Erin ei ollut vedossa tänään, yleisö oli ollut epäasiallinen, humalaisia nuoria, polttariporukka, eikä hän ollut tehnyt parastaan. Hän otti askeleen poistuakseen lavalta, mutta kuuli takaataan äänen, ”Eric, laula minulle!”
Hän pysähtyi, ja yritti nähdä parrasvalojen yli, mutta ei nähnyt ketään, mutta ääni kuului ”Eric, laula minulle!”
Erin kääntyi hetkeksi äänimieheen päin, ja otti muutaman askeleen kohden lavan reunaa, ja antoi katseen kiertää, humalaisessa polttariporukassa, nauravissa nuorissa ja pysäytti sitten silmänsä naiseen jota ei ollut huomannut ennen.
Hän lausui sen saman lauseen, jonka oli aina lausunut tässä tilanteessa, ääneti, ja lauloi.
Now you say you’re lonely
You cried the long night through
Well, you can cry me a river, cry me a river
I cried a river over you
Now you say you’re sorry
For being so untrue
Well, you can cry me a river, cry me a river
I cried, cried, cried a river over you…
Hän lauloi, niin kuin oli laulanut Wilmettessä 35 vuotta sitten, itselleen, Mommalle ja vain sen vuoksi, että rakasti esiintymistä.
Hän oli itsensä, ja kieltäytyi olemasata mitään pientä.
Eikä kukaan heittänyt mitään, keskeyttänyt, huutanut tai nauranut, tällä kertaa ne vitun pellet pitivät turpansa kiinni.