Kuukausi: joulukuu 2019

Sen seitsemän tarinaa – Bragalonen poliisi, sivu seitsemän.

Julkaistu tekijä admin
Ylikomissario Capratorrente puhuttelee nuorta komissariota

Se oli järjettömän kylmäverinen. Yhden illan aikana mies pilkotaan elävältä omassa asunnossaan, talossa jossa asuu muitakin ihmisiä. Sen järjestelmällisyydessä taas oli jotakin sairasta intohimoa. Ei ihmistä pilkota elävältä sattumalta, eikä toisaalta siinä ollut mitään järkeä. 
Ylikomisario mietti asiaa ja oliko kenties tämä ammattirikollisten viesti, mutta kenelle ja kuka sen lähetti. Hän oli hyvin selvillä alueen roistoista, ja tiesi, että San Michellen alueella ei asunnut kuin tavallisia pikkurikollisia, joista kukaan ei suoraan olisi tämän teon kohde tai tekijä.

Ylikomisario seisoi seuraavalla tasanteella ja jyskytti ovea ajatuksissaan kun oksentamaan lähtenyt nuori, oksennukselta ja partavedeltä haiseva konstaapeli tuli hänen luokseen.
-”Herra ylikomisario?”
-”Niin…”
-”Pyysitte luoksenne?” Ja nyt Capratorrente vasta havahtui täysin ajatuksistaan.
-”Niin! Totta! Vahtikaa portaita, älkää päästäkö ketään muuta kuin oikealla asialla olevia viranomaisia sisään huoneistoon! Myöskään itse ette saa mennä. Jos teillä on kysyttävää, kysytte minulta tai jos en minä ole paikalla, komissario Nieddulta.!” Ja ylikomissario katsoi että viesti meni perille, ennen kuin jatkoi -”Ja siitä oksentamisesta… Pyydän anteeksi jos olin hieman jyrkkä. Aina, ihan aina, minun tutkintapaikallani tärkeintä on ettei sotketa todisteita.

Kansakunnan syöpä 2. -Kamreerijohtaminen

Julkaistu tekijä admin

Suomen yritysten johto on ollut käytännössä ainakin 80-luvulla kamreerijohtamista, jossa markkinointi ja innovaatiot eivät loppujen lopuksi olleet kovin merkittävässä asemassa kuin aivan muutamassa yrityksessä, ja niiden kansainvälinen asema on ollutkin vahva, mutta yksin ne eivät ole riittävästi Suomen ongelmiin.Profiili

Kamreerijohtaminen on johtanut siihen, että säästäminen, kustannusten leikkaaminen on nähty monen yrityksen keskeisenä toimialana.
Kun säästäminen nähdään yrityksen toimialana, ei tuotekehitys, markkinointi, viestintä, myynti olekaan kehityskohteita tai investointeja tulevaisuuteen, vaan kustannuksia. Lue lisää ”Kansakunnan syöpä 2. -Kamreerijohtaminen” →

Leila-täti varakkuudesta

Julkaistu tekijä admin
Leila-ottaa-kuppia
Leila-täti 25 vuotta sitten

Leila-tädin letkautus varakkaasta miehestä, on muovannut minua.
Oikeasti, en muista tätä sanatarkasti, mutta henki on oikein.
“Varakkaalla miehellä omaisuudesta
yksi neljännes on rahana,
yksi neljännes on kiinteistöissä
yksi neljännes on arvopapereissa
yksi neljännes on taiteessa
ja yksi neljännes on helposti rajan yli vietävässä kullassa ja jalokivissä.” Lue lisää ”Leila-täti varakkuudesta” →

Sen seitsemän tarinaa – Bragalonen kreivi, sivu 7

Julkaistu tekijä admin

Bragalonen kreivi

Näin kului aikaa, kunnes erään kuun toisen torstain jälkeisenä maanantaiaamuna, 12 tai 15 vuotta miehen kaupunkiin muuton jälkeen jokin oli toisin.

Kreivi ja hänenkoiransa
Kreivi ja hänenkoiransa

Se oli talvea. Sää ei ollut mitenkään parhaimmillaan, jos kohta ei pahimmillaankaan, kun vihreään lodentakkiin ja siniseen lippalakkiin pukeutunut mies avasi oven ja lähti ulos koiran kanssa tarkalleen kello 7.40. Mies käveli määrätietoisesti kohden Itäsiltaa ja pysähtyi sillan viereen koiransa vuoksi hetkeksi, käveli yli sillan ja katosi entisen kalatehtaan nurkan taakse.

Ensimmäinen, joka arveli, jotta kaikki ei ole kuin aikaisemmin, oli tenniskentän vahtimestari, joka tulee töihin samoihin aikoihin, kun Carlo pysähtyy Henrin tolpalle. Hänestä tuntui, että koiran isäntä otti hieman hitaampia askelia.

