Mielleyhtymä

Tämä on näitä pieniä juttuja. Ne esi-isämme, jotka elivät syömällä rottia, kaneja ja muuta pienriistaa, he tulivat ihan hyvin toimeen sillä. Ei se leipä ollut leveää, mutta sitä oli. 

Kuitenkin aloimme tappamaan suuria eläimiä. 

Suurten eläinten tappaminen on meidän verissämme ja olemme tappaneet oikeastaan suurimman osan itseämme suurista villieläimistä. 

Jos se eläin ei ole resurssi, se uhkaa resurssejamme. 

Hiljan joku vikisi, joskaan ei kovin hiljaa, että miten ihanaa olisi, jos päästäisimme kaikki eläimet talleista ja navetoista, ja eläisimme sopusoinnussa niiden kanssa. 

Mutta se ei ole meidän, eikä heidän, luontonsa. 

Kun ne perkeleet tulevat, ja tallovat meidän mallasohramme, ja kun heidän päänsä osuu tuohon, humalasalon kohdalle, heille tullookin kuolema.

Luonto on raakaa peliä. 

Ja vaikka me oltaisiin pärjätty niillä rotilla, me aloimme kaataa niitä valtavia mammuteja ja härkiä. 

Koska, onhan se nyt jumalauta, uljasta.

Ja kun me söimme enemmän lihaa, meistä tuli suurempia, voimakkaampia ja älykkäämpiä, ja me kehityimme suurina, voimakkaina ja älykkäinä, vielä paremmiksi tappajiksi, tappajiksi kuten me.

Ja kun tulella kypsytetty liha oli helpompaa syödä, me emme tarvinneet enää niin suuria leukalihaksia, niiden kiinnitys muuttui, ja aivot saivat enemmän tilaa, ja meistä tuli entistä fiksumpia, ja vielä parempia tappajia. 

Suurriistaan metsästys edellytti tietynlaista organisaatiota. 

Silloin kun esi-isiemme keskipaino oli alle 60 kiloa, ja esi-äidit noin 48-kiloa, me tapoimme eläimiä, jotka painoivat tonneja, ja jotka liikkuivat 12 000 yksilön porukoissa. 

Koska me organisoiduimme. 

Me erikoistuimme. 

Suuren osan ajasta ja tehtävistä me teimme kukin itsekseen, mutta silti, meidän piti tietää, että Rafu on vikkelä jaloistaan ja kykeni väistämään härän, kun houkutti hyökkäämään sen ulos laumasta, tai juoksi soihdun kanssa tuhansien sarvien edestä sytyttämässä aron kuloon. 

Ja piti tietää, että kun se härkä, jonka olemme valinneet, käy puolutukseen, että Lassen kantti kestää lyödä kirves sen kintereeseen, ja että Jartse on tulee silloin keihään kanssa. 

Ja kun saalis oli maassa, meidän piti paloitella se, kantaa leirille, suojata se leijonilta ja hyeenoilta, jotka kovin mieluusti syövät toisten eväät.

Meidän piti tietää oma hommamme, organisoitua, ei siitä muutoin mitään olisi tullut. 

Ja mitä paremmin me metsästimme, sitä fiksumpia meistä tuli, ja parempia tappajia, ja kehitimme entistä paremman organisaation, tappamiseen.

Ja kun sitten se jengi, ne perkeleet tuolta alajuoksulta, kun ne tulevat, meidän pitää olla valmiina, organisoituneena, ja joka jätkän pitää tietää mitä tehdä. Rafu harhauttaa niitä, Lasse iskee sivusta ja Jartsa, Jartsa perkele tulee ja tappaa. 

Ollaanhan me aikapoikia, tappamaan.