Kuukausi: lokakuu 2019
Lokakuun päähineet 30
Huopahattu,
Vaanija
Jordi ja Giu lähtivät sairaalalta ja suuri keltainen koira asettui seuraamaan heitä jonkin matkan päähän. Lunta satoi harvoina pieninä ilmassa seikkailevina hiutaleina ja mereltä pilviin paistava aurinko sai aikaan oudon vaaleanpunaisen hämärän, joka pian taittuisi välimeren tummaksi yöksi. Poikien pitäisi ehtiä kotiin ennen pimeää ja hakea vielä laukut koululta, mutta matka ei kuitenkaan ollut kovin pitkä. He miettivät pikkuveljeään, eivätkä olleet juurikaan juttutuulella.
Sairaalan kulmalta lähti San Lazaron tornille vanha katu, joka oli suora ja selkeä ja tornin läpi kulki kapea ovi, jota ei mainittu kun puhuttiin Bragalonen porteista. Kapealle ovelle läpi San Lazaron tornin nousivat vain kapeat portaat, viitisen metriä ylös muurin viertä. Muurin toiselta puolen laskeuduttiin taas portaat alas. Lue lisää ”Vaanija”
Lokakuun päähineet 28
Huopahattu, leveälierinen fedora
Lokakuun päähineet 27
Lippalakki, mustaa huopaa
Nidri 9
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 23, 2016
Nidrin viimeinen päivä
Alkujaan oli tarkoitus viettää viimeinen päivä käymällä Lefkadan kaupungissa, saaren pohjoisessä kärjessä, missä salmi erottaa sen mantereesta, mutta iltamyöhällä päätimme että emme, koska molempien jalat olivat aika paskana. Vaimo kävi vielä vesijuoksemassa ja minä tuijottelin Scorpiokselle Lue lisää ”Nidri 9”
Stressaavat muutosvoimat 1
Ihminen on muuttunut hyvin vähän viimeisen sadantuhannen vuoden aikana, eikä kovin paljon ennen sitäkään. Meidän geenimme ovat siinä määrin samat kuin kääpiösimpansseilla, että raja heihin on oikeastaan sama kuin down-ihmisiin.
Kun esi-isämme elivät keräilytaloudessa, määräsi yhteisön koon saatavilla olevan raviinon määrä. Kun keräilyalueella alkoi laumakoko kasvaa, alkoi keräilijää vituttamaan, ja yhteisöstressi laukesi sillä että osa jengistä lähti etsimään evästä kauempaa.
Siirtyminen metsästystalouteen muutti yhteisön rakennetta, mutta stressi jäi.
Mieleemme on jäänyt edelleen tietyt markkerit tuolta ajalta. Ihmiselle optimi tiimi on seitsenhenkinen ja kun yhteisö kasvaa noin 200 yksilönkokoiseksi, ihmisen kyky hahmottaa lauman sosiaalisia suhteita ja hierarkiaa ylikuormittuu, ja tästä seuraa laumassa hämmennystä riitoja ja epätietoisuutta.
Lokakuun päähine 26
Lippalakki, herring bone tweediä.
Nidri 8
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 22, 2016
Se oli sunnuntai
Se oli viimeinen täysi päivä.
Aamu otettiin rennosti.
Me ollaan siinä aika hyviä.
Vaimo kävi uimassa ja vesijuoksemassa.
Ja minä istuin varjossa auringon alla.
Iltapäivä kävelimme satamaan, hitaasti.
Kylä oli hiljainen, mutta paljon lähdössä olevia turisteja laukkuineen.
Onnistuimme sitten näkemään kyllä hyvin tyypillisen, tekisi mieleni sanoa, kliseisen kreikkalaismummon.
Nyt valitsimme ruokapaikaksi El Grecon, joka jossakin on mainittu kaupungin parhaana.
Minä valitsin nyt sen mustekalan ja vaimo scampit, alkupalaksi lefkadan piirasta ja munakoisopullia.
Munakoisopullat on paikallinen erikoisuus, ja uskon että se jääkin sellaiseksi, hyvin paikalliseksi ja erikoisuudeksi. Oikeastaan ihmettelen että se oli levinnyt keittiön ulkopuolelle.
Lefkada-piiras sitä vastoin oli niin hyvä, että tehtiin sitä sitten kotonakin, mikä on oma messunsa.
Niin kuin joka terassilla, täälläkin oli kissat kerjuulla ja vaimo antoi kissalle scampin pään.
