Avainsana: tappaminen

Petjan Aikakirjat 2.6 – Ollaanhan me aikapoikia tappamaan

Tämä on näitä pieniä juttuja. Ne esi-isämme, jotka elivät syömällä rottia, kaneja ja muuta pienriistaa, he tulivat ihan hyvin toimeen sillä. Ei se leipä ollut leveää, mutta sitä oli. 

Kuitenkin aloimme tappamaan suuria eläimiä. 

Suurten eläinten tappaminen on meidän verissämme ja olemme tappaneet oikeastaan suurimman osan itseämme suurista villieläimistä. 

Jos se eläin ei ole resurssi, se uhkaa resurssejamme. 

Hiljan joku vikisi, joskaan ei kovin hiljaa, että miten ihanaa olisi, jos päästäisimme kaikki eläimet talleista ja navetoista, ja eläisimme sopusoinnussa niiden kanssa. 

Mutta se ei ole meidän, eikä heidän, luontonsa. 

Kun ne perkeleet tulevat, ja tallovat meidän mallasohramme, ja kun heidän päänsä osuu tuohon, humalasalon kohdalle, heille tullookin kuolema.

Luonto on raakaa peliä. 

Ja vaikka me oltaisiin pärjätty niillä rotilla, me aloimme kaataa niitä valtavia mammuteja ja härkiä. 

Koska, onhan se nyt jumalauta, uljasta.

Ja kun me söimme enemmän lihaa, meistä tuli suurempia, voimakkaampia ja älykkäämpiä, ja me kehityimme suurina, voimakkaina ja älykkäinä, vielä paremmiksi tappajiksi, tappajiksi kuten me.

Ja kun tulella kypsytetty liha oli helpompaa syödä, me emme tarvinneet enää niin suuria leukalihaksia, niiden kiinnitys muuttui, ja aivot saivat enemmän tilaa, ja meistä tuli entistä fiksumpia, ja vielä parempia tappajia. 

 

Suurriistaan metsästys edellytti tietynlaista organisaatiota. 

Silloin kun esi-isiemme keskipaino oli alle 60 kiloa, ja esi-äidit noin 48-kiloa, me tapoimme eläimiä, jotka painoivat tonneja, ja jotka liikkuivat 12 000 yksilön porukoissa. 

Koska me organisoiduimme. 

Me erikoistuimme. 

Suuren osan ajasta ja tehtävistä me teimme kukin itsekseen, mutta silti, meidän piti tietää, että Rafu on vikkelä jaloistaan ja kykeni väistämään härän, kun houkutti hyökkäämään sen ulos laumasta, tai juoksi soihdun kanssa tuhansien sarvien edestä sytyttämässä aron kuloon. 

Ja piti tietää, että kun se härkä, jonka olemme valinneet, käy puolutukseen, että Lassen kantti kestää lyödä kirves sen kintereeseen, ja että Jartse on tulee silloin keihään kanssa. 

Ja kun saalis oli maassa, meidän piti paloitella se, kantaa leirille, suojata se leijonilta ja hyeenoilta, jotka kovin mieluusti syövät toisten eväät.

Meidän piti tietää oma hommamme, organisoitua, ei siitä muutoin mitään olisi tullut. 

Ja mitä paremmin me metsästimme, sitä fiksumpia meistä tuli, ja parempia tappajia, ja kehitimme entistä paremman organisaation, tappamiseen.

 

Ja kun sitten se jengi, ne perkeleet tuolta alajuoksulta, kun ne tulevat, meidän pitää olla valmiina, organisoituneena, ja joka jätkän pitää tietää mitä tehdä. Rafu harhauttaa niitä, Lasse iskee sivusta ja Jartsa, Jartsa perkele tulee ja tappaa. 

 

Ollaanhan me aikapoikia, tappamaan.

Petjan aikakirjat 2.4 – Tästä poikien kanssa puhuttiin.

Me tästä poikien kesken puhuttiin, kun tuo isoäitikin siitä sanoi, että joka vuosi ne on nämä kantturat tästä menneet, ja me perässä, kahlanneet joen yli, niin kauan kuin mummo muistaa, melkein kolmekymmentä vuotta. 

Niin että sitä me tässä serkkupoikienkin kanssa puhuttiin, jotta isokos hyöty sitä on noiden härkien perässä juosta, jos tuo mummokin sanoi, että hänen mummonsakin jo siitä sanoi, että tästä ne kahlaa joka vuosi, kerran vuodessa yhteen suuntaan, ja sitten syksymmällä toiseen suuntaan. 

Näitä me poikien kanssa puhuttiin.

