Avainsana Stalin

Drachendell 29

“Mikä tappoi miehet luolassa?”
“Sobolevin mukaan se ei koskaan selvinnyt, “Longner sanoi, “hän sanoi olevansa varma, että luolassa oli jotakin, jotakin vaarallista, mutta hän ei päässyt koskaan sen perälle, eikä hän saanut vastausta arkistoista tai keneltäkään eloonjääneeltä.”

“Mitä olivat ne Keisarin juutalaiset?” Minun oli kysyttävä Longnerilta.
“Niin, paikallinen taru tai legenda, miksi sitä pitää sanoa, kertoo, että kun Pietari Suuri valloitti tämän maan, täällä ollut leprasiirtola paloi kaiken väkensä kanssa. Jotkut sanovat, että ruotsalaiset polttivat sen, ajaakseen lepraan sairastuneet venäläisten joukkoon ja toisen version mukaan kasakat polttivat sen vahingossa. Mutta kun maa oli keisarin, hän antoi vanhan leprasairaalan vanhalle juutalaiselle, joka oli joskus pelastanut tsarevitsin hengen hullulta koiralta. Tarinan mukaan vanha juutalainen oli paennut Persian keisaria, joka olisi halunnut maata juutalaisen tyttäret ja kun he saivat tämän keisarilta tämän maan, hän muutti tänne viiden tyttärensä ja näiden miesten kanssa. Tarina on mutkikas ja pitkä, mutta joka tapauksessa, maa oli ollut, näin kerrotaan, Pietari I vahvistamalla määräyksellä, ikuisesti Avram Perdiskyn perillisten. Jos haluat, voit joskus lukea sen tarinan, olen kirjoittanut talteen ja yhdistänyt se seitsemän kertomusta, jotka näistä Keisarin juutalaisista on.”
“Entä mitä kylille tapahtui?”
“Tämä on tarinan synkimpiä osia. Kylät katosivat kokonaan. Asukkaista ei jäänyt mitään merkintää sitten vuoden 1953. Sobolev epäilee, että KVG käytti heitä orjatyövoimana ja räjäytti luolan heidän päälleen, tai että heillä tehtiin täällä jotakin kokeita, sillä hän sanoi nähneensä täällä joitakin kammottavia laitteita, jonkalaisia ei ole nähnyt missään muualla.” 

Palasimme takaisin tonttirajalle valtatien toisella puolen, pientä hiekkatietä pitkin. Missä tie vei läpi pensasaidan, oli muutama sortunut rakennus, ja niiden ja pensasaidan välistä jatkoimme edelleen tonttirajaa tovin seuraten. Tässä kohden ratsastuspolku muuttui  pieneksi tieksi, joka näytti vanhalta, mutta ahkeraan käytetyltä.
“Longner,  Onko selvinnyt kuka oli KVG?”
“Se onkin mielenkiintoista. Mitään varsinaista kirjallista dokumenttia ei ole, mutta saattaisi olla, että kyseessä olisi Ksenia Vladimirovna Garinkova. Naisesta näkyy vain muutama tieto, mutta hän on tunsi Stalinin ainakin vuodesta 1922, mutta voi olla, että tiedot eivät ole täsmällisiä. Asiaan liittyy seikkoja, joista meidän pitää puhua myöhemmin.”
Tie kulki nyt aidan ja karja-aitauksen välistä, ja suuret ylämaan naudat löntystelivät aidan toisella puolen likemmäs, kuin tervehtiäkseen isäntäänsä ja kun ne tulivat aidalle, Longner pysähtyi ja hieroi muutaman eläimen otsaa nyrkillä. Ne näyttivät pitävän siitä ja jäivät katsomaan peräämme, kun ratsastimme eteen päin.
“Oletteko eläinystävä?”

“En osaa sanoa, että eläin olisi ihmisen ystävä, mutta niitä voi kohdella arvokkaasti ja ystävällisesti. Viime kädessä me kuitenkin elämme niistä”, Longner sanoi ja samalla tulimme uudelle portille aidassa. 

Drachendell 20

Longner katseli minua nyt jonkin aikaa, nyökkäsi, “nyt alat olla oikeilla jäljillä, mutta mieti yksityiskohdat, kuka, koska, mitä, milloin…” Longner oli kohtelias, mutta jotenkin ikävällä tavalla, ja se häiritsi minua jo pelkästään sillä, että annoin sen häiritä minua.  

Hedelmätarhan takaa näkyi pensaita, joita kohden Longner ohjasi ratsuaan. Siinä missä aikaisemmin etelään seuraamamme pensasaita oli mahtava, mutta jokseenkin luonnollisen muotoinen ulkomuuri Drachendallin tiluksille, oli tämä tiukkaan muotoon leikattu aita, jossa näytti olevan kulkuaukot säännöllisin välein.
Jo ennen kuin näin sisään, aavistin mitä aidan takana oli.

