Avainsana: väkivalta

”Sie se vissiin puhut suut makiaks ja kissin alas puusta”

Joskus käy niinkin, että lähden baarista viimeisellä bussilla kotiin, yksin. Ehkä, jos on kevät ja seitsemäntoista, ei ole aikaa odottaa, mutta syksyllä on jo puoli vuotta viisaampi .

Päätepysäkki on omakotitaloalueella, liki puolen kilometrin päässä kotoa, ja vaikka syksy on ollut lämmin, on yö sen verran viileä, että vyötän poplarini syysilmaa vasten, vedän fedoran tukevammin päähäni, ennen kuin otan hansikoituun käteeni jakarandaisen kävelykepin ja suuntaan kotia kohden

Sen yleensä näkee jo kaukaa. Ei voi sanoa, että se olisi kävelytyyli, pään asento, katse, tai jokin muu tietty, mutta kyllä sen tietää. Tietty potentiaali, mahdollisuus. Se on hieman samankaltaista, kun menee baariin ja yhdellä vilkaisulla näkee, ketkä ovat seuran haussa, ketkä ovat jo parinsa valinneet ja ketkä ovat omalta kannalta tavoiteltavissa. 

Kolme miestä kävelee kohden, koko tien leveydeltä. Askelten keveys kertoo nuoruudesta ja vartalon suhteet jo saavutetusta täysikasvuisuudesta, ja se jokin, selittämätön, väkivallan mahdollisuudesta, vaikka kasvot ovat vielä liian kaukana hämärässä nähdä tarkasti. 

Otin mahdollisuuden vastaan ja asetuin itsekin keskemälle tietä, kuin olisin muutoin asettunut, mutta hieman keskilinjasta vasemmalle, jättäen asekädelleni riittävästi tilaa.  

He ovat kaikki minua suurempia, rotevampia, 5-10 vuotta minua vanhempia, aikuisia miehiä. Yhdestä selviäisin, kahdestakin selviäisin, mutta kolme, se on liikaa. 

”Sulla on makee hattu”, yksi miehistä sanoo

”Wahlmannilta niitä saa,” kerron, kun hattu riisutaan minulta ja nostetaan paljon pienempään päähän, jossa se kellahtaa oitis vinoon.  Lue lisää ””Sie se vissiin puhut suut makiaks ja kissin alas puusta””

Petjan Aikakirjat 2.7 – Elämä on valintoja

Niin siinä kävi, kuin oli käydäkseen. 

Jotkut ovat sitä mieltä, että minun pitäisi pyytää anteeksi, katua, hävetä, tai jotakin, siitä miten tässä kävi, mutta kas, tämä on kuin elämä Bragalonen kaupungissa, niin käy, kuin on käydäkseen.
Me emme ole vastuussa siitä, millaisia olimme, vaan siitä, millaiseksi tulemme, ja loppujen lopuksi, aika vähän siihenkään, sillä ne on suuremmat tuulet, kun tätä venhettä vie.

Se on hirvittävä sanoa, mutta tappaminen meistä on tehnyt ihmisiä, ja harva asia on niin inhimillistä kuin lyödyn lyöminen.

Lihan syönti teki meistä suuria, tuli ja liha teki meistä suuria ja älykkäitä, ja perhe, tuli, liha, ja suurriistan metsästys teki meistä organisoituneen ihmiskunnan. 
Lue lisää ”Petjan Aikakirjat 2.7 – Elämä on valintoja”

Venäjän taika – Valta jalustimilla

Mongolien koko yhteiskunta perustui voiman käyttöön ja toisaalta taas komentosuhteisiin suhteessa hallitsijaan. Jokainen mongolikansan mies oli sotilas, ja joka sotilas oli osa samaa komentoketjua, jonka päässä seisoi hallitsija, Suurkaani.

Mongolien armeija muodosti maailman ainoan supervallan.
Koska tavalliselta sotilaalta odotettiin vain ja ainoastaan tehokasta kuuliaisuutta, oli esikunnan virallinen kanta, ettei rivisotilaan tarvinnut tietää mitään muuta, kuin sen mikä oli tehtävän suorittamisen kannalta tarpeen. Sen vuoksi mm. suuri osa kenraaleistakin oli luku ja kirjoitustaidottomia, jolloin heidän sihteerinsä, joilla taas ei ollut mitään määräysvaltaa, lukivat heille pääesikunnan ohjeet.

