Valtio, yhteiskunnan isäntärenki

Viime viikolla Jyväskylän Yliopiston järjestämässä tilaisuudessa ja sain tilaisuuden puhua muutaman sanan sosiaalityön, yliopiston ja tieteen kohtauspisteestä.

Koska taas ja aina puhun ilman paperia, enkä huomannut nyt taltioida sanomisiani tallenteeksi, yritän nyt ilmaista tämän ajatukseni kirjallisesti.

Tämä aika korostaa liike-elämän rakenteita ja toimintatapoja niin yhteiskunnassa kuin yliopistossa, ja yhteiskunnassa, on huomioitava eräs asia.

Me ihmiset, olemme yhteisö,  societas, ja meidän yhteisöllinen työmme, tapamme toimia yhdessä, se   yhteiskunta.

Sana “kunta” sinänsä tarkoittaa yhteistoimintaa, se ilmenee vaikkapa vanhoissa sanoissa, nuottakunta, tai venekunta.  Tai valtakunta, alue, jossa on yhteinen ja yhtenäisesti toimiva valta.

Valtio ei ole yhteiskunta.

Valtio on yhteiskunnan työväline, väline, jolla yhteisiä asioita hoidetaan.

Valtion tehtävä ei ole hoitaa liike-elämän, tai yritysten etuja, vaan vain oman isäntänsä, yhteiskunnan, meidän asioitamme.

Sama pätee yliopistoihin.

Yliopistojen tehtävä ei ole kouluttaa ihmisiä liike-elämän tarpeisiin, tai tuottaa tutkimuksia niitä varten, vaan yhteiskunnan tarpeisiin. Tämän sisällä on sitten se kysymys, että yhteiskunnan ja liike-elämän edut voivat olla yhteneväiset ja hyvin pitkälle ovatkin, ja viime kädessä, yhteiskunnan laiminlyönti koituu haitaksi liike-elämälle.

Ja vielä kerran.

Yliopiston tehtävä on tuottaa tutkimuksia ja koulutusta, jo pelkästään sen vuoksi, että ne ovat arvokkaita itsessään sivistyksen ja tiedon lisäämiseksi, riippumatta siitä, tuottaako se suoranaisesti taloudellista hyötyä.

Toiseksi korkeakoulutuksen tehtävä on tuottaa tutkimuksia ja koulutusta yhteiskunnan tarpeisiin, ja tämä tarve sitten pitää sisällään sen tutkimuksen, mitä elinkeinoelämä tarvitsee, sikäli kuin yhteiskunta sitä tarvitsee.

Tässä vaiheessa on kyllä hyvä huomioida sekin, että korkeakoulutuksessa näkee ihminen, jolla on tarpeeksi laaja-alaista lukeneisuutta, osin aivan samaa siiloutumista, mitä näkee kaikkialla yhteiskunnassa, kyvyttömyyttä nähdä kokonaisuutta ja samalla ymmärtää omaa asemaa ympäröivässä maailmassa. Kaikkien tieteentekijöidin pitäisi edes pintapuolisesti tutustua talouteen, verotukseen, yhteiskunnan rahavirtoihin, mutta myös siihen, mikä on oman tieteen alan todellinen asema kokonaisuudessa, mitkä ovat sen kytkökset edes toisiin tieteisiin. Ilman tätä arvioita sitten kirkkoslaavin opiskelijat esittävät laajoja käsityksiä huuhaatieteistä.

Ja sitten kuitenkin.

Koulutus, sivistys ja tieto eivät saa oikeutustaan siitä, mitä hyötyä niistä on liike-elämälle, vaan liike-elämä saa oikeutuksen siitä, mitä hyötyä yhteiskunta saa niistä.  Markkinatalous tuottaa tietyin osin tehokaita palveluja yhteiskunnalle, mutta siltikin, se on renki, joka saa oikeutuksensa siitä, miten hyvin se palvelee meitä.

Valtio ei ole isäntä, vaikka herrojen elkeet on tarttuneet renkiin, ja on aivan yleisesti levinnyt käsitys siitä, että valtio olisi isäntä, tai, horribile dictu, elinkeinoelämän renki.  Se on yhteiskunnan väline.

Kuitenkin valtio puhuu kuin elinkeinoelämän käsinukke, ja kuuntelee vain asiantuntijoita, jotka korostavat elinkeinoelämän intressejä, leimaten kaiken maailman dosenteiksi ne asiantuntijat, jotka puhuvat yhteiskunnan, sivistyksen ja tulevaisuuden äänellä.   

Kuitenkin, yhteiskunta, se elää kauemmin kuin kvartaalin, ja sen suunnittelussa ja kehittämisessä pitää nähdä kauemmaksi kuin vain tilikauden päähän. OIkeasti sosiaalityö- ja tiede tuottavat paitsi yhteiskunnalle kustannuksia, ne tuottavat palveluja, ja juuri sitä varten yhteiskunta on olemassa, hoitamassa meidän yhteisiä asioita ja palveluja.

Mutta sen lisäksi, niin yliopisto, sosiaalityö ja tiede, tuottaa tietoa ja tilastoja siitä, miten meidän pitäisi hoitaa asioita, miten meidän tulisi varautua tulevaisuuteen ja miten ratkaista ongelmia, jotka eivät koske vain yrityksiä, valtiota, sinua ja minua, vaan aivan kaikkia.

Tästä syystä valtion, tämän itseään isännäksi luulevan rengin kyvyttömyys kuunnella asiantuntijoitaan, ja leimata heitä kaikenmaailman dosenteiksi, se ei ole vain vahingollista yhteiskunnan kannalta, vaan se on, heidän oman maailmansa ja arvojensa mukaan, niin kuin he ovat ne antaneet ymmärtää, huonoa taloudenpitoa ja kelvotonta liikkeenjohtoa, sillä siinä hukataan ihmisten potentiaali useaan kertaan.   

Saattaisin pitää sellaista typeryyttä halveksittavana.

Vastaa