. ja ravistin itseni takaisin rennoksi, mutta mies ei kiinnittänyt siihen huomiota, vaan jatkoi kertomustaan.”Majuri Sobolev soitti kello 18:30 luolalle, ja sanoi että Greminin olisi pidätettävä luolalla oleva väki, jos KVG ei olisi autossa 45 minuutin kuluttua.”
Kertomuksen aikana olimme ratsastaneet tien varteen, ja aloimme ratsastaa sen suuntaisesti, mutta kaartaen hieman eroon tiestä, syksyn sänkistä peltoa, joka vaikutti jotenkin lämpimältä Longnerin kertomuksen rinnalla.

“Luutnantti Gremin soitti 40 minuuttia myöhemmin, ja sanoi että KVG valmistelee vain luolan sulkemisen, ja he lähtevät sen jälkeen. Sobolev kertoo, että oli kaksikymmentä minuuttia myöhemmin juuri aikeissa soittaa luutnantti Greminille, kun kuului valtava räjähdys, kiven palasia satoi kartanon pihalle, vaikka matkaa luolille on kaksi kilometriä.” 

“Mitä tapahtui?” Minun oli pakko kysyä.
“No kukaan ei oikeastaan tiedä varmasti. Sobolev arveli, että KVG:llä oli ollut vanha Stalinin ohje tuhota laitos mieluummin, kuin antaa sitä vihollisen käsiin ja että Hrutsev oli vanhan stalinistin mielestä vihollinen,” Longner aloitti, “toisaalta on mahdollista, että siellä oli jokin kaasupurkaus, joka räjähti kun, KVG:n oli tarkoitus vain räjäyttää suuaukko umpeen. Se ei koskaan selvinnyt varmasti Soboleville.”
Tarina tuntui loppuneen siihen ja tulimme jokirantaan, jota pitkin ratsastimme, kaviot rantavesissä, ali sillan, ja nousimme sitten taas tien tasoon.

Drachendell 25

“Siellä luolassa oli tukiasema mutkassa 13. ja sen edessä, mutkassa 14 oli viritetty kaksi siimaa, joihin oli kytketty kranaatit, Sobolevin muistiinpanojen mukaan toinen polven korkeudelle, ja toinen kahden metrin päähän syvemmälle, noin vyötärön korkeudelle.”
“Sitten, kello 20.14 tuli hälytys, puhelimeen huudettiin että aseman kimppuun oli käynyt susi tai koira mutta yhteys katkesi saman tien ja hetken päästä kuului kaksi räjähdystä,”
Longner piti tauon ja tuijotti jonnekin tilustensa taakse, “Kun lisäjoukot ehtivät tukiasemalle oli kaikki miehet kuolleet. Kurkut revitty auki. Paitsi yhdeltä, jonka kranaatit olivat repineet mutkaan numero 14. Verta oli niin pitkälle kuin taskulampuilla näki seuraavaa mutkaa kohden.” Pienen tauon jälkeen Longner lisäsi, “niin, jäljistä voitiin päätellä, että tämä yksi, joka oli kuollut kranaattiansoihin, oli yrittänyt paeta syvämmälle luolaan.”
Pieni tauko, jonka aika Longner katsoi minua, arvioiden, ja sanoi sitten, “raportin mukaan susi oli yllättänyt miehet pienessä tilassa, eikä aseita ehditty käyttää.”
Minulla olisi ollut kysyttävää, miten tämä oli mahdollista, ja kuinka peto pääsi heidän kimppuunsa, mutta päätin tässäkin kohdin odotella, kuunnella mitä vanha mies kertoisi, niin kauan kun hän oli puhetuulella, kysellä ehtisi myöhemminkin.
Ja taas teki Longnerin käsi suuren kaaren, etelästä pohjoiseen, käsittäen koko käsillä olevan alueen, kuinkas muutoin, “luutnantti Sobolevin muistiinpanoista selviää, että kylänmiehiä, ilmaisesti Pukilspilsistä haettiin auttamaan tavaroiden siirtämisessä käytäviin ja tukiasemien valmistelussa.  Käytännössä kaikki kylän miehet, lisäksi haettiin kahdeksan miestä Valvurikiematsista, kaikkiaan 25 miestä.”
Longner alkoi ohjastamaan taas alas näköalapaikaltaan, aidan vierusta itään kaartaen ja minä ratsastin rinnalle, jotta Longner pääsi taas jatkamaan kertomustaan.
“Nyt työt eteni niin, että ensimmäisenä oli aina kuusi paikallista miestä, vetämässä sähkö- ja viestikaapelia ja ilmaputkea. Sobolevin muistiinpanoista selviää, että lämpötila vaihteli luolassa niin, että kun luolasto kierteli noin 150-200 metrin päässä olevaa keskipistettä, niin mitä lähempänä sitä oltiin, sitä lämpimämpi siellä oli. KGB:n raportissa sanotaan, että kun uloimmissa käytävissä lämpö oli noin 6 astetta, oli se lähimpänä keskusta kiertävässä jopa 52 astetta ja niissä työskentely oli erittäin tukalaa.”

