Suvereniteetti tipahti Tsaarin käsiin kuin Jumalan tahdosta, että valta perustui Venäjällä voimaan, väkivaltaan ja jumalantahtoon.
Moskovan Suuriruhtinaan ei tarvinnut tehdä mitään sopimuksia alamaistensa kanssa, sillä kaikki mitä valtakunnanrajojen sisällä oli, oli Suuriruhtinaan, ja hän saattoi päättää kaikesta, myös maanomistuksesta, kulkuluvista ja jokaisen alamaisensa hengestä, ilman neuvotteluja ja lakia, sillä suuriruhtinaan sana ja sen takana oleva voima oli ainut lakiasäätäväelin koko Venäjän maalla.
Iivana III aika merkitsi Moskovalle turvallisuutta. Itse Jumala oli antanut vallan ja kunnian Tsaarille, ja jakamattomana yksin hänelle, hävittänyt hänen vihollisensa ja antanut näitten sortua. Kaikkien oikeauskoisten kristittyjen suojelijan ja valtiaan asema oli Konstantinopolin kukistuttua luonnollisesti langennut Moskovalle ja hänen suvereniteettinsa oli Jumalan Tahto. Jumalan vallan välineenä ei Tsaarin tarvinnut neuvotella muiden kanssa, pelkkä ajatuskin lähenee jumalanpilkkaa.
Venäjän ajatuksen ydin syntyi Iivana III aikana.
Samassa vuoteessa siitettiin patrimonialismin venäläinen versio: tsarismi.