Avainsana: Roslev

Drachendell 27

“Mitkä ne arkistomerkinnät ovat?”
“Hänet mainitaan kunniamerkin saaneena, ylennyksen saaneena ja kuolleen räjähdysonnettomuudessa 1.2.1956 Valvurikiematsin geologisella tutkimuslaitoksella. Siinä kaikki.”

“ Entä Sobolev? Miten hänen kävi?” Minun oli pakko kysyä, vaikka epäilin, ettei ketään Sobolevia ollutkaan, vaan kaikki oli kirjailijan päässä.
“Luutnantti Sobolev, hän kirjoitti tämän kaiken muistiin vasta paljon myöhemmin. Hän oli paikalla muutaman päivän ja kertoi, että kyläläiset Pukispilsistä olivat kertoneet, että ennen sotaa oli kylässä asunut 5 perhettä, joita sanottiin Keisarin juutalaisiksi Persiasta, jotka kuulemma tiesivät luolien salaisuuden, mutta saksalaiset olivat hakeneet heidät pois, ja ampuneet kaikki muut juutalaiset. Tämä KVG oli haetuttanut kaikki Valvurikiematsin ja Pukispilsin miehet luolastolle, ja ilmoittanut että he työskentelisivät toistaiseksi siellä. Silloin oli mies, jonka Sobolev sanoi olevan alueen vanhaa venäläistä väestöä, nimeltään Juri Rostoi, puhutellut uutta komentajaa, ja tämä oli ampunut miehen muitta mutkitta siihen, kesken lauseen. 

Sobolev sai komennuksen muualle, ensin Saksaan, sitten Moskovaan.”

“Entä luola?” Piti minun kysyä ja Longner pureskeli hetken huuliaan, ennen kuin vastasi.

”Luolastosta ei ole mitään tietoja vuosiin, eikä kyläläisistä. Jos tietoja on, ne ovat niin syvällä Kremlin arkistoissa, etten minä tiedä, miten ne sieltä kaivaisi. Mutta luutnantti Sobolev, joka nyt on majuri Sobolev, hän palaa Valvurikiematsiin alkuvuodesta 1956. Hän saa tehtäväkseen hakea tutkimuslaitoksen henkilökunnasta kahdeksan johtavaa henkilöä ja arkisto Moskovaan ja lopettaa Valvurikiematsin geologisen tutkimuslaitoksen toiminta pysyvästi. Tarkemmat ohjeet hänellä on mukana sinetöityinä, ja hänelle tähdennetään, ettei niitä saa avata ennen kuin tiettyyn aikaan.” 
Longner vaikutti jotenkin tunteelliselta kun hän kertoi, “Tammikuu oli ollut täällä tavallista lauhempi, ja mutta lunta oli maassa ihan reippaasti. Sobolev sanoi, että kun hän tuli tänne, 28.1.1956 oli tyyntä ja kevyt pakkanen, viitisen astetta, satoi lunta suurina hiutaleina. Hän kertoi, että tutkimuslaitos siirrettäisiin Moskovaan ja antoi henkilökunnalle ohjeet aloittaa laitoksen sulkemisen. 

Drachendell 26

“Vaikka väkeä oli enemmän, noudatettiin varovaisuutta. Siksi seuraavana päivänä saatiin 12:ssa tunnissa edetyksi vain 10 mutkaa eteen päin. Sitten Roslev oli käskenyt lopettaa yöksi, vetäytyä luolasta, mutta jättää kolmeen kohtaan ansakranaatti. Luolassa työskenteleminen, pelkkä vahtiminen, oli kuulemma liian uuvuttavaa miehille, kuumuuden ja hajun vuoksi, sillä mitä pidemmälle he etenivät, sitä pahemmalle luolassa haisi.”
Aita, jota seurasimme, eteni nyt suorana, ja muistin miltä se oli näyttänyt minun ajaessani eilen kartanolle, jotenkin rakenteellisemmalle, ikään kuin muurille, vaikka lehdettömän orapihlajan läpi näkikin nyt satulasta aivan hyvin. Longner piti taukoa. Hän vaikutti jotenkin levottomalta, ja mietin, olisiko vanhalla miehellä muistihäiriöitä, mutta tarina kuitenkin pienen paussin jälkeen jatkui.
“Luutnantti Sobolevin muistiinpanojen mukaan kello yhden jälkeen kuului sarja räjähdyksiä luolasta. Hän oli lähteä osaston kanssa luolaan, mutta Roskov kielsi, ja määräsi sen sen sijaan vain joukot valmiuteen.”
Longner keskittyi hetkeksi hevosen ohjastamiseen, kun laskeuduimme pieneen puron uurtamaan kuruun ja toista rinnettä ylös. Minä mietin kertomusta, se oli hyvin kummallinen, mutta Longner kertoi sitä totena, ja oli valmis näyttämään joitakin dokumentteja sen tuoksen. En kyennyt sanomaan, olisivatko dokumentit aitoja, mutta olin silti kiinnostunut näkemään ne.
Kun tulimme taas tasaiselle tantereelle, Longner  jatkoi, hieman asian vierestä, “Eikö ole jotenkin, nyt tekisi mieleni sanoa – hellyttävää – miten ihminen kuitenkin pelkää yötä? Vaikka luola on yhtä pimeä päivällä ja yöllä, niin mieluummin ihminen lähtee sinne päivällä! Vasta seuraavana päivänä, auringon jo noustua, Roskov antoi määräyksen, että luolaan oli taas lähdettävä.”
“Kaikki kranaatit olivat räjähtäneet, mutta ainut jälki mitä löytyi, oli muutama tupsu kellanruskeaa karvaa. Tämän jälkeen Roskov otti yhteyttä Moskovaan, ja sieltä vastattiin, että he lähettäisivät erikoisryhmän.”
Merkittävän hiljaisuuden jälkeen Longner jatkoi.
“ Sekä raportin lyhennelmässä, että Sobolevin muistiin kirjoittamassa kertomuksessa mainitaan vain nimikirjaimet KVG, mutta Sobolev käyttää eräässä kohdassa sanaa, josta voi päätellä KVG:n olevan nainen. Raportin lyhennelmästä ei mainita sitäkään. Tämä tuli suoraan Stalinin käskystä, tämän allekirjoittamalla valtakirjalla, jolla  KVG sai täyden vallan viiden kilometrin säteellä luolasta. Roskovin raportti käsittelee enää vain sitä, että hän on luovuttanut kaikki tietonsa KVG:lle. Arkistoistakaan ei löydy tämän jälkeen kuin pari mainintaa Roslevista, “ Longnerin vilkaisu sai minut keskeyttämään. 