1236 Mongolien yleisesikunnassa on tehty päätös Euroopan valloittamista ja kun vuonna 1240 Mongolien nopean toiminnan joukot hyökkäävät, Kiova antautuu ja armeija tunkeutuu Puolaan ja Unkariin, ja seuraavana vuonna Mongolit hävittävät Sleesian, Unkarin kuninkaan on paettava Tonavan ylitse.
Hyökkäys kuitenkin pysähtyy joulukuussa, kun tulee uutinen, Suurkaani Ogotai on kuollut ja kaikkien kenraalien on kokoonnuttava Karakorumiin valitsemaan uutta Suurkaania.

1242 Perustaa Batu-kaani Kultaisen Ordan, eli Kiptsakin Volgan eteläjuoksulle ja Venäjällä ylin valta on mongoli-tataarien hallussa seuraavat 200 vuotta.

Bragalonen kaunein poika. Jälkimmäinen osa.

Tämä on loput tarinasta Bragalonen kaunein poika. 
Tai kenties vain alkua. 

Boelle retkahti iskun voimasta, ja olisi kaatunut, jos Nyrkki ei olisi pitänyt häntä edelleen otteessaan. Häntä oli lyöty ennenkin. Jos pojalla on kuusi isoveljeä, häntä on lyöty, ja jos perheessä on yksikin nyrkkeilyä harrastanut isoveli, on pikkuveli sen verren päässyt osalliseksi, että on jonkun haastanut, ja tullut lyödyksi. 
Mutta näin.
Aikuinen mies löi häntä.
Ei mitään harjoituslyöntiä.
Ei leikillistä tuuppaisua.
Häntä lyötiin, koska hänelle halutiin pahaa. 

Hän värähti, hän tunsi jotakin, jolle hänellä ei ollut nimeä. 
Boelle häpesi ja tunsi samalla sellaista raivoa, ettei ollut tuntenut koskaan.
Ihoa pisteli, rinta kohoili, ja se tunne, mikä oli vielä raivon alla, kasvoi. Ja Boelle tiesi, että hänen pitäisi saada se kuriin. Hän tiesi mikä on oikein ja mikä väärin, ja tämä on väärin.

Nyrkki kaiveli Boellen taskut sen enempiä selittämättä, ja heitti tantereelle sen, mikä ei häntä kiinnostanut, kunnes löysi kahden avaimen nipun, teräsrengaalla kiinni. Saatuaan avaimet Nyrkki tuuppasi pojan Valtuutetulle kuin takin.

Iskun voima soitti vielä Boellen korvia, kun Valtuutettu tuuppi häntä Nyrkin ja Rouvan perässä, jotka lähestyivät talon takaovea, josta poika oli vain muutama minuutti aikaisemmin tullut ulos. 
Nyrkki työnsi avain lukkoon ja väänsi, mutta vaikutus ei ollut toivottu, ja mies vaihtoi suuntaa, mutta siitä ei ollut vieläkään apua, yritti sitten taas toiseen suuntaan, puolitoista kierrosta, mutta vailla tulosta.  Samaa jatkui vielä tovin, ja sitten kirosi Rouva. 
-”Annan minä kokeilen, olen tainnut kuulla tällaisesta!”  Ja Rouva sinisessä puvussa työnsi Nyrkin sivuun, otti avaimen käteensä, käänteli hetken, otti sittien avaimen lukosta, ja työnsi sen takaisin, mutta ei yhtä syvälle, väänsi neljänneskierroksen, työnsi pienen matkaa, ja käänsi taas neljäänes kierroksen, sitten vielä syvemmälle, ja puolikierrosta takaisin päin. 
Rouva vilkaisi miehiin olkansa yli -”Kolmivaihelukko, vanha keksintö, mutta hyvin harvoin käytetty!” ja veti alistuneesti narahtavan oven auki, ja astui sisään.
Seurue marssi läpi työhuoneen, Rouva suoraan eteensä katsellen, miehet ympärilleen vilkuillen ja Boelle katse lattiaa haraten.  Rouva katseli ovea, ja kädessään olevia avaimia. Avaimia oli kaksi, suunnilleen samanlaiset, mutta toinen oli lyhyt ja toinen pitkä.

-”Kumpi avain käy tähän oveen?” Rouva kysyi kääntyen samalla katsomaan Boellea.
Boelle tuijotti jalkojaa.

”Kumpi avain!”
Boelle yritti olla, kuin ei olisi paikalla laisinkaan. Lue lisää ”Bragalonen kaunein poika. Jälkimmäinen osa.”