Avainsana: tarina

Mohyol – Fëhÿrin tarina

En muista aikaa, jolloin en olisi tiennyt olevani erityinen, mutta ensimmäisen kerran aloin ymmärtää erityisyyteni taakkaa, kun Podaser-täti pesi minut sinä aamuna, kevätpäiväntasauksena,  jolloin täytin kuusi, kuivasi hiuksiani ja sanoi “Poika, minun tulee sinua vielä kovin ikävä,” surumielisesti ja lempeästi.
“Minne sinä menet Podaser?” 

“Ei kun sinä lähdet, sitten joskus,” tätini sanoi, märkiä hiuksiani sukien.
“Minne minä lähden? Koska?”
“Sinä lähdet seuraavalla veneellä, kun olet täyttänyt 12 vuotta, suureen maailmaan.”
“Miksi minä menen sinne?”
“Koska se on tapana. Sinä lähdet täältä, ennen kuin sinusta tulee mies, sillä täällä ei asu yksikään mies.”

“Mutta Pohru-setä, Ponne ja Nery ja Geh-Peyher ja… “
“Sedät eivät asu täällä. He tulevat, ovat ehkä viikon, tai kymmenen päivää  ja lähtevät taas.”
“Mutta Geh-Peyher oli monta kuukautta!”
“Hän oli sairas, muistatko, hänellä oli paha haava vatsassa?”

Sinä päivänä aloin ajatella suurta maailmaa, aloin katsella uusin silmin kotiani, Roug fro Leyvoria ja tajusin sen, että minä olin talon asukkaista ainut, josta jonakin päivänä tulisi mies, mitä se sitten tarkoittikaan.
Asuimme melkein saarella. Niemellä, jonka tyvenä oli kivinen kannas, jonka yli myrskyllä aallot kävivät, minä, kaksikymmentäkuusi serkkuani ja kuusi tätiäni.  Lue lisää ”Mohyol – Fëhÿrin tarina”

Cardloo

Kirjoitan heinäkuun aikana pätkän tarinaa, vähintää 5000 merkkiä viikossa, jonka julkaisen täällä ja FB:ssä.
Facebookin puolella teen kysymyksen, joka ohjaa tarinani jatkumista.

Kun tulin ensimmäisen kerran Cardloon, olin saanut ohjeeksi kääntyä päätieltä puolitoista kilometriä kirkon jälkeen, joen jälkeen, kahden puun kohdalta.
Liki puuttomassa maisemassa tien varren pensaikosta kaksi puuta erottuivat kuin hautaustoimiston väki saattojoukosta. Käännyin puitten välistä vähäiselle tielle, joka ei vastannut odotuksiani, miten saapuisin maineikkaiseen Cardloonhon.

Olin ajanut hyvinkin puolikilometriä näkemättä ainuttakaan rakennusta, ennen kuin tien vieressä näkyi ensimmäinen rakennus, harmaa mökki, jonka näytti harmaan taivaan saveen painamalta. Talon edessä oli kolme ihmistä, jotka saattoivat olla vanhoja naisia, samanlaisissa valkoisissa takeissa ja sinisissä housusissa, ja näyttivät enemmän haalistuneilta kuin harmaantuineilta.

”Anteeksi, onko täällä Cardloon kartano?” kysyin vanhuksilta, ja mitään sanomatta he viittasivat tulosuuntaani, kuin kolme marionettia samoissa naruissa.

Tunsin heidän tarkkailevan koko ajan, kun käänsin autoa talon edessä. Se tuntui painostukselta.

Jatkuu huomenna…

Miten tarina syntyy

Näin hiljan unta, että minun kertomuksestani haluttiin tehdä elokuva, ja elokuvan tekijät halusivat keskustella seksikohtauksen sovittamisesta ja näyttivät minulle kuvakäsiksestä kuvan, joka näytti suunnilleen tältä.

He kertoivat, että olivat valinneet kirjan tyylilajiksi abstraktin animaation, ja minä sitten aloin hämmentyneenä selaamaan käsikirjoitusta, ja tarinan alku, joka kuului seuraavalla tavalla, ”synnyin Paridan-kuninkaan hovissa 4419, neljäntenä vuotena vallankaappauksen jälkeen…” näytti kuvakäsikirjoituksessa alla olevalta.