Kello 7.51 Carlo ja mies saapuvat Länsisillan eteläpäähän. Mies pysähtyi taas hetkeksi koiransa vuoksi, ylitti sitten rantakadun ja astui sisään Sillanpään nurkkakuppilaan, tervehti ovella, kaikkia tasapuolisesti, ja kysyi nurkkakuppilan emännältä, hieman murtaen, koiraansa viitaten, “Suonette Carlon tulla sisään?” Tässä vaiheessa koko kuppilan väki katsoi koiran ulkoiluttajaa silmät ymmyrkäisinä. Kuppilan emäntä antoi varovaisen luvan, ääni särähtäen, mutta antoi kuitenkin.

Sen seitsemän tarinaa – Bragalonen kaunein poika, sivu seitsemän

Julkaistu tekijä admin

Bragalonen Poika

Hän oli.

Se kylmä, mikä oli hänen sisällään jäähdytti hänen ruumiinsa kivut. Hänen sielunsa ympärillään oli niin paljon tyhjää, että mikään ruumiin tuska ei jaksanut sen yli ja pimeässä lyövät kivun salamatkin, näyttivät lempeiltä aamun pilkahduksilta, jotka kertoivat maailman kuitenkin olevan olemassa.

Bragalonen poika
Bragalonen poika           

 

 

 

 

Se kylmä, mikä oli hänen sisällään jäähdytti hänen ruumiinsa kivut. Hänen sielunsa ympärillään oli niin paljon tyhjää, että mikään ruumiin tuska ei jaksanut sen yli ja pimeässä lyövät kivun salamatkin, näyttivät lempeiltä aamun pilkahduksilta, jotka kertoivat maailman kuitenkin olevan olemassa.

Poika koki sen miten ne riipivät takin hänen yltään, mutta ei saata sanoa sitä tunteneensa. hän tunsi koskettamattoman kivun, kun ne väänsivät hänen kättään, hänen ruumiinsa värähti, kun hänen sormensa menivät sijoiltaan, ja tunsi laiskaa kiinnostusta, kun he repivät paidan hänen yltään.

Silmiensä raosta hän katseli uteliaana, miten mustelmat ja turvotus saivat hänen rintansa pullistumaan. Poika katseli kuin taulua, kun taltta viilsi hänen ihoaan, ja sinervää rintaa pitkin valui paksu tumma veri.

Ja taas tuli uni, joka tasoitti tuskat, putoaminen

Sen seitsemän tarinaa – Bragalonen murhamies, sivu 7

Julkaistu tekijä admin

Bragalonen murhamies.

Iltapäivällä, lounasajan mentyä mies, johon tuskin kukaan kiinnitti huomiota, tuli kahvilan terassille ja tilasi kahvin ja grappan ja asettui lukemaan lehteään. Pöydän alle hän laittoi ruskean, tavallisen näköisen, salkun.

Ranskalainen parveke
Ranskalainen parveke


Jonkin ajan kuluttua vihreästä ovesta tuli nukkavieru mies, pukeutuneena harmaaseen pikkutakkiin ja tummanvihreisiin housuihin. Paita oli vaihtunut vaalean siniseen, jonka kaulus ei olisi kestänyt tarkempaa tarkastelua, mutta sointui takkiin, ja kaulaan oli ilmestynyt solmio, joka olisi sopinut vain minestronekeiton kanssa.

Mies katosi kadulta, ennen kuin kahvilassa istunut mies nousi ja käveli vihreälle ovelle, otti taskustaan ruuvimeisselin ja avasi oven sillä kuin avaimella. Oven takana oli kapea pahan hajuinen portaikko, jonka seinän tahrat näyttivät olevan siirretty jostakin vielä vanhemmasta talosta.
Mies laski salkun lattialle, veti taskustaan lippalakin päähänsä, riisui takkinsa käsivarrelle ja kääri hihansa lähti nousemaan portaita. Tullessaan ensimmäisen oven kohdalle, hän koputti, koputti uudelleen ja vielä kerran, ennen kuin oven takaa huudettiin “Tullaan, tullaan… Ei sitä ovea tarvitse piestä, tulen kun ehdin!” Ovelle ilmestyi mies törkyisessä paidassa ja vatsa housun kauluksen päälle roikkuen.
-”Olin nukkumassa. Olen sataman yövartija ja yritän nukkua.”
-”Suokaa anteeksi, edustan Infallibile-kirjoituskoneita…” kysyi mies laatikoa pidellen täydellä livornesen murteella, hieman alennetulla äänellä.

Sen seitsemän tarinaa – Bragalonen laulaja, sivu 7

Julkaistu tekijä admin

Se oli Zürichissa, hän muisti sen, hän oli laulanut kolmatta kertaa Carmenia, kun hänen katseensa osui orkesterisyvennykseen, kun siellä oli ollut tyttö, huilu kädessä.