Drachendell 24

“Nyt erikoisjoukkojen miehet, erikoisvarustein, etenivät luolastoon järjestelmällisesti. Luola oli sisäänkäynnin jälkeen melko lavea suurimmalta osaltaan ainakin kolmemetriä leveä, paikoin hieman leveämpikin. Olen ymmärtänyt että joka mutkaan tehtiin tukiasema ja luolaan vedettiin niin viestikaapelia kuin ilmaletkua ja nyt luolastoon edettiin etappi etapilta, niin että kuuden miehen tuki ryhmä jäi aina tukiasemalle, kuuden miehen ryhmä eteni seuraavaan mutkaan, ja kuuden miehen ryhtmä kokosi uuden tukiaseman, jonka jälkeen takana olevan tukiaseman miehet etenivät kärkeen, seuraavaan mutkaan. “
Tarina muistutti minua taas Viisaiden luolasta, samaan tapaan sinne piti edetä, joka osiolle piti rakentaa loitsuverkko ja näköyhteys ryhmän välillä oli pidettävä yllä. Mieleni teki kysyä yhtäläisyydestä, mutta ajattelin, että kuunnellaan tarina nyt ensin.
“Operaatioon osallistunut nuori luutnantti Sobolev jätti jälkeensä muistiinpanot, jossa hän kertoo, että ensimmäisen päivän aikana edettiin neljänteentoista mutkaan, joka ansoitettiin miinoilla ja sitten vetäydyttiin edelliseen mutkaan, johon jätettiin kuuden miehen joukko aseistetuna kivääreillä ja konekiväärillä. Luutnanti Sobolev kertoi että tukiasemalta eteenpäin tunneli kaarsi voimakkaasti, joten näkyvyyttä ei aivan ollut seuraavaan mutkaan asti ja valoa oli vain mutkien kohdalla, mutta oma mutka oli vain pienen kajastuksen varassa, yksi pieni varjostettu lamppu, ettei mahdollisesti luolista lähestyvät vastarintamiehet näkisi heitä.”
Olimme tulleet tässä kertomuksen vaiheessa pensaikon mutkaan, tilusten tällä laidalla olevan kumpareen päälle ja Longner asettui nyt niin, että saattoi satulastaan katsella yli pienen valtakuntansa, jonka toinen laita ei kuitenkaan meille näkynyt.
“Näillä mailla oli aikoinaan kaksi kylää. Toinen oli melkein kartanon vieressä ja sen nimi oli silloin Valvurikiemats ja toinen oli tuolla, “ ja käsi teki kaaren sinne suuntaan, mistä tulimme,  hoitolan toiselle puolen” oli Pukispils.”
“KGB:n raportista löytyy tieto, että Pukispilsissä oli asukkaita vain 52, vaikka ennen sotaa siellä oli ollut yli 300 ihmistä. Saksalaiset olivat vieneet suurimman osan, ja sitten Roslev oli edellisellä käynnillään ammuttanut seitsemän ja lähettänyt 39 Siperiaan.”  Longner painoi päänsä hetkeksi kuin kunniottaakseen vainottuja, ja sitten käsi viittasi pohjoisempaan, “Ja Valvurikiematsissa oli silloin 144 asukasta, kun ennen sotaa niitä oli ollut liki 300.”