Avainsana: Valvurikiemats

Drachendell 27

“Mitkä ne arkistomerkinnät ovat?”
“Hänet mainitaan kunniamerkin saaneena, ylennyksen saaneena ja kuolleen räjähdysonnettomuudessa 1.2.1956 Valvurikiematsin geologisella tutkimuslaitoksella. Siinä kaikki.”

“ Entä Sobolev? Miten hänen kävi?” Minun oli pakko kysyä, vaikka epäilin, ettei ketään Sobolevia ollutkaan, vaan kaikki oli kirjailijan päässä.
“Luutnantti Sobolev, hän kirjoitti tämän kaiken muistiin vasta paljon myöhemmin. Hän oli paikalla muutaman päivän ja kertoi, että kyläläiset Pukispilsistä olivat kertoneet, että ennen sotaa oli kylässä asunut 5 perhettä, joita sanottiin Keisarin juutalaisiksi Persiasta, jotka kuulemma tiesivät luolien salaisuuden, mutta saksalaiset olivat hakeneet heidät pois, ja ampuneet kaikki muut juutalaiset. Tämä KVG oli haetuttanut kaikki Valvurikiematsin ja Pukispilsin miehet luolastolle, ja ilmoittanut että he työskentelisivät toistaiseksi siellä. Silloin oli mies, jonka Sobolev sanoi olevan alueen vanhaa venäläistä väestöä, nimeltään Juri Rostoi, puhutellut uutta komentajaa, ja tämä oli ampunut miehen muitta mutkitta siihen, kesken lauseen. 

Sobolev sai komennuksen muualle, ensin Saksaan, sitten Moskovaan.”

“Entä luola?” Piti minun kysyä ja Longner pureskeli hetken huuliaan, ennen kuin vastasi.

”Luolastosta ei ole mitään tietoja vuosiin, eikä kyläläisistä. Jos tietoja on, ne ovat niin syvällä Kremlin arkistoissa, etten minä tiedä, miten ne sieltä kaivaisi. Mutta luutnantti Sobolev, joka nyt on majuri Sobolev, hän palaa Valvurikiematsiin alkuvuodesta 1956. Hän saa tehtäväkseen hakea tutkimuslaitoksen henkilökunnasta kahdeksan johtavaa henkilöä ja arkisto Moskovaan ja lopettaa Valvurikiematsin geologisen tutkimuslaitoksen toiminta pysyvästi. Tarkemmat ohjeet hänellä on mukana sinetöityinä, ja hänelle tähdennetään, ettei niitä saa avata ennen kuin tiettyyn aikaan.” 
Longner vaikutti jotenkin tunteelliselta kun hän kertoi, “Tammikuu oli ollut täällä tavallista lauhempi, ja mutta lunta oli maassa ihan reippaasti. Sobolev sanoi, että kun hän tuli tänne, 28.1.1956 oli tyyntä ja kevyt pakkanen, viitisen astetta, satoi lunta suurina hiutaleina. Hän kertoi, että tutkimuslaitos siirrettäisiin Moskovaan ja antoi henkilökunnalle ohjeet aloittaa laitoksen sulkemisen. 

Drachendell 25

“Siellä luolassa oli tukiasema mutkassa 13. ja sen edessä, mutkassa 14 oli viritetty kaksi siimaa, joihin oli kytketty kranaatit, Sobolevin muistiinpanojen mukaan toinen polven korkeudelle, ja toinen kahden metrin päähän syvemmälle, noin vyötärön korkeudelle.”
“Sitten, kello 20.14 tuli hälytys, puhelimeen huudettiin että aseman kimppuun oli käynyt susi tai koira mutta yhteys katkesi saman tien ja hetken päästä kuului kaksi räjähdystä,”
Longner piti tauon ja tuijotti jonnekin tilustensa taakse, “Kun lisäjoukot ehtivät tukiasemalle oli kaikki miehet kuolleet. Kurkut revitty auki. Paitsi yhdeltä, jonka kranaatit olivat repineet mutkaan numero 14. Verta oli niin pitkälle kuin taskulampuilla näki seuraavaa mutkaa kohden.” Pienen tauon jälkeen Longner lisäsi, “niin, jäljistä voitiin päätellä, että tämä yksi, joka oli kuollut kranaattiansoihin, oli yrittänyt paeta syvämmälle luolaan.”
Pieni tauko, jonka aika Longner katsoi minua, arvioiden, ja sanoi sitten, “raportin mukaan susi oli yllättänyt miehet pienessä tilassa, eikä aseita ehditty käyttää.”
Minulla olisi ollut kysyttävää, miten tämä oli mahdollista, ja kuinka peto pääsi heidän kimppuunsa, mutta päätin tässäkin kohdin odotella, kuunnella mitä vanha mies kertoisi, niin kauan kun hän oli puhetuulella, kysellä ehtisi myöhemminkin.
Ja taas teki Longnerin käsi suuren kaaren, etelästä pohjoiseen, käsittäen koko käsillä olevan alueen, kuinkas muutoin, “luutnantti Sobolevin muistiinpanoista selviää, että kylänmiehiä, ilmaisesti Pukilspilsistä haettiin auttamaan tavaroiden siirtämisessä käytäviin ja tukiasemien valmistelussa.  Käytännössä kaikki kylän miehet, lisäksi haettiin kahdeksan miestä Valvurikiematsista, kaikkiaan 25 miestä.”
Longner alkoi ohjastamaan taas alas näköalapaikaltaan, aidan vierusta itään kaartaen ja minä ratsastin rinnalle, jotta Longner pääsi taas jatkamaan kertomustaan.
“Nyt työt eteni niin, että ensimmäisenä oli aina kuusi paikallista miestä, vetämässä sähkö- ja viestikaapelia ja ilmaputkea. Sobolevin muistiinpanoista selviää, että lämpötila vaihteli luolassa niin, että kun luolasto kierteli noin 150-200 metrin päässä olevaa keskipistettä, niin mitä lähempänä sitä oltiin, sitä lämpimämpi siellä oli. KGB:n raportissa sanotaan, että kun uloimmissa käytävissä lämpö oli noin 6 astetta, oli se lähimpänä keskusta kiertävässä jopa 52 astetta ja niissä työskentely oli erittäin tukalaa.”

