Kahvi ja seadas olivat juuri tuotu pöytään, kun lady Agatha näki sisään tulevan miehen. Olemus oli epäsiisti, kasvoilla oli heikko sängen sinerrys, vaikka kello ei ollut vielä puoli yhtätoista. Mustien kulmakarvojen alla olivat jäänsiniset silmät.
“Rouva….Ylhäisyys, ” mies sanoi, ja pyyhkäsi käsiään pikkutakin helmaan.
“Rouva on riittäväinen”, Lady Agatha vastasi.
“Minä olen ylikomisario Capratorrente” mies sanoi ojentaen kätensä, jolla olisi voinut peittää karitsanpaistin.
“Minä olen Agatha Cluskey, se on aivan riittäväinen,” Agatha ojensi kätensä. “Joskus pitää lyödä titteli edessä, mutta yleensä pelkällä Agathalla on riittäväinen” rouva sanoi, “Joten sanokaa vain Agatha. Istukaapa, olkaa hyvä.” Hän oli tottunut tähän, ulkomaalaiset usein häkeltyivät arvonimistä.
Ylikomisario istui ja alkoi kaivella povitaskuaan.
”Minä tiedän sinut. Serkkuni aviomies on tavattu sinua,” Agatha sanoi ja miehen käsi pysähtyi povitaskuun.
“Kuka hän mahtaa olla?” Ylikomisario narahti.
”Anthony Matzoni, isä hänen kuoli, ja teillä oli vaikeus silloin!” Agatha puraisi huultaan.
“Tosiaan, herra Matzoni. Valitettava tapaus. Meillä on ollut ongelmia sään kanssa, ja pulaa autoista.”
“Anthony nyt vähän vain hermostunut. Hän ei kovin vihainen, huonontunut omatunto on hänet, kun ei isä tavannut eloisasti.” Ja lady Agatha taputti yhtäkkiä Capratorrenten kättä, “ja minä ymmärsin, tämä on Bragalone! Asioita tapahtuu ja ei tapahtuu.”
“Kiitos, tämä on…” ylikomisarion suu jäi auki etsimään sanaa, ja Agatha yritti ohittaa tämä vaiheen.
“Te sanoi, auto pulassa poliisi?” Otti taas hellästi kiinni poliisin kädestä, “onko poliisiauto hintainen? Minä ostan poliisiauton Bragalonen poliisille!”
“Ehkä te keskustelette asiasta komentajan kanssa?” Ylikomisario sanoi, ja asettui ryhdikkäämmin tuolilleen “komisario Rossi…”
“Niin, tapasin hänet tuolla portissa!” Agatha puraisi uudelleen huultaan.
“…kertoi että löysitte ruumiin tuolta porttikäytävästä!”
Nyt Agatha työnsi suuhunsa seadasia, ja pureskeli sen kaikessa rauhassa, otti siemaisun cappuccinoa ja pyyhki suunsa nielaistuaan.
“Niin, se surkea nuorimies, joka oli tullut valitettavalla tavalla kuivaksi herran Rinaldin portilla.” Agatha puhui ylikomisariolle, mutta yritti katsoa baariin, olikohan täällä konjakkia.
“Miten tulitte menneeksi porttikäytävään”
“Tietysti minä menin porttikäytävään, ainahan minä menen kaikki paikkaan!” Agatha vastasi pistäen suuhun uutta palaa pastieraa. Agatha odotti että poliisi olisi kysynyt jotakin lisää, mutta piti kumman pitkää taukoa.
Rinaldi lähestyi, sulavasti ja rennosti, valkoinen pöytäliina vyötäröllä, ja Agatha vilautti tälle kahtasormea, viitaten niillä epämääräisesti baarin ylähyllyn suuntaa, jossa brandyt olivat. Rinaldi teki sulavan U-käännöksen käännöksen tiskille, otti sen takaa pari lasia ja pullon, ja lähti uudelleen kohden Agathaa ja Capratorrentea.
“Miksi te menette aina joka paikkaan,” tuli ylikomisarion kysymys nyt nopeasti, kuin olisi yrittänyt kiriä kiinni jahkailuun käytettyä aikaa.
“Koska minä otan kaikki valokuvat,” ja Agatha taputti pöydällä olevaa Leicaa hellästi kuin hullu kissanainen lempinarttunsa pörröisintä poikasta, “minä menen kaikki paikat, koska minä olen suloinen vanha nainen, ja jos joku sanoo ei saa ottaa kuva nyt, minä olen suuri arvokas baronessa, eikä kukaan sano minulle ei”
Rinaldi kattoi ylikomisariolle cappuccinon ja seadasin, ja kaatoi hänelle ja Agathalle Stravecchiota lorauksen, joka olisi ollut hieman liikaa ylikomisarion päivälliselle, mutta jolla Agatha nyökkäsi tyytyväisenä
“Otitteko te jotakin vainajalta?” Capratorrente kysyi Agathalta, joka vastasi vilkaisulla, joka sai Capratorrenten kaipaamaan partisaaniaikoja.
”Minä olen vanha, rikas, ulkomaalainen aristokraatti. Ymmärrän kyllä, jos te luulette että olen seinähullu, ero ei ole suuri, mutta se on varsin olevainen.”
“Yritetään toisin tavoin. Miksi valitsitte tämän porttikäytävän?”
Nyt Agatha mietti pitkän tovin, jona aikana pala torttua, siemaisu kahvia ja hörppäys brandyä katosi, ennen kuin ajatus tuli sanaksi.
“Valo. Minä en tiennyt ennen kuin Sir Gaius, hän oli minun aviomies, kuoli, mitä valokuvaus on. Se on valoa.” Agatha sanoi hitaasti. “Minä etsin sitä kohtaa, missä valo tulee esiin. Nyt kun kaikki on lunta, valo on erikoista, ja se on mennyt monessa paikassa piiloihin.” sitten hän ojensi kätensä baaritiskiä kohden. “Katsokaa tuonne, yli baarin, siellä on takana ikkuna, ja baarin takana kaikki valo tulee ikkunasta, kaikki valo on takana, mutta sitten on baari, siinä valo tulee takana, ja päältä. Baarin takana on valo ja kaikki valon edessä on varjo, mutta sitten on tässä valo päällä baari, ja kaikki pullot, lasit, kahvilakone ovat täynnä valoa, väriä ja muotoja, takana varjoa vasten.” Kun Capratorrente näytti ymmärtävän, Agatha jatkoi “Minä etsin sen ulkona, valoja takana, käytävä, ikkuna, massa edessä, jostakin lisää valoa, aukko talojen välissä, lamppu, ikkuna. Jos minä näen valo ja portti, minä menen ja otan kuvan” ja Agatha rapsutti Leicaa, ja näytti siltä että kuulisi sen kehräävän.