Kissa nuuski sitä ensin, sitten tuijotti vaimoani ikään kuin ”Ai sä niin kuin meinaat että mä syön tän panssarin tosta vaan?” ja tuijotti taas scampin päätä tyrmistyneenä.
Vaimo sitten meinasi että jos katti ei päätä syö, niin siirtää sen roska-astiaan, niin silloin kissa hyvin määrätietoisesti, ilman kynsiä ja kohteliaasti, otti vaimon käsivarresta kiinni, ja työnsi sen pois.
Ja söi pään.
Sitten mentiin syömään jälkiruoka toiseen ravintolaan, Eliteen. Vohveli jugurtin, hunajan ja saksanpähkinöitten kera. Oli hyvää.
Käveltiin hotellille ja käytiin kaupassa.
Ouzo pullo kotiin viemiseksi.
Vaimo kävi vielä uimassa ja kuvasi viimeinkin pohjassa näkemänsä oudot töttöröt.
Simpukoitahan ne.
Vaimo näki myös merisiilejä, joten hyvä pitää uimatossut jalassa.
Illalla, kun Nidri painoi itsensä tyynyyn, alettiin jo suunnitella lähtöä ja pakkaamaan laukkuja.
Nidri 7
Teimme toukokuussa 2016 matkan Kreikkaan, pistän nyt matkakertomuksen uusiksi.
TOUKOKUU 20, 2016
Hiljaiseloa Nidrissä
Perjantaina päivän huikean merireissun jälkeen käytiin vielä syömässä girokset, jättiannokset, sitten könkättiin hotellin terassille juomaan hieman viiniä, ja sitten suihkuun ja nukkumaan.
Lauantai.
Hiljaiseloa.
Yksi syy, miksi lähdimme Nidriin, oli se, että ajattelimme ettei siellä olisi mitään.
No siellä oli Christina, mutta ei kovin paljon muuta.
Se sitten pisti mielikuvituksen kuplimaan.
Suunnittelin paljon uusia vaatteita.
Ensin meni aikaisemmin suunnittelemani pyöräilytakki ihan uusiksi, valmistuskustannukset laskivat todella paljon (no toisaalta, kyllä sen silti voisi toteuttaa kalliisti )
Sitten suunnittelin pyöräilyhousut ja niihin säärystimet, vähän uudelleen lämmitin niissäkin vanhoja, hyvin vanhoja juttuja.
Sitten tuli pyöräilytakin kautta pikkutakki, ja sen sivussa sitten syntyi housut, niin että pyöräilytakki ja housut on yhteensopivia pikkutakin ja housujen kanssa.
Tämä johti sitten uusien säärystimien suunnitteluun.
Ja nyt sitten piti miettiä liivejä…
Se johti eräänlaisen puseron suunnitteluun ja siitä eteen päin kahden… Kutsun sitä liivikkeeksi.
Matkalla mukana ollut liiviä kutsun omalla nimelleni, kuinkas muutoinkaan, Petja-liiviksi.
Petja-liivi sai tekniksen kuvauksen, kuin myös Petja-takki, -sinelli ja päällysliivi.
Ja sitten tulin suunnitelleeksi pari uutta paitaa, jotka on oikeasti aika… mielenkiintoisia.
Ja kaikki tämä pitkästymisen vuoksi
Sitten kävimme syömässä.
Kalypso, kiven heiton päässä hotellilta.
No oikeesti, aika saatanan haka saa olla kiven heitossa, mutta kuitenkin, lähin ravintola, sillä ei oikeasti huvittanut lähteä varsinaiselle ravintola-alueelle.
Minä tilasin vasikkaa.
No ei se varmaan vasikkaa ollut, vaan yhtä paljon vasikkaa, kuin Suomen lounaspaikoilla saa härkää.
Mutta hyvää se oli.
Ja vaimoni otti annos näytti kyllä vielä paremmalta.
Raahustimme hotellille kylläisinä ja menimme vielä terassille juomaan lasit viiniä.
Jäimme pimenevään iltaan, vaimo kävi vielä yöuinnilla ja minä yritin kuvata pimeässä Nidriä ja puutarhaa.
Sitten tapahtui jotakin.
Näimme jotakin jota emme olleet nähneet koskaan ennen.
Tulikärpäsiä.
Mikään kuva niistä ei onnistunut, mutta silti.
Ne olivat kiehtovia ja paljon valoisempia kuin kuvittelimmekaan.
Tulikärpästen puutarha päätyi sitten lakanaan.