Vaikka juttu oli mielenkiintoinen ja hyvin kerrottu, minun piti muistaa, että kertoja oli kuitenkin kirjailija, ihminen jonka elinkeino oli ollut vuosien ajan tarinoitten keksiminen, toisaalta taas, minusta tuntui, että mitä enemmän vietin aikaani Longnerin kanssa, sitä enemmän tuntui siltä, että hän muutti todellisuutta taruksi, poimi olemassa olevia asioita ja muutti niitä symboliseksi tarinaksi kirjoihin ja peleihin. Tarina muistutti hyvin paljon Viisaiden luolaa, mutta oli väkivaltaisempi. Teki mieleni kysyä Longnerilta pariakin asiaa, mutta tuntui kuitenkin paremmalta idealta antaa hänelle vielä lisää köyttä, jos hän vaikka ripustautuisi siihen itse. 

Drachendell 24

“Nyt erikoisjoukkojen miehet, erikoisvarustein, etenivät luolastoon järjestelmällisesti. Luola oli sisäänkäynnin jälkeen melko lavea suurimmalta osaltaan ainakin kolmemetriä leveä, paikoin hieman leveämpikin. Olen ymmärtänyt että joka mutkaan tehtiin tukiasema ja luolaan vedettiin niin viestikaapelia kuin ilmaletkua ja nyt luolastoon edettiin etappi etapilta, niin että kuuden miehen tuki ryhmä jäi aina tukiasemalle, kuuden miehen ryhmä eteni seuraavaan mutkaan, ja kuuden miehen ryhtmä kokosi uuden tukiaseman, jonka jälkeen takana olevan tukiaseman miehet etenivät kärkeen, seuraavaan mutkaan. “
Tarina muistutti minua taas Viisaiden luolasta, samaan tapaan sinne piti edetä, joka osiolle piti rakentaa loitsuverkko ja näköyhteys ryhmän välillä oli pidettävä yllä. Mieleni teki kysyä yhtäläisyydestä, mutta ajattelin, että kuunnellaan tarina nyt ensin.
“Operaatioon osallistunut nuori luutnantti Sobolev jätti jälkeensä muistiinpanot, jossa hän kertoo, että ensimmäisen päivän aikana edettiin neljänteentoista mutkaan, joka ansoitettiin miinoilla ja sitten vetäydyttiin edelliseen mutkaan, johon jätettiin kuuden miehen joukko aseistetuna kivääreillä ja konekiväärillä. Luutnanti Sobolev kertoi että tukiasemalta eteenpäin tunneli kaarsi voimakkaasti, joten näkyvyyttä ei aivan ollut seuraavaan mutkaan asti ja valoa oli vain mutkien kohdalla, mutta oma mutka oli vain pienen kajastuksen varassa, yksi pieni varjostettu lamppu, ettei mahdollisesti luolista lähestyvät vastarintamiehet näkisi heitä.”
Olimme tulleet tässä kertomuksen vaiheessa pensaikon mutkaan, tilusten tällä laidalla olevan kumpareen päälle ja Longner asettui nyt niin, että saattoi satulastaan katsella yli pienen valtakuntansa, jonka toinen laita ei kuitenkaan meille näkynyt.
“Näillä mailla oli aikoinaan kaksi kylää. Toinen oli melkein kartanon vieressä ja sen nimi oli silloin Valvurikiemats ja toinen oli tuolla, “ ja käsi teki kaaren sinne suuntaan, mistä tulimme,  hoitolan toiselle puolen” oli Pukispils.”
“KGB:n raportista löytyy tieto, että Pukispilsissä oli asukkaita vain 52, vaikka ennen sotaa siellä oli ollut yli 300 ihmistä. Saksalaiset olivat vieneet suurimman osan, ja sitten Roslev oli edellisellä käynnillään ammuttanut seitsemän ja lähettänyt 39 Siperiaan.”  Longner painoi päänsä hetkeksi kuin kunniottaakseen vainottuja, ja sitten käsi viittasi pohjoisempaan, “Ja Valvurikiematsissa oli silloin 144 asukasta, kun ennen sotaa niitä oli ollut liki 300.” 

