Avainsana: Rättibisnes

Ompeluopas 2010

2009-2010 kirjoitin käsikirjoituksen naisten vaatteiden naisten vaatteiden kaavoituksesta, ja kehittelin tapaa, miten kaavapiirrustuksen voisi opettaa maallikolle täysin verkon ja tekstin keinoin.
Osana tuota kirjoitin siitäkin, mitä pitää ottaa huomioon kun suunnittelee itselleen vaatteita.
Ohessa ote luvusta ”Tarkastele itseäsi”

Hanki kunnon peili.
Peilin pitää olla niin iso, että näet siitä itsesi kokonaan. Sinulla pitää olla myös vaikkapa käsipeili, että voit katsoa itseäsi kahden peilin kautta myös takaa päin, kokonaan, päästä varpaisiin. Voit myös tehdä tämän videokameran edessä, jos sinulla sellainen on.

Asetu peilin tai kameran eteen alasti tai alusvaatteisillasi ja katso peiliin.
Ole itsellesi rehellinen.
Jokainen ihminen on erilainen. Jokaisella on omat mutkansa, mikä minnekin päin. Kolmenkymmenen vuoden aikana olen mitannut suuren joukon ihmisiä, mutta muistan vain yhden kerran, että hartiat olisivat olleet saman tasan samanlaiset.

Anna vartalosi painua kasaan, kuin raskaan päivän jälkeen, ja suorista sitten itseäsi aivan suoraksi, kuin olisit vastaanottamassa palkintoa ilosta ja riemusta.

Mieti näkemääsi.

Mihin olet tyytyväinen itsessäsi?
Mikä on parasta itsessäsi?
Miten toisit parhaat puolesi esiin?
Mitkä ovat vartalosi heikkoudet?

Kuinka paljon pystyt vaikuttamaan vaatteilla niihin asioihin joista et vartalossasi pidä, ja mihin pystyt vaikuttamaan liikunnalla tai ruokavaliolla?
Kumpi sopisi sinulle paremmin, kaksi kiloa lisää painoa, vai kaksi kiloa vähemmän painoa?
Näyttäisitkö kukoistavammalta ja terveemmältä hieman tanakampana vai laihempana?
Onko sinun hyvä olla nyt?