Kuukausi: maaliskuu 2021

Osta vintagea, ja saa kirja kaupan päälle.

Nyt on sitten viikon ajan se meininki, että jos ostat jotakin mun kamaani, niin voit saada kirjan kaupan päälle,
periaate on se, että 50euroa kohden voit valita yhden kirjan, niin kauan kuin kirjoja on, jotka pistin eiliseen päivitykseen, tai viikon ajan, eli 6.4.2021 asti.
Huomio sekin, että jos noudat ja ostat enemmän, voit kenties tinkiä hinnastakin. Lue lisää ”Osta vintagea, ja saa kirja kaupan päälle.”

Kirjat ovat taas lähteneet liikkumaan.

Nyt kun meillä on selkeä kuva asunnostamme, pystymme myös arvioimaan, montako kirjaa muuton jälkeen asuntoon mahtuu.
Käytännössä tämä sitten taas tarkoittaa sitä, että lisää kirjoja on, jotka tulevat myyntiin, niiden muutaman tuhannen lisäksi, jotka parin vuoden aikana ovat vaihtaneet kotia.
Tässä olisi ensimmäisiä.
Nyt on myös niin, että kirjan voi saada kaupan päälle, jos ostaa kyllin muuta tavaraa, joten katso mitä kaikkea siellä linkin takana löytyy.
Tai jos otat 10 kirjaa, saat 15% alennuksen, mutta nyt nämä kirjat saatavilla. Lue lisää ”Kirjat ovat taas lähteneet liikkumaan.”

Jos Osuuspankki olisi tulessa….

…kusisitko siihen?
Minulla on ollut tili Osuuspankissa kauan, jos en väärin muista, kauemmin kuin muistan. 

En vain ole käyttänyt sitä tiliä aikoihin.
Otinpa sitten tuossa jokin aika sitten yhteyttä pankkiin, Osuuspankkiin, jos nyt alkaisin käyttää sitä tiliä, jos nyt ei heti pääasiallisena tilinä, niin sellaisena, joka toimisi kakkostilinä satunnaisemmille tuloilleni, joita niitäkin on, onneksi, likimain enemmän kuin säännöllisiä tuloja.
Olin sitten yhteydessä pankkiin, ja he sanoivat, että minun pitäisi käydä jossakin konttorissa tunnistautumassa henkilöllisyyspapereiden kanssa. Arvelen, että saattaa olla ettei tiliä enää edes ole, mutta he sanovat, että kyllähän se varmaan on, jos en ole sitä lopettanut, mutta pitää tunnistautua konttorissa, ja sen jälkeen sitten katsoa mikä tili sen on.
Ei kuulemma tarvitse mitään ajan varausta, vaan käyn vain konttorilla näyttämässä paperit.

No tänään sitten oli se päivä, jolloin ajattelin käydä hoitamassa tämän asian.
Mikonkadun puolelta ohjaavat jonoon Kaisaniemenkadun puolelle.

Seison 40 minuuttia pankin ulkopuolella vitun tuulisella Kaisaniemenkadulla. Oikeastaan minun ei pitäisi seistä laisinkaan. Lääkärin suositus on, että en seiso, vaan joko istun tai kävelen, mutta ajattelin, että nyt kun olen tässä, ja niin hoidetaan tämä pois.
42 minuuttia.  Minä seison.
Sieltä tulee kolme ihmistä ulos, mutta ketään ei lasketa sisään. Se käpy, joka oli ovimiehenä, joskaan hän ei oikeastaan näyttänyt ovelta, sen kummemmin kuin mieheltäkään, joten hänen sanominen ovimieheksi on kohteliaisuus, ellei peräti väärä todistus lähimmäisestä. Yhtä kaikki, se käpy oli hukassa, mutta me jonossa olimme jäässä.
Siinä vaiheessa me jonon kolme ensimmäistä livahdamme sisään hyytävästä tuulesta.
Nyt se vieterilelu, anteeksi ovi.. ei luukkuhenkilö ilmaantuu ja käskee minut ulos.

Ajattelen, että ei enää jalka kestä tätä seisoskelua, joten ajattelen, että käyn sitten Itäkeskuksessa.
Eihän siinä mene kuin 25 minuuttia, kun olen Itäkeskuksessa ja siinä sitten jonossa, nyt neljäntenä.
Itäkeskus toimii nopeammin, heillä ei mene kuin rapiat 20 minuuttia, niin olen sisällä.
Mutta eihän se toki näin käy.
Minun pitää varata aika, esimerkiksi sieltä Mikonkadulta.

Pankkitoimintahan on kansainvälistynyt kovasti siinä missä Suomikin. Helsingissä on palvelualan yrityksiä, joissa ei osata Suomen sanaa.
Miten on, osataankohan Osuuspankissa Suomea?