Drachendell 23

Longner näytti jonkin aikaa miettivän, ja näytti hyvin valppaalta, ja toi minulle mieleeni yhden hänen luomansa maailman hahmon, tetrarkki Taminion tuijottamassa taivaanrantaa, josta lohikäärme tulisi, mutta sitten tarina jatkui, “tätä ei ole mainittu virallisessa raportissa, mutta seuraavana päivänä yhteys kuuteen luolastoon lähteneeseen mieheen. kolmeen tutkijaan ja kolmeen asemieheen katkesi. Valentin Roslev odotti 24 tuntia, ennen kuin lähetti lisää miehiä luoliin.” Longner puhui hiljaa, kuin varoisi vieraita, vilkaisi ympärilleen, ihan ilman viittelöintiä, “seuraavalla kerralla hän noudatti niitä varotoimia, mitkä olivat mahdollisia, varusti miehet kaasunaamareilla ja magneettikentästä huolimatta, aseilla, ja lähetti kuusi erikoisjoukkojen miestä etsimään edellisenä päivänä lähetettyjä.”
Minä kuuntelin ja mietin, tarina muistutti minua hänen romaaniensa ja pelimaailman kohtaa Viisaiden luolista, mutta Viisaiden luolaan ei kuudella miehellä menty.

Longner vilkaisi minua, näytti siltä, että hän tarkasti ymmärsinkö mitä hän sanoi, “ nämä miehet palasivat nopeasti. He olivat edenneet vain joitakin kymmeniä metrejä, muutaman mutkan taakse, kun he löysivät ruumiita. Kolme tutkijaa, jotka ensin vaikuttivat vahingoittumattomilta, mutta kun heidät tuotiin ulos, huomattiin että heidän niskansa olivat poikki. Asemiehiä ei tällä erää löytynyt, vain kolme tutkijaa, joiden niskat oli murrettu.”
Minun on myönnettävä, että minusta tuntui silloin, että Longner keksi juttua sitä mukaan kun hän kertoi sitä, pelotellakseen minua, mutta jos tarina ei ehkä ollutkaan totta, oli se kuitenkin hyvin kerrottu. 

“Roslev raportoi samana päivänä asiasta esimiehilleen ja paikalle lähetettiin lisää joukkoja muutamassa päivässä, jona aikana Roslev odotti luolan ulkopuolella, mutta KGB:n mies kun oli, määräsi molemmat lähiseudun kylät samantien eristettäväksi, ja sitten kun lisäjoukot tulivat, alue eristettiin puolentoista kilometrin säteellä.”
Longnerin kertoessa, teki kartanon maita rajaava aita laajan mutkaa ulospäin ja maa kohosi pieneksi kummuksi. Minä olisin saattanut oikeista mutkan suoraksi, mutta Longner vei meidät kuitenkin aidan viertä ylämäkeen.
“Siellä, törmän luona, luolissa, asiat etenivät omalla tavallaan. Minä en tiedä aivan tarkkaan, mitä tapahtui, koska en ole saanut käsiini siitä virallista raporttia, vain tiivistelmän, ja pari todistaja kertomusta, ne ovat hieman sekavia, mutta totuus on, niin kuin sanotaan, tuolla jossakin,” ja taas Longnerin käsi teki laajan kaarteen itään. 

