Tämä on näitä pieniä juttuja. Ne esi-isämme, jotka elivät syömällä rottia, kaneja ja muuta pienriistaa, he tulivat ihan hyvin toimeen sillä. Ei se leipä ollut leveää, mutta sitä oli.
Kuitenkin aloimme tappamaan suuria eläimiä.
Suurten eläinten tappaminen on meidän verissämme ja olemme tappaneet oikeastaan suurimman osan itseämme suurista villieläimistä.
Jos se eläin ei ole resurssi, se uhkaa resurssejamme.
Hiljan joku vikisi, joskaan ei kovin hiljaa, että miten ihanaa olisi, jos päästäisimme kaikki eläimet talleista ja navetoista, ja eläisimme sopusoinnussa niiden kanssa.
Mutta se ei ole meidän, eikä heidän, luontonsa.
Kun ne perkeleet tulevat, ja tallovat meidän mallasohramme, ja kun heidän päänsä osuu tuohon, humalasalon kohdalle, heille tullookin kuolema.
Luonto on raakaa peliä.
Ja vaikka me oltaisiin pärjätty niillä rotilla, me aloimme kaataa niitä valtavia mammuteja ja härkiä.
Koska, onhan se nyt jumalauta, uljasta.
Lue lisää ”Petjan Aikakirjat 2.6 – Ollaanhan me aikapoikia tappamaan”
Ihan ensin perhe.