Kuukausi: huhtikuu 2020

Petjan aikakirjat 1.26 – Voi kuinka pieninä palasina

Julkaistu tekijä admin

Siellä ne ovat, myytit nyyttien takana.

 

Syntymä, ja sitten yllä savannin taivas,
kuu kullan kaltaisena kulkemassa yli taivaan
 toistaen itseään kuin krampissa

kuu kaudesta kuukauteen, 

muuttuen, aina kuitenkin samanlaisena
ylimpänä kuitenkin aurinko
 aina samanlaisena, yhä uudelleen
 vuodesta toiseen, nostaa savannille autereen

ei tietenkään yhtä tärkeänä kuin kuu
joka valaisee yöllä, pimeän aikaan
niin kuin naiset, kuun sisaret

sitten tulevat sateet, niin kuin tulevat
kiitettynä piinana, samanlaisena
niin samanlaisena kuin muuttuva taivas Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.26 – Voi kuinka pieninä palasina” →

Petjan Aikakirjat 1.25 – Kaikki me synnymme

Julkaistu tekijä admin

Kuoleman toisessa päässä on syntymä, kaikki muu on niiden välissä, ja niiden ulkopuolella.
Tuhansia ja tuhansia vuosia syntymä oli mysteeri. Isän osuus siinä ei ollut selvä tuhansiin vuosiin, ja tämä elämän alku oli mysteeri. Tämä teki äitiydestä vielä mystisempää.
Homo sapiens sapiensin lisääntymisstrategian valikoitui matkalla osin sen vuoksi, että matkan varrella meistä tuli menestyksekkäitä metsästäjiä, laji kasvoi nopeasti, mutta myös pään merkitys kasvoi, ja pää sen mukana.
Serkkumme Neanderthalista menehtyivät usein synnytyksiin; mutta heillä olikin vielä isommat päät kuin meillä. Ja saattaa olla, tästä ei ole varmuutta, että he eivät lisääntyneet muutoinkaan yhtä tehokkaasti kuin homo sapiens sapiens, vaan vain keväisin, mutta tähänkin suhtaudutaan epäillen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Homot loivat kuitenkin perheen varhain. Lue lisää ”Petjan Aikakirjat 1.25 – Kaikki me synnymme” →

Petjan aikakirjat 1.24 – ”Ja solmin kruunuiksi häipyviksi…”

Julkaistu tekijä admin

Kun esi-isämme olivat vielä hyvin harvasanaisia, ja toisen niistä merkityksestä käytiin jatkuvaa kiistelyä, heillä oli kuitenkin käsitys arvokkuudesta, surusta ja kuolemasta; kauan ennen meidän aikaamme he, jotka olivat meitä ennen hautasivat vainajansa jonkinlaisin seremonioin ja pistivät vainajan kanssa saamaan hautaa tarvekalun, nyrkkivasaran, korun taikka lelun.
Neandertalilaiset tiesivät rajansa, hautaaminen kertoo sen meille 200 000 vuotta myöhemmin.
Me emme tiedä mitä he ajattelivat, emmekä tiedä, miksi he peittivät vainajan kukkasin, mutta silti me pystymme samaistumaan siihen ja jotenkin, vaikka meidän ja heidän välillä ei ole sanoja, pelkkä hiljaisuus, se kertoo meille jotakin suurta. Näistä vainajista välitettiin, heihin tunnettiin yhteyttä ja he olivat merkittäviä joillekin, joskus, 200 000 vuotta sitten.
Tämä tuo mieleeni äitini hautajaiset. Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.24 – ”Ja solmin kruunuiksi häipyviksi…”” →

Petjan aikakirjat 1.23- Vilskettä silmäkulmassa

Julkaistu tekijä admin

Puhe ei kerro onko se totta.

Se miten tulkitsemme viestin totuusarvon, on kiinni aikaisemmista tapahtumista, omasta persoonallisuudestamme, mutta myös niistä sanattomista viesteistä joita saamme puheen ohessa. Tarkkailemme puhujan eleitä, ilmeitä, olemusta. Varsinkin ns. mikroilmeitä on vaikea  jäljitellä tietoisesti, sanotaan että vain noin 5% ihmisistä osaa näytellä edes osaa niistä ja vain 0,5% kaikkia.

Eye dilate.gif
By Greyson Orlando - Own work, Public Domain, Link

Nämä mikroilmeet, jotka ilmentävät perustunteita inho, viha, pelko, suru, onnellisuus ja hämmästyneisyys, syntyvät paineesta, yleensä juuri silloin, kun yritämme salata todelliset tunteemme ja juuri se yritys laukaisee alta puolensekunnin väläyksen, joka paljastaa todelliset tunteemme. Näiden perustunteiden lisäksi suurella osalta ihmisiä löytyy myös mikroilmeet huvittuneisuuden, halveksunnan, häpeän, ahdistukset, syyllisyyden, ylpeyden, tyytyväisyyden sekä helpotuksen tunteille. 