Drachendell 22

“Siinä vaiheessa sitten joku sotilastiedustelun raportin raportti päätyi Kremliin, missä huomattiin, että Saksan armeija oli ollut kiinnostunut alueella olevista valtavista energiavaroista ja koska Neuvostoliitto oli Neuvostoliitto, tieto asiasta kulki Stalinen pöydän kautta KGB:n ja sotilastiedustelun kautta ja päätyi Valeri Roslevin selvitettäväksi.”
Minä olin kuullut kyllä, että Neuvostoliitto etsi, saksalaisen dokumentin vuoksi, alueelta öljyä tai kivihiiltä, mutta tiedustelun osa oli minulle uutta. Ja ainahan Neuvostoliitossa tapahtui kaikki, jos ei nyt Stalinin, niin ainakin keskuskomitean aloitteesta, ja jos jotakin ei tapahtunut korkeimman johdon aloitteesta,, niin sitä ei sitten tapahtunut. 
“Se oli kaksi vuotta edellisten tapahtumien jälkeen, liki päivälleen,, kun Valeri Roslev tuli taas paikalle, nyt hänellä oli mukana sotilasosaston lisäksi geologisen instituutin väkeä, ja pystyttivät leirin tuonne kartanolle, ja tuohon laitoksen nurkalle”, ja nyt oikea käsi heilahti läheltä hevoseni päätä, joka katsoi aiheelliseksi antaa noin puolimetriä lisätilaa kartanon valtiaalle, “ja alkoivat suurentaa luolan suuta.”
“Minähän en osaa venäjää kuin kaksi sanaa, joista toista en voi käyttää naisseurassa ja toisen käyttämisestä saan aina korvilleni, mutta minulla on käännös erään teknisen instituutin työntekijän kirjeestä esimiehelleen  ja KGB:n raportin tiivistelmä, näytän ne sinulle joskus, ” Longner teki hapuili sivupoluille hetkeksi. “He aloittivat luolan suun avartamisen kaksi vuotta ja kaksi päivää sen jälkeen, kun jyrkännettä vasten ammuttiin kyläläiset vastarintamiesten avustamisesta.”
Olimme ratsastaneet takaisin tilusten rajalle, jolla tällä kohtaa kasvoi tiheä ja korkea hernepensas, jonka kuivat ruskea palot heiluivat tuulessa kuin oudot torahampaat hampaat ja Longner piti taukoa ja näytti tuijottavan jonnekin eteensä.
“Longner, onko sinulle juuret täällä? Oliko ammutuissa sukulaisiasi?”
Mies kääntyi minuun päin hämmästyneenä,” ei todellakaan! Kukaan täkäläinen ei ollut minulle suoranaista sukua!”
Annoin asian olla, vaikka siinä oli yksi sana, “suoranaista”, johon palaisin myöhemmin. Meni tovi, ennen kuin Longner palasi kertomukseensa.
“He räjäyttivät pienellä lataukselle luolan suuaukon suuremmaksi, seuraavana päivänä he lähtivät sisälle luolaan. Ensimmäisenä meni sisään sisäasiainministeriön joukot ja kaksi KGB:n miestä, varmistamaan, ettei siellä ollut vastarintaliikkeen miehiä.  Joukot huomasivat saman tien, että luola oli labyrintti ja että siellä oli voimakkaan magneettikentän vuoksi ongelmia niin radion kun aseidenkin kanssa ja he että luolaan tutustuminen pitäisi tapahtua hitaammin kuin oli suunniteltu.”

Drachendell 21

Samalla kun  ratsastimme ulos hoitolaa kiertävästä kehästä, takaisin hedelmätarhaan, Longner kertoi, “Harva nykyään enää ymmärtää, miten sekaisin Eurooppa oli heti sodan jälkeen, ja miten kamalan sekaisin oli Neuvostoliitto. Samaan aikaan kun Neuvostoliitto miehitti koko Itä-Euroopan, se valmisteli Kreikan, ja jos mahdollista Italiankin kaappaamista, ja integroi valloitettuja alueita uuteen imperiumiin”, Longner aloitti kertomaan Stalinin vaikutuksesta tarinaansa.

“Tässähän oli aikaisemmin sellainen niitty ja sivua joki kaarsi, joka sitten laski putouksena suunnilleen siinä, missä nyt on hoitolan kaarirakennuksen länsipää,” Longner aloitti, “Drachenin notkoksi sanottiin sitä putouksen alaista kohtaa jokivarressa ja siinä, noin kuusi metriä korkeassa kalkkikivi töyräässä näkyi, näin minulle on kerrottu, onkaloita ja pieniä luolia.”
“Koko itäinen Eurooppa kyti kaikenlaista vastarintapesäkettä, ja siinä suhteessa Puola, Unkari tai Saksa oli helppoja, oikeasti vaikeita olivat kaikenlaiset partisaanit ja metsäsissit Neuvostoliiton alueella,” selittäessään Longner aloitti taas tutun tuulimyllyimitaation vasemmalla kädellä, samalla kun oikea ohjasti hevosta.
“Tuolla eteläpuolella käytiin yksi taistelu, “ja käsi nyt näytti suunnilleen oikeaan suuntaan, “ja se jäljiltä maastoon jäi yhtä ja toista joista olisi voinut kuvitella olevan hyötyä vastarintaliikkeelle,”  ja Longner katsoi välillä minuun, kuin tarkistaakseen olenko kartalla.