Notko näytti olevan pyöreä ja sitä kiersi polku, jonka ulkopuolella oli korkea, huolellisesti muotoiltu orapihlaja-aita, ja polun sisäkehällä oli pieni valli, jonka päällä oli kehikossaan lehdettömiä köynnöksiä.
Kehikon läpi näin notkoon. Se oli suurempi kuin odotin. Vaikka tiesinkin sen tarkat mitat, se yllätti silti.
Heti vallin tuolla puolen näytti olevan taloja tasaisin välein kummallakin puolen notkoa, mutta vasemmalla puolellamme, etelän puolella, oli notkon pohjalla pitkä kaareva rakennus, joka näytti sulkevan pienen laakson matalamman pään, ja sen edessä neliskanttinen allas.
Pohjoispäässä notkoa taas oli rinnettä laskeutuva pitkulainen rakennus, joka näytti muodostavan notkon keskustaa kohden laskeutuvat terassit. Ja notkon keskellä oli vedestä ja maasta tehty labyrintti, ja sen keskeltä näkyi punatiilinen pyöreä katto.
“Siinä se on, Drachendellin hoitola, Sokkelo, ” Longner sanoi.
“Se on suurempi kuin luulin, vaikka olin nähnyt kuvia,” ja Longner nyökkäsi minulle, “Niin useimmat sanovat, kun näkevät tämän ensimmäisen kerran.”
“Tuo on hoitola?” Sanoin Longnerille etelän puolella olevaan kaarevaa rakennusta osoittaen.
“No oikeastaan tämä kaikki on hoitolaa, mutta siellä kaarevassa rakennuksessa on lääkärin vastaanotto, ravintola ja majoitustiloja, pienissä tuvissa rinteillä on lisää majoitustiloja, ja tuolla vasemmalla puolella on majoitustiloja ja opiskeluun tarkoitettuja tiloja,” Longner esitteli eri suuntiin viittoen. Longner oli kova viittomaan. 
Katsoin etelään kaarevan rakennuksen luokse, ja erotin jotenkuten sen luona olevan mustan lohikäärmeen, paikan tunnuksen. Sitten käänsin katseeni keskelle notkoa.
“Ja tuolla,” sanoin kaiken keskelle osoittaen, “on kaikkein pyhin,” luulen että Longner kuuli ironian äänessäni, vaikka hän ei näyttänyt sitä mitenkään. 
“Ja tuolla on meidän kuuma lähde.”
“Luin geologisen raportin, jonka mukaan tuota täällä olevaa kuumaa lähdettä ei voi olla olemassa.”
“Luulenpa että lähteesi ei tiedä kaikkea, tai meidän lähteemme ei ole lukenut sitä raporttia.”
“Erdmann on sitä mieltä, että olette tehneet lähteenne itse,” sanoin viitaten yhteen raportin kirjoittajaan.
“Niinhän hän sanoo. Kävi täälläkin sanomassa, hän olisi halunnut tuoda meidän sokkeloomme porakoneen, ja tutkia notkon pohjan geologiaa,” Longner sanoi, ja näytti ärtyneeltä.
“Te ette antaneet lupaa,” totesin ja muistan miten närkästyneeltä Thomas Erdmann oli näyttänyt tätä kertoessaan.
“No emme todellakaan halua, että kukaan tulee poraamaan meidän puutarhaamme!”
“Koska teidän kuuma lähteenne on tehty maalämmöllä, keinotekoisesti?”
Longner käänsi hevosensa turvan polun suuntaan ja näytti jotenkin hämilliseltä, kuin olisi yhtä aikaa huvittunut ja närkästynyt, eikä tiennyt kumpaan kallistua.
“Erdmann ei pääse poraamaan lähteelle, eikä kylpy hänelle kelvannut, mutta sinä, sinä saat tutustua siihen vielä paljon paremmin kuin Erdmann.”
“Otaksun että tuo oli lupaus, joka tarjoiltiin kuin se olisi uhkaus?” Sanoin vieden ratsuni Longnerin rinnalle.
“Oikeastaan se on kiinni vain sinun suhtautumisestasi,” Longner sanoi, ja viittoi taas, nyt kaarena yli koko notkon,. “Sinä tiedät, että tämä notko on ihmisen tekoa, mutta tiesitkö, että tästä on oikeastaan kiittäminen, tai jos niin halutaan, syyttäminen Stalinia?”
Minä olin tästä kuullut, mutta oikeastaan ei haitannut kuulla sitä tästäkin lähteestä ja koska Longner vaikutti olevan valmis asian kertomaan, en minä häntä pidätellyt.”