Nämä perustunteet liittyvät juuri meidän sosiaaliseen toimintaamme ja ne myös viittaavat siihen, että puhuttu kieli on syntynyt eleiden ja viittausten sivusta.

Kieli antaa meille välineet paljon tehokkaampaan viestintään kuin eleet, tätä mitä nyt luet, ei voisi kertoa eleillä, hajuilla tai silmäniskulla. Mutta sen toisena puolena kieli luo maailman, jolla ei tarvitse olla sidettä tähän todellisuuteen, se kertoo tarinan ja antaa mahdollisuuden ammattikunnalle, joka valehtelee elääkseen, kirjoittajille.
Mutta me olemme yhteisöllinen laji ja sen vuoksi meidän on voitava sitoutua toisiimme, ja siksi meidän ei välttämättä tarvitse puhua totta, mutta meidän on voitava silti luottaa, ettei toinen valehtele mittaansa enempää.
Ja siksi yhä ja edelleen, meidän on kielen rinnalla luotettava toisen eleisiin, katseeseen ja vahvistettava sidettämme toisiimme yhteisillä merkeillä, juhlamenoilla, seremonioilla, solmioilla ja salaisilla kädenpuristuksilla. Ja arvatkaapa mitä?
Ne ovat tulossa vielä tärkeimmiksi kuin ovat olleet. Ja mitä se sitten tarkoittaa? 

Petjan aikakirjat 1.22. – Mieliero

Julkaistu tekijä admin

Suurin osa muiden eläinten ääntelystä on spontaania, tunteen synnyttämää ja vaistonvaraista. Vaikka voidaan huomata, että eläimillä on “sanoja” tiettyyn tilanteeseen tarkoitettuja ääniä, ei voida puhua kielestä ja siitä, että tällä tavoin välitettäisiin jotakin merkittävää tietoa tapahtumista tämän hetken ulkopuolella.
On mahdollista että isot apinat ja delfiinit kykenevät hieman pidemmälle menevään kommunikaatioon äänen avulla kuin vaikkapa koirat, mutta mikään laji ei ole kuin ihminen. 

Joskus on esitetty ajatus, että kieli olisi kehittynyt näistä spontaaneista ei kielellisistä viesteistä, mitä aikaisemmilla kehitysasteilla on ollut ennen kielen keksimistä. Kieli olisi silloin kehittynyt toisin, ei kielelliset keinot olisivat joutuneet antamaan tilansa kielelliselle viestinnälle ja tätä ei ole tapahtunut.  Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.22. – Mieliero” →

Petjan aikakirjat 1.21- Kielipelin aivoitukset

Julkaistu tekijä admin

Koska muinaisia aivoja ei ole tutkittavaksi, monet olettamukset muinaisten ihmislajien kyvyistä perustuvat kallotutkimuksiin, joissa kallon tilavuus, sen sisäisten alueiden ja harjanteiden kohtien perusteella on pyrytti jäljittämään aivojen rakennetta ja verrattu näitä tietoja apinan ja ihmisten kalloihin
Yleensä kaikilla ihmisillä vasemmasta aivopuoliskosta löytyvät alueet vastaavat puheen tuottamisesta, ymmärtämisestä ja sanojen tunnistuksesta, mutta tämähän ei vielä riitä täyteen ymmärrykseen, vaan meidän on tunnistettava sävy, rytmi, painotus, intonaatio, sekä puhuja ja tämän eleet.
95% oikeakätisistä ihmisistä vasen aivopuolisko on myös hieman suurempi ja kallossa on näkyvissä kielialueen tuntumassa tietynlaiset painaumat, joiden kehitystä voidaan tutkia juuri ihmisen esi-isien kalloista aina Homo Habiliksesta alkaen, apinoilla ei näitä painanteita ei ole, vaikka aivojen epäsymmetriaa näyttäisi ilmenevän myös suurilla ihmisapinoilla. Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.21- Kielipelin aivoitukset” →

Petjan Aikakirjat 1.20. -Vaikuttavatko kielen kääntäjät korvan kallistumiseen?

Julkaistu tekijä admin

Tämä symbolijärjestelmä, jota tässä nyt käytän toisen symbolijärjestelmän kautta edellyttää monen osatekijän toimintaa. Jos emme tuntisi äännettä  “aa”, en tarvitsisi merkkiä “A”.
Jotta meillä olisi tämä äänne “aa”, pitää olla sellainen suuontelon ja kurkunpään rakenne, jotta voimme muodostaa sen äänteen. Sitten, jotta sillä äänteellä olisi merkitystä, se pitää kuulla, eli meillä pitää olla korva, ja sekä lähetyksen että vastaanoton puolella mitää olla tulkitseva järjestelmä, jotta sillä äänteellä olisi merkitys.

Ajatelkaa kurkkua, parasta A-luokkaa. Lue lisää ”Petjan Aikakirjat 1.20. -Vaikuttavatko kielen kääntäjät korvan kallistumiseen?” →

Petjan Aikakirjat 1.19 -Näetkö symbolien soivan?