“Joku oli huomannut, eikä varmaan paikallinen, että joskus oli jostakin rinteen onkalosta tullut savua, ja tieto oli sitten kulkenut KGB:lle joka ilmaantui paikalle eräänä syysiltana jotakuinkin 70 vuotta sitten,, sotilasosaton tukemana, ja, näin minulle on kerrottu, heidän tullessa paikalle, nousi taas rinteen onkaloista savua. KGB käski onkaloissa olevia antautumaan ja tulemaan esille kädet ylhäällä, muutoin avattaisiin tuli. Kun ketään ei ilmaantunut, annettiin sotilasosaton tehtäväksi ajaa metsäveljet luolista. Muutaman minuutin tulitukseen ei vastattu, ja sen jälkeen heitettiin luoliin vielä muutama kranaatti, ennen kuin joukot tarkastivat ne.”
Longnerin vasen käsi kaarteli osoittaen ilmassa neuvostosotilaiden varovaisen lähestymisen, ja mies loi nopean katseen minuun, ymmärsinkö nyt varmasti tämän dramaattisen huippuhetken, “mutta kun sotilaat ja salaisenpoliisin miehet tulivat rinteen luo, he eivät löytäneet ketään. Kranaattien osin romahduttamien onkeloitten takaseinissä oli koloja, joista hyvin pienikokoinen mies olisi saattanut pursitautua pakoon, mutta ketään ei löytynyt. 

KGB halusi kuitenkin olla varma, ja sotilaat, sisäministeriön erikoisjoukot, asettuvat kahdeksi viikoksi rinnettä vastapäätä, ja 7 kyläläistä ammuttiin rinnettä vasten, pettureiden avustamisesta.”
Kuulusteluissa selvisi, että rinteestä on noussut savua aika ajoin koko tunnetun historian ja paikan nimi, lohikäärmenotko, johtuu siitä, että vanhan tarinan mukaan törmän takana nukkuu lohikäärme, joka vartioi kiirastulen takaporttia. KGB:n mies, nimeltään Valeri Roslev, halusi kuitenkin, varmuuden vuoksi, lähettää kahdeksan perhettä Siperiaan, “Longner vilkaisi minua, ja sanoi, kuin varmistaakseen vaikutuksen, “mutta tämä oli vasta ensimmäinen vaihe.” 
Vaikka olin luullut tietäväni tämän tarinan, tähän asti kuulemani oli kuitenkin minulle ennestään vierasta ja ratsastimme tovin hiljaa, ennen kuin Longner aloitti minulle tutumman osan.
“Neuvostoliitossa oli pulaa kaikesta, ei kaikesta kaiken aikaa, mutta käytönnössä aina jostakin, ja vaikka maalla oli valtavat energiavarat, energia ja tarve eivät kohdanneet”, Longner kertoi taas käsi huitoen johonkin Siperian tai Intian suuntaan ja minä olin tyytyväinen, että Lagavulin oli niin rauhallinen. 

Drachendell 20

Longner katseli minua nyt jonkin aikaa, nyökkäsi, “nyt alat olla oikeilla jäljillä, mutta mieti yksityiskohdat, kuka, koska, mitä, milloin…” Longner oli kohtelias, mutta jotenkin ikävällä tavalla, ja se häiritsi minua jo pelkästään sillä, että annoin sen häiritä minua.  

Hedelmätarhan takaa näkyi pensaita, joita kohden Longner ohjasi ratsuaan. Siinä missä aikaisemmin etelään seuraamamme pensasaita oli mahtava, mutta jokseenkin luonnollisen muotoinen ulkomuuri Drachendallin tiluksille, oli tämä tiukkaan muotoon leikattu aita, jossa näytti olevan kulkuaukot säännöllisin välein.
Jo ennen kuin näin sisään, aavistin mitä aidan takana oli.