Vaikka juttu oli mielenkiintoinen ja hyvin kerrottu, minun piti muistaa, että kertoja oli kuitenkin kirjailija, ihminen jonka elinkeino oli ollut vuosien ajan tarinoitten keksiminen, toisaalta taas, minusta tuntui, että mitä enemmän vietin aikaani Longnerin kanssa, sitä enemmän tuntui siltä, että hän muutti todellisuutta taruksi, poimi olemassa olevia asioita ja muutti niitä symboliseksi tarinaksi kirjoihin ja peleihin. Tarina muistutti hyvin paljon Viisaiden luolaa, mutta oli väkivaltaisempi. Teki mieleni kysyä Longnerilta pariakin asiaa, mutta tuntui kuitenkin paremmalta idealta antaa hänelle vielä lisää köyttä, jos hän vaikka ripustautuisi siihen itse. 

Drachendell 24

“Nyt erikoisjoukkojen miehet, erikoisvarustein, etenivät luolastoon järjestelmällisesti. Luola oli sisäänkäynnin jälkeen melko lavea suurimmalta osaltaan ainakin kolmemetriä leveä, paikoin hieman leveämpikin. Olen ymmärtänyt että joka mutkaan tehtiin tukiasema ja luolaan vedettiin niin viestikaapelia kuin ilmaletkua ja nyt luolastoon edettiin etappi etapilta, niin että kuuden miehen tuki ryhmä jäi aina tukiasemalle, kuuden miehen ryhmä eteni seuraavaan mutkaan, ja kuuden miehen ryhtmä kokosi uuden tukiaseman, jonka jälkeen takana olevan tukiaseman miehet etenivät kärkeen, seuraavaan mutkaan. “
Tarina muistutti minua taas Viisaiden luolasta, samaan tapaan sinne piti edetä, joka osiolle piti rakentaa loitsuverkko ja näköyhteys ryhmän välillä oli pidettävä yllä. Mieleni teki kysyä yhtäläisyydestä, mutta ajattelin, että kuunnellaan tarina nyt ensin.
“Operaatioon osallistunut nuori luutnantti Sobolev jätti jälkeensä muistiinpanot, jossa hän kertoo, että ensimmäisen päivän aikana edettiin neljänteentoista mutkaan, joka ansoitettiin miinoilla ja sitten vetäydyttiin edelliseen mutkaan, johon jätettiin kuuden miehen joukko aseistetuna kivääreillä ja konekiväärillä. Luutnanti Sobolev kertoi että tukiasemalta eteenpäin tunneli kaarsi voimakkaasti, joten näkyvyyttä ei aivan ollut seuraavaan mutkaan asti ja valoa oli vain mutkien kohdalla, mutta oma mutka oli vain pienen kajastuksen varassa, yksi pieni varjostettu lamppu, ettei mahdollisesti luolista lähestyvät vastarintamiehet näkisi heitä.”
Olimme tulleet tässä kertomuksen vaiheessa pensaikon mutkaan, tilusten tällä laidalla olevan kumpareen päälle ja Longner asettui nyt niin, että saattoi satulastaan katsella yli pienen valtakuntansa, jonka toinen laita ei kuitenkaan meille näkynyt.
“Näillä mailla oli aikoinaan kaksi kylää. Toinen oli melkein kartanon vieressä ja sen nimi oli silloin Valvurikiemats ja toinen oli tuolla, “ ja käsi teki kaaren sinne suuntaan, mistä tulimme,  hoitolan toiselle puolen” oli Pukispils.”
“KGB:n raportista löytyy tieto, että Pukispilsissä oli asukkaita vain 52, vaikka ennen sotaa siellä oli ollut yli 300 ihmistä. Saksalaiset olivat vieneet suurimman osan, ja sitten Roslev oli edellisellä käynnillään ammuttanut seitsemän ja lähettänyt 39 Siperiaan.”  Longner painoi päänsä hetkeksi kuin kunniottaakseen vainottuja, ja sitten käsi viittasi pohjoisempaan, “Ja Valvurikiematsissa oli silloin 144 asukasta, kun ennen sotaa niitä oli ollut liki 300.”