Bragalonen lahti
Bragalonen lahti

Punatukkainen tyttö ei kertaakaan nostanut katsetta nuoteista kun hän lauloi.
Hän kurotti ääneensä kaiken kaipauksen, kaiken kaihon ja lempeyden ja tunsi miten yleisö otti sen vastaan, tunsi yleisön hänen äänensä sai yleisön hehkumaan ja tunsi miten yleisö otti hänet.

Mutta tuo punatukkainen huilisti ei kertaakaan nostanut katsettaan nuoteista.

Kun esitys oli ohitse, hän yritti tavoittaa tuota tyttöä, mutta turhaan. Ennen kuin hän ehti tavoittaa huilistin, oli tämä jo lähtenyt.

Hän muisti, seuraavana kerran neljä viikkoa myöhemmin, tyttö ei taaskaan nostanut katsettaan, mutta hän tavoitti tytön esityksen jälkeen. Heidät vihittiin seuraavana vuonna.

Vanha mies kuuli aploodit ja yritti kumartaa, mutta se ei onnistunut. Miksi se ei onnistunut.
Joku puhui ja kertoi että hänen tekniikkansa ei ollut täydellinen, mutta äänen sointi ja tapa koskettaa yleisöä olivat ainutlaatuiset.

Sen seitsemän tarinaa – Bragalonen mahtimiehiä, sivu 7

Julkaistu tekijä admin
Mahtava Bragalone
Mahtava Bragalone

Sataman suulle ei ollut enää mailiakaan, kun tuulen suunta vaihtui ja alus alkoi armotta painua etelässä olevia basalttiriuttoja kohden. Markiisi katseli itse, kuinka aallot paiskasivat pienen aluksen kalliota vasten ja se pirstoutui kuin kanahäkki, puun ja rojun jäädessä kellumaan kuohuvaan veteen.

Markiisi lähti itse miestensä mukaan rannalle, pelastamaan mahdollisia eloonjääneitä.  Vain muutama mies löydettiin tajuttomana ja pahoin loukkaantuneena rantavedestä ja nämä kannettiin markiisin kaupunkitaloon, Palazzo Bragaloneen.

Seuraavana päivänä toinen nuorista miehistä tuli tajuihinsa ja kertoi että he olivat Portugalista. Toinen nuorista miehistä oli kreivi Mascencan poika Juan, joka oli matkalla Roomasta kotiin ja tajuihinsa tullut oli hänen palvelijansa ja perheen opettajan poika, Tiago Moniz.

Portugalilainen aatelispoika tuli jotenkin tajuihinsa, mutta ei ennalleen. Hän istui, kun hänet autettiin istumaan, seisoi, kun hänet nostettiin seisomaan ja söi kun häntä syötettiin, mutta muutoin, hänestä olivat järki ja äly kadonneet.

Sen seitsemän tarinaa – Bragalonen turisti, sivu seitsemän

Julkaistu tekijä admin

Julkaisen seitsemästä tarinastani sivun seitsemän.

Braglonen turisti

Lady Agatha
Lady Agatha


Gaius Cluskey oli ollut komea ja hurmaava mies, toistakymmentä vuotta häntä vanhempana mies vaikutti kypsältä, vakaalta ja turvalliselta. Gaius oli setänsä holhottina kasvanut sisäoppilaitoksessa ja tuleva baronetti.

Lady Agatha Clarkswell of Marmothall meni naimisiin muutamaa kuukautta kosinnan jälkeen, nopeammin kuin pidettiin sopivana,  mutta sai kuitenkin esikoisensa säädyllisesti puolitoista vuotta myöhemmin.

Äidin isä antoi heille häälahjaksi talon likeltä Lambeth Palacea, joka nyt ei kenties ollut aivan sitä tasoa, jota olisi hänen asemassaan voinut odottaa, mutta tilava ja sopiva heille.

Kun hänen miehensä setä kuoli, tuli Gaiuksesta Sir Gaius. Perintö oli pienempi kuin he olivat odottaneet. Ensin Gaius oli työssä sähkölaitteita valmistavassa yrityksessä, mutta kun Lady Agathan isä kuoli, jätteän veljelleen kartanon ja arvonimen ja tyttärelleen huomattavan äidin perinnön, irtisanoutui Sir Gaius työstä jossa ei viihtynyt ja alkoi maalata akvereilla.

Pahat kielet sanoivat Sir Gaiuksen suurimman taiteellisen saavutuksen olleen Marmothallin jaarlin tyttären sutaisu. Lady Agathan korviin tämä kantautui vasta sitten kun hän oli jo lakannut välittämästä siitä mitä ihmiset sanoivat.