Notko näytti olevan pyöreä ja sitä kiersi polku, jonka ulkopuolella oli korkea, huolellisesti muotoiltu orapihlaja-aita, ja polun sisäkehällä oli pieni valli, jonka päällä oli kehikossaan lehdettömiä köynnöksiä.
Kehikon läpi näin notkoon. Se oli suurempi kuin odotin. Vaikka tiesinkin sen tarkat mitat, se yllätti silti.
Heti vallin tuolla puolen näytti olevan taloja tasaisin välein kummallakin puolen notkoa, mutta vasemmalla puolellamme, etelän puolella, oli notkon pohjalla pitkä kaareva rakennus, joka näytti sulkevan pienen laakson matalamman pään, ja sen edessä neliskanttinen allas.
Pohjoispäässä notkoa taas oli rinnettä laskeutuva pitkulainen rakennus, joka näytti muodostavan notkon keskustaa kohden laskeutuvat terassit. Ja notkon keskellä oli vedestä ja maasta tehty labyrintti, ja sen keskeltä näkyi punatiilinen pyöreä katto.
“Siinä se on, Drachendellin hoitola, Sokkelo, ” Longner sanoi.
“Se on suurempi kuin luulin, vaikka olin nähnyt kuvia,” ja Longner nyökkäsi minulle, “Niin useimmat sanovat, kun näkevät tämän ensimmäisen kerran.”
“Tuo on hoitola?” Sanoin Longnerille etelän puolella olevaan kaarevaa rakennusta osoittaen.
“No oikeastaan tämä kaikki on hoitolaa, mutta siellä kaarevassa rakennuksessa on lääkärin vastaanotto, ravintola ja majoitustiloja, pienissä tuvissa rinteillä on lisää majoitustiloja, ja tuolla vasemmalla puolella on majoitustiloja ja opiskeluun tarkoitettuja tiloja,” Longner esitteli eri suuntiin viittoen. Longner oli kova viittomaan. 
Katsoin etelään kaarevan rakennuksen luokse, ja erotin jotenkuten sen luona olevan mustan lohikäärmeen, paikan tunnuksen. Sitten käänsin katseeni keskelle notkoa.
“Ja tuolla,” sanoin kaiken keskelle osoittaen, “on kaikkein pyhin,” luulen että Longner kuuli ironian äänessäni, vaikka hän ei näyttänyt sitä mitenkään. 
“Ja tuolla on meidän kuuma lähde.”
“Luin geologisen raportin, jonka mukaan tuota täällä olevaa kuumaa lähdettä ei voi olla olemassa.”
“Luulenpa että lähteesi ei tiedä kaikkea, tai meidän lähteemme ei ole lukenut sitä raporttia.”
“Erdmann on sitä mieltä, että olette tehneet lähteenne itse,” sanoin viitaten yhteen raportin kirjoittajaan.
“Niinhän hän sanoo. Kävi täälläkin sanomassa, hän olisi halunnut tuoda meidän sokkeloomme porakoneen, ja tutkia notkon pohjan geologiaa,” Longner sanoi, ja näytti ärtyneeltä.
“Te ette antaneet lupaa,” totesin ja muistan miten närkästyneeltä Thomas Erdmann oli näyttänyt tätä kertoessaan.
“No emme todellakaan halua, että kukaan tulee poraamaan meidän puutarhaamme!”
“Koska teidän kuuma lähteenne on tehty maalämmöllä, keinotekoisesti?”
Longner käänsi hevosensa turvan polun suuntaan ja näytti jotenkin hämilliseltä, kuin olisi yhtä aikaa huvittunut ja närkästynyt, eikä tiennyt kumpaan kallistua.
“Erdmann ei pääse poraamaan lähteelle, eikä kylpy hänelle kelvannut, mutta sinä, sinä saat tutustua siihen vielä paljon paremmin kuin Erdmann.”
“Otaksun että tuo oli lupaus, joka tarjoiltiin kuin se olisi uhkaus?” Sanoin vieden ratsuni Longnerin rinnalle.
“Oikeastaan se on kiinni vain sinun suhtautumisestasi,” Longner sanoi, ja viittoi taas, nyt kaarena yli koko notkon,. “Sinä tiedät, että tämä notko on ihmisen tekoa, mutta tiesitkö, että tästä on oikeastaan kiittäminen, tai jos niin halutaan, syyttäminen Stalinia?”
Minä olin tästä kuullut, mutta oikeastaan ei haitannut kuulla sitä tästäkin lähteestä ja koska Longner vaikutti olevan valmis asian kertomaan, en minä häntä pidätellyt.”