Julkaistu tekijä admin

Tätä harvoin tulee ajatelleeksi, että harvoin tulee ajatelleeksi symboleja, vaikka ajattelemme niillä koko ajan. Samoin olen huomannut, että joidenkin ihmisten on hyvin vaikea hahmottaa sitä, että heillä on vaikeuksia hahmottaa sitä mitä hahmottaminen, käsittely ja mielikuvitus oikein perimmiltään ovat.
Minä ajattelen symboleilla, ja niin sinäkin, ainakin osittain.  Se, että minä ajattelen paljolti kuvallisilla symboleilla, en siis edes välttämättä konkreettisilla kuvilla, vaan abstrakteilla symboleilla ja se, että joudun sitten kääntämään ajatteluni puheeksi aiheuttaa tietyn pullonkaulan, koska sillä kuviolla, miten olen ajatellut, ei välttämättä ole lyhyttä kielellistä vastinetta. Ja näkökulman vaihtaminen, no, pyöräytetään kuvaa. Lue lisää ”Petjan Aikakirjat 1.19 -Näetkö symbolien soivan?” →

Petja aikakirjat 1.18. – Homo, heitä…

Julkaistu tekijä admin

Asia, joka ei heti tule mieleen, kun miettii ihmisen ylivoimaa, on oikeastaan peräisin riippuvaisuussuhteesta. Puihin.
Periaatteessa kaikki kädelliset kykenevät jollakin tavoin viskomaan erilaisia kiviä, oksia tai mitä nyt käsillä on, kun on tarvis, mutta ihminen on ylivoimainen heittäjä. Se on saattanut olla se syy, miksi ihminen on alun perin kiveen tarttunut, heittääkseen sillä lähestyvää saalistajaa. Seuraavaksi sillä heitettiin jo saaliin saanutta saalistajaa ja seuraavaksi saalista. 

Ja siitä se lähti.
Kolkutetiin sitä kiveä niin että saatiin siihen vähän terää.
Ja jossakin vaiheessa huomattiin, mikä etu on keihäässä, ja sitten alkoi iskukeihään kehittyminen heittokeihääksi.
Saalistaja, joka saattoi juosta päivän, ja sitten heittää saalistaan jollakin projektiililla turvallisen, no turvallisen ja turvallisen, matkan päästä, oli aika ikävä jahtaaja.  

Vaikka siellä kädellisen kopassa on laskentatehoa puusta puuhun hyppäämiseen, ja vaikka simpansseilla, gorilloilla ja orangeilla on liki samanlainen hartianivel, niin ihmiskäden parempi tartuntaote, ja kyky hienoihin ohjausliikkeisiin heittäessä, niin pienet erot lihaksissa, jotka evoluutio on synnyttänyt viimeisen 2 000 000 vuoden aikana, yhdessä kehittyneiden aivojen kanssa, luovat kokonaisuuden, jossa valittu esine voidaan heittää nopeasti ja tarkasti, suoraan tai tiputtamalla, tarkkuudella, johon mikään muu kädellinen ei pysty.
Simpanssit heittelevät kyllä, ja on huomattu, että ne heittävät huvikseen, saattavat heitellä kiviä niin että niitä kerääntyy pieniksi kasoiksi, mutta silti, se ei riitä. Homo erectus on ollut jo paljon tehokkaampi heittäjä, olkapään rakenne kertoo, että sillä on heitelty jo eri tavalla mitä apinat tekevät, mutta tämä 2 000 000 vuotta on kasvattanut eron, niin, että simpanssin heittämä projektiili lentää parhaimmillaan 30 kilometriä tunnissa, mutta asiaan perehtynyt, harjoitellut homo sapiens saa projektiilin jopa 185 kilometrin tuntivauhtiin.

Kun narupettereiden ovat kyenneet kommunikoimaan, suunnittelemaa, hikoilemaan ja heittämään, he nousivat savannin valtiaiksi.

Petjan aikakirjat 1.17. – On niin hikikin.

Julkaistu tekijä admin

Narupettereillä on vielä yksi evoluution antama konsti, jonka olin unohtaa, ja joka on osaltaan ollut nostamassa savanniin valtiaaksi.
Narupetterit on  pienihampaisia, heikkoja, kahdella jalalla liikkuvia hikisiä apinoita.
Ja se on ihan helvetin hyvä juttu.

Narupetterit hallitsee uuvutusmetsästykseen.
Narupetterit  eivät ole nopeita, ne eivät  ole voimakkaita, mutta niillä on kyky tehdä yhteistyötä ja lisäksi ne on ihan helvetin rasittavia.
Ajatellaampa jotakin saaliseläintä.
Sanotaanpa nyt vaikka laumastaan jäänyttä antilooppia, tai vaikkapa pientä laumaa.
Gepardi ottaa helvetillisen spurtin ja nappaa sieltä hiukopalaa. Leijona nappaa omansa väijystä. Saman tekee krokotiili.
Narupetteri on vaan saatanan rasittava. Lue lisää ”Petjan aikakirjat 1.17. – On niin hikikin.” →