Avainsana: ympäristö

Hämärän halli

Jos niin olisi, kuin olla pitää, ja minulla olisi sellainen maaseutuasunto, kuin mieleni haluaa, niin siellä olisi Hämärän halli.

Tiilestä muurattu halli.
Lattia tiiltä. Savesta saumat.
Seinät erisävyisiä, poltettuja tiiliä, mustan ja punaisen välistä, eri laatuja, liekin jälkiä.
Kaksitoista metriä leveä, kuusitoista korkea, ja kolmekymmentä metriä pitkä.
Harjakatto,  ei liian korkeaharjainen, jota järeät puupalkit kantaisivat. Palkkien takaa näkyisivät niin lankut kuin tiilet.

Pitkillä sivuilla, kummassakin päässä ja ja kahta puolen, pariovet, tummat.
Ylhäällä occulirivi. Vain yksi valaisin, toisessa päässä oleva lyhty.

Koko lattia viettäisi eteläpäähän, jonkin verran, muutaman kymmenen senttiä.
Tilan pohjoispäässä 4-5 metriä leveä tasainen korotettu osa, ehkä portaan verran ylempänä tannerta, jonka reunassa matala kivipenkki, muutoin koko tilassa vain muutama kahden istuttava, siirrettävä puupenkki.

Koko hallin idea olisi hämärä.
Suuri halli, jonne tulla rauhoittumaan.
Koska tilaa ei lämmitettäisi, se olisi viileä. Talvella hieman lämpimämpi kuin ulkona.
Koska sitä ei valaistaisi, se olisi hämärä.
Valo tulisi katon rajan sinisistä ikkunoista, tai nurkissa olevista ovista, tilaan nähden pienistä.
Talvisin se olisi kenties hieman lämpimänpi kuin ulkona, mutta toisaalta säilyttäisi viileytensä pitkälle kesään.
Ja kun elokuun armoton taivas huutaisin silmille, olisi paikka, minne poiketa puutarhasta, hämärään rauhaan. 

Yggdrasil

Jos minulla olisi, niin kuin tulisi olla, mieleni mukainen maaseutuasunto, tontille raivattaisiin aukio, ja aukiolle kuoppa, johon ajettaisiin hyvää maata, ja ulkokehältä stabiloitaisiin.

Aukiota varten tehtäisiin renkaita, betonista, sisämitaltaan 2,95 metriä.
Renkaat laitettaisiin pystyyn, kehään, niin että pohjalle tulisi tasoite, joka tasoittaisi sen passeliksi kahden ihmisen kävellä. Kehän läpimitta olisi jokseenkin 16,5 metriä.

Kehä tiivistettäisiin sisäpuolelta puoleenväliin asti, ja täytettäisiin mullalla, huolellisesti.

Renkaat massattaisiin sisäpuolelta sopivalla epoksilla kullanväriseksi, ulkosivulta vihreän harmaiksi. Renkaiden reunoihin laitettaisiin valorengas, ja renkaan sisäpuolelle liikkeen tunnistin, idea olisi, että pimeän aikaan rengas valaisi, mutta ei sitä rengasta, minkä sisällä kuljetaan, vaan kehän vastapäisen, ja valo kulkisi kullatussa käytävässä, niin että kuitenkin hämärin kohta olisi se, missä kuljetaan.

Ja kehän keskelle istutettaisiin saarni.
Ei muuta.

Ja elokuun iltoina puistossa kasvaisi saarni kultaisen kehän keskellä, ja kultaisessa kehässä kulkisi toisinaan valo.

Kaivokset, ympäristö ja markkinatalous

Kansalaisaloitepalvelussa on aloite laista, jonka idea olisi, että valtio omistaisi kaikki mineraalioikeudet.  Käykää allekirjoittamassa toki.
Minä pidän mineraalivarojen kansallistamista nykytilannetta parempana, en siltikään pidä sitä parhaana vaihtoehtona.

Monissa kohdin kannatan sitä, että yhteiskunta toimii ns. luonnollisten monopolien omistajana, ja mm. terveys-, posti- ja vanhustenhuollon perustehtävien pitää olla minusta pääosin yhteiskunnan omistamien palvelujen varassa.

Kuitenkin markkinatalous on oikea mielestäni oikea vaihtoehto kaivostoimintaan.

Ei kapitalismi, jossa pääomalla on ensisijainen valta, vaan markkinatalous, jossa markkinat toimivat, mutta säädeltynä, niin että pelkkä pääoma ei sanele ehtoja.
Kaivostoiminnan tulisi olla valtion taholta kyllä säädeltyä, ja mm. kunnilla tulisi olla välineet ja valta valvoa niiten ympäristö vaikutuksia,  ja siinä tulisi huomioida tarkasti erilaiset ympäristötekijät,
Yksi toiminnan ehto voisi olla, kaivostoiminnasta kerättäisiin vakuusrahasto, johon kerätään vuosittain osuus kaivoksen toiminnan tuotosta, ja rahasto vastaavasti puretaan, kun toiminta on loppunut samassa vauhdissa, millä se on kerätty; jos kaivos toimii 20 vuotta, niin rahastosamassa järjestyksessä, sama osuus, mikä sen tuotosta on maksettu ensimmäisenä vuotena, palautetaan vuoden kuluttua toiminnan loppumisesta, mikäli ympäristöasiat on hoidettu oikein.
Oleellista olisi se, että tontin omistaja omistaisi mineraalioikeudet.
Ja samalla ympäristörikosten seuraamukset ja valvonta pitäisi nostaa rikosoikeudellisesti uudelle tasolle, mm. niin että jos yksi kaivos tuottaa ongelmia, ei ongelmien aiheuttaja saa mistään kaivoksesta tuottoa Suomessa, ennen kuin ongelmat on hoidettu, ja vankeustuomioiden pitäisi olla luokkaa 1-75 vuotta, eikä vanhenemisaikaa, vaan jos ongelmaa ei hoidettaisi, rikosoikeudellinen vastuu seuraisi niin kauan kuin ongelma on olemassa, aina uusia yhtiön oikeuksien omistajia, hallituksia, yhtiöitä.

Oleellista olisi myös se, että mineraalioikeudet ovat tontin omistajan, eikä valtausoikeuksien hankkijalla.
Tämä tarkoittaisi, että kaivoksen avaajat joutuisivat oikeasti ostamaan mineraalioikeudet kiinteistön omistajalta, tai vaikka koko tontin.
Silloin kaivoksen perustaja joutuisi lunastamaan jokaisen tontin, pienen tai ison, jonka alueella haluaisi harjoittaa kaivostoimintaa.
Eikä pakkolunastus mahdollisuutta tulisi olla.

Tämä varmasti vähentäisi kaivosten perustamista, kynnyskasvaisi, mutta toisaalta, siellä ne mineraalit olisivat, ja kun niitten ylös kaivaminen kannattaisi, yhtiön olisi laskettava, että se joutuu rahastoimaan takuurahaston, ja sitten ostamaan kaivos-oikeudet jokaiselta tontin omistajalta, sen mukaan, minkä hinnan tontin omistaja maasta tai mineraalioikeuksista haluaa. Jokunen kaivos saattaisi jäädä perustamatta, mutta ne jotka perustettaisiin, toisivat tulo kiinteistön omistajille, silloin kun toiminta olisi kannattavaa, ja rahasto takaisi jälkihoidon ja estäisi kaivosyhtiöitä ryöstämästä valtausta ja kusemasta kansakunnan kengille, kuten rikosylikomissario Otto Capratorrentella on tapana sanoa.