Pelkuruus

Julkaistu tekijä admin

Pelkuruus on niin halveksittua, että vain rohkeimmilla on siihen varaa.
Tänään olen vähän murheellinen.

Muutama vuosi sitten soitti ihminen vuosien takaa.
Oli nähnyt paljon vaivaa löytääkseen minut.
Minut voi olla yllättävän vaikea löytää, jos ei ole pariinkymmeneen vuoteen tavannut.

Hän kertoi minun olleen hänen lapsuutensa ainut turvallinen asia.
Minä olin kymmenen ikäinen naapurinpoika ja hän viiden vanha ruikkuinen pikkutyttö…
Hirvittävää.

Ja kaikki se on kadonnut.

Elämä on muistuttanut kuolemasta.
Väliaikaisuudestaan.2016-08-28 13.16.38

Viime vuosi oli raskas.
Yllättävällä tavalla.

Oikeastaan, minun on kai se tunnustettava, se tapaus, auton jarrutus kaatoi minut, loukkasi jalkaani, mutta tärveli vuoteni.

Elämä on niin hauras ja koko ajan, meidän siihen kiinnittämättä huomiota, sortumaisillaan.
Jätämme huomaamatta jotakin, emmekä enää huomaa mitään.

Elämä on niin hauras.

Minä luin erään idiootin vuodatuksen verkosta.
Tunnen sen idiootin.
Hänen vihan karvaan vuodatuksensa spurguja kohtaan.
Se mies vihaa itseään, koska aavistaa sen, miten hauras elämä on.
Ja tietää sen, tietämättään, että tuuma oikealle, se olisi sattunut hänelle.
Muutama asia toisin, niin hän seisoisi kusi housussa Kaisaniemen metroasemalla, pyytäen lupaa olla ihminen.

Minä halveksin häntä, enemmän kuin näitä sortuneita.
Mutta tiedän senkin, että halveksin häntä, koska minun on helpompi halveksia häntä, kuin itseäni.

Halveksin hänen pelkuruuttaan mieluummin kuin omaani.

Oma pelkuruuteni suhteessa tuskin on suurempi, mutta koska minä olen niin paljon suurempi, niin vaikka oma pelkuruuteni ulottuu minua hätänäpolveen, niin hänen pelkuruutensa, joka ulottuu häntä harteisiin, ulottuu kuitenkin minun pelkuruuttani vain hätänä harteisiin.
Ymmärtänette tämän.

Oman pelkuruutensa kohtaaminen on kamalaa.
Siksi mieluummin halveksimme toisten pelkuruutta ja sivuutamme omamme, hädin tuskin muistaen sitä.

Pelkäänkö kuolemaa.
Vähemmän kuin jotakin muuta.

Olen yrittänyt kertoa ihmisille korkeanpaikankammosta.
Ihmiset sotkevat korkeanpaikan- ja putoamisenpelon.

Korkeanpaikankammon hirvittävyys on siinä, ettei pelkää putoamista tai kuolemaa niin paljoa kuin korkeutta.
Sitä voi tappaa itsensä päästäkseen alas.

Ei sitä voi selittää, jos ei sitä tiedä.
Jos sen tietää, sitä ei tarvitse selittää.

Kun Veljeni Jan sairastui, minä tajusin sen, miten se maailma johon minä synnyin on katoamaisillaan.
Kun ne ihmiset jotka elivät sen kanssa, ovat kuolleet, se maailma kuolee.
Se säilyy kuvissa ja kertomuksissa, mutta se maailma katoaa.

Sanotaan että timantit ovat ikuisia.
Teollisuustimantit maksavat 2€ gramma.

Timanttien arvo ei ole niitten ikuisuudessa, vaan niitten kimalluksessa.  Kimallus tarvitsee valonsa, mutta se näyttää parhaalta heijastamatonta mustaa vasten.

Päivien kimalluksen arvo ei ole niitten ikuisuudessa, sen vuoksi ei kristittyjen lupauksella ikuisesta elämästä ole minulle mitään arvoa.
Näitten päivien arvo on niitten harvinaisuudessa,
kukaan muu ei voi kulkea tietäsi,
kukaan muu ei voi kokea totuuttasi eikä kukaan muu voi elää elämääsi, sen vuoksi
minä on tie, totuus ja elämä, ja sen vuoksi kannattaa istua välistä, katsella ympärilleen ja katsella päivien kimallusta, haltioitua siitä, itsestään, siitä että on, ja loistaa ja säteillä, nyt.

Tässä sitä on, kohta 55 vuotiaana, takana pelkurin elämä.

Ei pidä kuunnella kuoleman haastetta, vaan hyväksyä se, että se, miten kaikki kerran päättyy, antaa näille päivillemme niitten todellisen, ainutlaatuisen arvon.