Avainsana: Säätiö

Cardloo…8

“Eikö sitten yhtiö omistakin hoitolan?”
“Ei, hoitolan omistaa säätiö, eikä pojallani ole mitään tekemistä sen kanssa, “ Longner liki tiuskaisi.
“Kuka säätiössä sitten käyttää valtaa?”
“Johtokunta.”  Longner vilkaisi Ramsayta ovelasti, “luulin teidän tehneen kotityönne?”

“Piste teille!” Ramsay nyökkäsi Longnerille, mutta hänen oli myönnettävä, ettei hän ollut lukenut kaikkia tietoja mitä oli haalinut.
Puhelin soi, ja Longner vastasi siihen, “Erinomaista, me tulemme, kiitos, “ ja sulki puhelimen.

 “Mennään syömään!” Longner sanoi ja viittasi ovelle.
“Pitäisikö minun pukeutua?”
“Ei se ole välttämätöntä, epämuodollinen päivällinen, teidän lisäksi ihan vain omaa väkeä, eikä heistäkään kaikki ole paikalla.” Longner sanoi ovea avatessaan. 

“Kuinka monta ihmistä täällä asuu?”
“Kartanolla? No oikeastaan vakituisesti täällä asuu vain minä ja vaimoni, mutta poikani ja miniäni ovat täällä hyvin paljon, ja heidän poikansa ison osa lomistaan. Serkkuni poika asuu täällä vakituisesti, hän on eräänlainen kartononvoutiharjoittelija. Sitten on kälyni, joka oikeastaan asuu tuolla hieman pidemmällä, mutta on paljon täällä. Hänen poikansa asuu sitten tuolla toisella puolen, “kartanon isä sanoi kävellessään hallin poikki ja lisäsi avatessaan ruokasalin oven “ja ainahan täällä käy kaikenlaisia tyyppejä”.

Ruokasaliin olisi mahtunut varmasti mukavasti parikymmentä ihmistä, mutta nyt siellä oli puolen tusinaa ihmistä, jotka katsoivat uteliaana kun Ramsay astui huoneeseen. SInivalkoraitaiseen leninkiin pukeutunut nainen, helmet kaulassa, mutta paljain jaloin tuli vastaan, “Ramsay? Minä olen Helene, “ hän sanoi, ja tarttui Ramsayhyn kuin vanhaan tuttuun, jota ei ollut aikoihin nähnyt,” annahan kun minä katson sinua, “ja piteli Ramsaytä käsivarren mitan päässä ja katseli sananmukaisesti päästä varpaisiin, ja sitten kääntyi muihin päin.
“Ramsay, tuo vanha nainen, “Helene aloitti esittelyn, osoittaen hauskan näköistä harmaatukkaista naista, “on minun pikkusiskoni Aurora.”
“Hei Ramsay,” nainen vastasi heleällä äänellä.
“Ja tuo huijarin näköinen, “Helen viittasi pitkään ja hyvin komeaan nuoreen mieheen,” on hänen poikansa Johan Hilary.” Nuori mies tuli ja kätteli asiallisesti, mielyttävästi hymyillen, mutta katse oli, ystävällinen kyllä, mutta hyvin arvioiva. 
“Tuo pyntätty nainen on Johanin vaimon tapainen,” punatukkainen, meikattu ja hyvin istuvaan leninkiin pukeutunut nuori, hieman lihavuuteen taipuva nainen astui esiin, “Anima Hilary, hän hoitaa tuolla,” ja Helen viittasi jonnekin, “puutarhoja”. Naisen kädenpuristus oli napakka, ja hän hymyil tietävän näköisenä miestään vilkaisten, “Hoidan säätiön puutarhoja.”

  Helene jatkoi esittelyä, “Johannes En on, “ja hän vilkaisi miestään merkitsevästi, “Longnerin serkunpoika, hän hoitaa peltoja.”  Liki koomisen näköinen vanttera punapartainen ja kalju nuorimies, selvästi lyhin huoneessa kätteli ja vilkaisi Ramsaytä ylös päin, tyytyväisen oloisena, “olen agrologi. Yhtiön miehiä,” ja tapa, jolla hän sanoi sen, oli jotenkin huvittunut, mutta kuitenkin merkittävä. 
“Ja nuo korstot tuolla perällä, he eivät ole henkivartijoita, vaan pojan pojat, “ ja nuoret miehet lähtivät tulemaan kohden, “Merlin Alexander, hän on tämä pidempi.” Pitkällä nuorella miehellä oli vaalea parta ja harmaat, vakavat silmät. Kättely oli asiallinen ja naseva.
“Voitte sanoa Alex.”
“Minä olen Ramsay.” Alex hymyili.
“Ja tämä viimeinen, hän on Peter Gandalf.”  Nuoren miehen punervassa parrassa oli vielä jäljellä teinin pehmoisuutta, sen näki siitä, mutta kihoroiden raja näytti jo pakenevan kulmilta.
“Peter, kaverit sanovat The Great.” Nuoren miehen ääni oli miellyttävä ja soinnikas tenori. Hänen hymyynsä oli pakko vastata.
“Kaikki sanovat Ramsay.”
Nyt talon emäntä kiinnitti täyden huomion vieraaseen, “Niin, Ramsay, mikä sinun koko nimesi on?”
“Ramsay Lilith Lilian Milner van Jung.”