 Ei me tästä vieraille, ihan vain serkuille ja lankomiehelle, kun sekin on melkein serkku, olikos se mummon siskon, sen jonka leijona vei, tytön poikia. Mutta senkin kanssa me puhuttiin, ja onhan se lankomieskin melkein sukua. 

Sitä se mummukin sanoi, ettei sitä tarttis juosta niiden elikoiden perässä, jos me oltaisi jo siellä mihin ne on tulossa. 

Niin, ja siitäkin me puhuttiin, vaikka ei mummolle, että mukavaahan sitä olisi, jos ei tarttis juosta lauman perässä, vaan vois olla enemmän tyttöjen perässä. 

Ja sitten me suunniteltiin, että kun syksyllä suuri lauma tulee, niin sitten me pojat tapetaan. 

 Me pojat ollaan kyllä aikapoikia tappamaan. 

Niin että vähän on poikien kanssa ollut puhetta, mitä jos me jäätäisiin tähän, ja yritettäisiin pistää niitä sarvipäitä niin paljon kylmäksi, että pärjätään puolikin vuotta, ja voitaisiin sen aikaa vaikka naida, ehkä laittaa vähän…pihaa. Joo, pihaa pitää laittaa, heti kun se keksitty.  

Sitten me voitaisiin kusta virtaan, ja vaan odotella. 

Siinä joutessamme voisimme miettiä sitäkin, että kummasti se on tuo protovehnän korsi tukevampi ja tähkä raskaampi tuossa, mistä se on tuo kantturalauma kulkenut.  

Ja siinä me sitten poikien kanssa mietittiin, että mitäs tehtäisi. 

Jos meinaan niin kuin vaikka käytäisi kalassa. Ja rapsuteltaisiin mahaa. 

Vaan mikäpä kiire tässä. Ehti tuota rapsuttelemaan, jos sitä puoli vuotta odottelee, koska tuo lauma tulee.

Odotellaan että ne kantturat tulee kesälaitumilta, ja tapetaan niin paljon kuin ehitään. Ollaan poikien kanssa juteltu, että tappaminen, se on miesten hommaa.  

Ja jos tuossa noitten tyttöjen mieliksi, nyt kun tätä aikaa on, kaadettaisiin tuosta rinteestä vähän pölliä, jotta siitä voivat sitten poltella, kun laittavat tuota evästä, tuosta jäneksestä, jonka saivat lingolla, sillä aikaa kun me poikien kanssa juteltiin, miten sitten kun sarvipäät tulee… Joutessaan sitä on hyvä olla tytöille mieliksi, sitä herää paremmin nukkuneena, ja varmemmin. 

Mummu se opetti äidille, että jos noita jyviä pitelee aikansa seisovassa vedessä, niin pahalle se haisee, mutta kun sitä juo, tulee silleen hassu olo. 

Niin, että joutessamme voitaisiin vaikka ryypiskellä.

 Ja kusta virtaan. 

Sitä me sitten poikien kanssa mietittiin, mihinköhän asti se kusi siinä virrassa kulki, mietittiin sitä siskoa, joka lähti toiseen heimoon, sielläköhän ne nyt on, alajuoksulla, ja lankomies aamulla juo meitin kuset.

Ja me tuossa poikien kanssa juteltiin, että jos tässä joutessamme, kun ei ole muutakaan puuhaa, niin äidin mieliksi kasattaisiin muutama kivi tuossa riviin ja päällekkäin, ja pantaisiin siihen vaikka vähän kuusta katteeksi, tuohon tulisijan viereen, pohjan puolelle, niin ei puhalla ihan suoraan tulehen. 

Ja sitäkin me tuossa poikien kanssa mietittiin, että jos nyt, kun tuossa on tuota kiveä pohjan puolella, pistetttisiin mummon mieliksi toinen rivi siihen etelän puolelle, niin olisi siinä hyvä vanhan lämmitellä, kun ei ihan luuta myöten tuulisi. 

Ja poikien kanssa ollaan juteltu, että kun ne sarvipäät saapuvat, sitten me tapetaan. 

Tappaminen, se on miesten hommaa.

Sitäkin tässä poikien kanssa puhuttiin, että mummo on vähän huonona, ja kovasti yski yöllä, niin jotta voisikohan tuota laittaa tuohon vielä kolmennen seinän, ettei me herättäisi sen yskimiseen. 

Näitä me poikien kanssa puhuttiin, kun jäi aikaa ja vuoteltiin, koska aikaa jäi, kun ei tarvi sen lauman perässä juosta. 

On se hyvä että sekin asia silloin puhuttiin, niin kuin poikien kesken. 

Ei sitä kaikesta voi kaikille puhua, nämä on näitä miesten juttuja.