Tämä johti sitten keskusteluun siitä, miten tarina syntyy.
Minä olen kirjoittanut Bragalone tarinoita siitä asti kun luin Arturo Pérez-Reverten kirjan Yhdeksäs portti, ja sen alussa mainittiin moneen kertaan lukemani Alexandre Dumas Davy de la Pailleterien Bragelonnen varakreivi.
Aloin miettimään, että mitä sitten kreivi tekee, ja siitä, kesken aamiaisen, menin kirjastooni ja kirjoitin ensimmäisen Bragalone tarinan, Bragalonen kreivi, joka kertoo miehestä joka hankkii itselleen sijaisen.

Kysymys kuuluu: ”mitä sitten tapahtuu?”
Miksi varakreivi?
Entä sitten oikea kreivi?

Sama juttu, ”synnyin Paridan-kuninkaan hovissa 4419, neljäntenä vuotena vallankaappauksen jälkeen…”
Kun asia tuli puheeksi, niin minua alkoi kiinnostaa, seuraavat seikat.
Miksi hän syntyi Paridan-kuninkaan hovissa ja jos hän syntyi hovissa, keitä olivat hänen vanhempansa?
Mikä on Paridan-kuningas?
Miksi vuosi on 4419?
Miksi vallankaappaus on syytä mainita tässä lauseessa?

Koska minä haluan vastauksia, minulle tuli nopeasti mieleeni seuraavat asiat.
Hän syntyi, kuka hän sitten onkin, prinsessan tyttärenä, sen vuoksi hän syntyi hovissa.
Samaan aikaan hän ei kuitenkaan ollut mitenkään ehdottoman keskeinen henkilö hovissa, koska hän kirjoittaa erikseen syntyneensä siellä, eli hänen asemansa siellä ei siltikään ollut mikään itsestään selvyys.
Paridan-kuningas, se saattaa olla arvonimi, ei henkilönimi, ja vuosiluku 4419 viittaa paikkaan, jossa ajanlasku on eri kuin meillä.
Ja jos heti alussa on syytä mainita vallankaappaus, se on merkittävä asia kertojan elämässä, vaikka se on tapahtunut ennen hänen syntymäänsä.

Tämä pieni pätkä, jonka luin käsikirjoituksesta unessa, antoi minulle alun fantasia tarinaan, jossa lapsi elää Paridan-kuninkaan hovissa, jossa neljä vuotta sitten on tapahtunut vallankaappaus, ja jonka varjo vaikuttaa hänen elämäänsä.

Pojan äiti on prinsessa, mutta kertoja on olemassa vain siksi, että vallankaappauksen jälkeisessä uudessa tilanteessa hänen äitinsä on alkanut odottaa aviotonta lasta, ja myös se, että hän saa jäädä äitinsä luokse hoviin, on seurausta uudesta tilanteesta.

Poika on kertoja, todistaja, joka yhtäältä on ulkopuolinen äpärä, toisaalta hän prinsessan poika, hänellä on pääsy niin keittiöön, kuin kuninkaallisiin huoneistoihin, ja kun hän kuulee aikuisten puhuvan asioita, joita ei puhuta aikuisten kuulleen.

Näin pieni pätkä unessa lukemaani käsikirjoitusta aloitti päässäni nimettömän tarinan nimettömästä pojasta, jota ei pitäisi olla, ja jota itse asiassa ei koskaan tule olemaan, ellen minä häntä kirjoita ja anna hänelle nimeä, henkeä ja tarinaa.



Bebissun tuntematon jousimies

Lady Agatha nosti kulmakarvojaan hetkeksi ja katsoi Capratorrentea niin kuin aikoisi valittaa tästä tarjoilijalle,  “tekö todella te ette tunne se tarina tuntematon pyhimys?”

“Te tiedätte hyvin, että Bragalone on tarinoitten kaivo, enkä minä ole ollut täällä kuin vuoden pidempään kuin te. Poliisina kuulee toisia tarinoita!”

“Tämä hyvä, minä kerron, kun minulle kertoi markiisi Montebrazzini di Molobrazzi, hän kuuli isoäiti oli tytär kreivi Raddalla.”   Tässä vaiheessa Lady Agatha alkoi tuijottaa tarjoilijaa, kuin kameleontti kärpästä ja kostutti huuliaan Molli & Mancan valkoviinissä.
”Se oli kauan aikoja, kun tänne tuli katalaani sotilasmiehet, ja halusi koko saari, ja ei vielä ollut kreivi Radda, vain oli se katalaani pomomies Bernat Lopblanc, Tordelmoli paroni. Paroni halusi kaikki maa, kun oli Tordelmoli ja Collina di Radda, se mies ahne oli.” Lue lisää ”Bebissun tuntematon jousimies”

Bragalonen kaunein poika

Raffaello di Passofinalen tiesivät kaikki Bragalonessa. No, melkein kaikki. Ne, jotka olivat hänet nähneet, muistivat hänet ja häntä kutsuttiin Beddu Boeleksi, kauniiksi Boeleksi ja luokkatoverit nimittivät häntä vain Boeleksi.