Minä voisin opettaa muutaman sanan. 

 

Niin, mutta jos Osuuspankki olisi kusessa, niin voisikohan sen tuikata tuleen?

Bragalonen maailma

Bragalonen tarinoita olen kaikkiaan kirjoittanut nyt rapiat 20 vuotta, kai vuodesta 1999. Ensimmäisestä tarinasta “Bragalonen kreivi” on yli kaksikymmentä vuotta. Se on kertomus miehestä, joka viettää elämäänsä viikko toisensa jälkeen mahdollisimman samanlaisena, niin että silloin, kun hänen on poistuttava kaupungista, hän palkkaa itselleen sijaisen, varakreivin, joka viettää hänen poissa ollessaan aivan samanlaista elämää kuin kreivikin.

Bragaloneen sijoittuvat novellit päätyvät tavalla tai toisella siihen, miten elämä jatkuu kaupungissa, täysin tavallisena, kuten Bragalonessa tapaa jatkua. Toinen puoli asiasta tietysti on se, että asiat, jotka ovat tavallisia Bragalonessa, eivät ole tavallisia muualla.

Pitkään kirjoitin vain yksittäisiä lyhyitä tarinoita, joista jotkut olivat kuusi- ja toiset kaksikymmentäkuusi sivuisia.
Olisiko jo yli kymmenen vuotta siitä, kun kirjoitin tarinan tyystin tavallisesta palkkamurhaajasta, joka palaa synnyinkaupunkiinsa keikalle? Mies on täysin tavallinen, niin tavallinen, että ihmiset eivät muista hänestä mitään muuta, kuin että hän on tavallinen mies, jonka kasvot ovat sellaiset tavallisen pyöreät. Samalla kun murhamies tekee työtään, tavallisella tarkkuudellaan, hän muistelee täysin tavallista lapsuuttaan, miettii täysin tavallisia perheasioita ja suunnittelee eläkevuosiaan täysin tavallisena kaupunkilaisena. 
Lue lisää ”Bragalonen maailma”

Capratorrente lähtee kotiin 17.2.1956

Lumi lankesi kaupungin ylle, kuin miljoonat pienet enkelit olisivat leijailleet tuulessa. Jäisin siivin ne liitivät yli kaupungin kattojen, lankesivat vanhojen kujien kanjoneihin ja hyisin kynsin tarttuivat kaupungin kaiken kirjaviin seiniin, joiden tiilet ja rappaukset oli huurre ja pakkanen tasoittanut monen sävyiseksi harmaakseen.
Ylikomisario Capratorrente meni niska kyyryssä ylös, kotia kohden, ja kääntyi sitten yhdelle niistä pienistä kujista, jotka olivat hieman paremmin suojassa lumelta ja tuulelta. Kujan laidalla olevien luukkujen takaa tulivat ihmisten tuoksut, polttoöljy, hiili, hiki, tupakka, kiima, sipuli, tomaatti, muna ja kala, ne tuoksut joista kaupungin maku syntyi, mutta kaikki oli kääritty tämän kummallisen talven kylmään ja lumeen. Lue lisää ”Capratorrente lähtee kotiin 17.2.1956”

Sinä aamuna toisaalla

Sinä aamuna, kello 7.00 Walter Audisio ja Alto Lampredi lähtivät 14 muun miehen kanssa Milanosta kohden Dongoa, pientä kylää, jota hyvän tahdon vuoksi joku sanoo kaupungiksi.  

Eikä sinä huhtikuisena lauantaina, 1945 ei Maria Falconieri  uhrannut ainuttakaan ajatusta Lombardialle, vaan heräsi kello seitsemän ja hänen miehensä nousi säpsähtäen istumaan sängyn laidalle, sytytti kärpäsen likaamaan lampun sängyn päällä ja katsoi kysyvästi vaimoonsa, jonka katse kertoi kaiken tarvittavan. Mies nyökkäsi, veti nopeasti vaatteet päälleen, kysyi vain, “pärjäätkö sinä?” Ja nyökkäävän vastauksen saatuaan, lähti ulos hakeakseen auton.
Maria puki itsensä, kuluneisiin ja yksinkertaisiin vaatteisiin, ilman että yksikään hänen ajatuksensa edes hipaisi Comoa. Huohottaen hän puki jalkaansa vanhat, äidiltä saadut matalakorkoiset kengät, yksikään hänen ajatuksensa ei edes etäisesti koskenut Giuliano di Mazzagran seutua ja kun Alfrudo Falconieri tuli hakemaan vaimoaan, ei heistä kumpikaan olisi tiennyt mitään Villa Mariasta kylästä ja kysymys Villa Belmontesta, josta avautui näköala yli Como-järven, olisi varmasti saanut vain kärsimättömän mulkaisun.  Lue lisää ”Sinä aamuna toisaalla”