Hänen silmänsä olivat oudon väriset- Lähinnä niitä voisi sanoa kullanruskeiksi, mutta silloin tällöin, päivänvalossa, ihmiset voisivat vannoa, että niissä oli sininen välähdys.

Boele oli kaita ja pitkä, kuten pojat tapasivat olla siinä vaiheessa, kun miehuudesta ei ollut vielä merkkiäkään, mutta tarkkasilmäisimmät tiesivät sen jo lymyävän jossakin, kuin muuttohaukan taivaan kirkkaudessa

Koulusta kotiin poika kulki verkkaan, mutta viivyttelemättä, ja sen jälkeen lähti viemään apteekin paketteja polkupyörällä, joka oli vielä hieman liian iso hänelle, mutta vain hieman, ja sillä hän viiletti sen verran lujaa, että jos jollakin oli jotakin pahaa sanottavaa hänestä, se johtui siitä, miten hän ajoi ihmisten takkeja hipoen.

Tummanvihreä polkupyörä oli valunut perheessä pojalta toiselle.

Pyörä oli seurannut perhettä Bolognasta Bragaloneen, ja ensin sillä oli ajanut isä, Bustianu, mutta muutaman vuoden päästä sen oli jakanut isän kanssa vanhin veljeksistä, Zemu.

Boelle oli nuorin heistä, ja kuten kuusi vanhempaa veljeä, olivat kukin vuorollaan hoitaneet samalla polkupyörällä apteekin lähetin tehtäviä iltapäivisin. Nyt Boelle ja toiseksi nuorin veljeksistä, Jolzi, hoitivat homman yhdessä, Boelle teki ensimmäisen kierroksen, ja Jolzi toisen, mutta jos isoveli ei ollut paikalla ajoissa, hoiti Boelle molemmat reitit.

Boelle teki mielellään töitä, ja apteekin lisäksi hän sai hoitaa monen sairaan tai vanhan ihmisen asioita saman tien, ja sillä kaikki pitivät hänestä ja luottivat häneen. Jos hän teki Jolzin reitin, hän maksoi reitiltä saaduista lisätöistä puolet veljelleen, vaikka arvasikin, ettei veli luultavasti olisi saanut näitä töitä, mutta olisi voinut saada.

Sinä päivänä ylimääräisiä töitä oli niin paljon, että Boelle oli vähän myöhässä, ja isoveli odotti häntä oma kuormansa valmiina, hyvällä tuulella. Jostakin syystä Jolzia aina ilahdutti, jos Boellella meni pitkään, se saattoi olla veljellistä rakkautta, koska pikkuveli oli tienannut ylimääräistä, tai jonkinlaista kilpailuviettiä, kun yleensä nopea pikkuveli oli tänään ollut hidas.

Oli syy Jolzin iloon mikä hyvänsä, hän ilmaisi sen kahdenkeskisellä vitsillä -“No, David!” viitaten siihen, miten oli kuullut Sisar Mannuellan kerran vertaavan pikkuveljeä Donatellon Davidiin.  Boelle punastui veljen kiusoittelusta, mutta silti se tuntui hyvältä, ja samaan aikaan tuntui, kuin joku olisi vaaninut häntä.

Kun Jolzi lähti kierrokselle,  Boelle haki laukkunsa apteekin tiskin alta ja lähti kotiin tekemään läksynsä. Lue lisää ”Bragalonen kaunein poika”

Achille Barberis/Bragalonen naisia

Äiti esitteli lapsensa.
-”Hän on Achille, poikani Achille Barberis”

Muut poliisit jäivät sijoilleen, mutta ylikomisario kulki lähemmäs poikaa rouva Barberiksen mukana. -”Reggio Calabria, 3 päivä syyskuuta, 1943.” Sanoi rouva Barberis, hiljaa. “Viisi päivää ennen kuin antauduimme. Hän oli 17 vuotta ja 26 päivää vanha.”
Äiti silitti poikansa kiharaisia, ylikasvaneita hiuksia, ja pisti sormen otselle, ja veti siitä hellästi, pitkin arpea, joka teki jakauksen tummaan tukkaan. Lue lisää ”Achille Barberis/Bragalonen naisia”