Kuukausi: lokakuu 2021

En ole unohtanut sinua, Johanna

Olimme kävelyllä tässä kerran, vaimoni kanssa Herttoniemen pientaloalueella, kun muistin sinut, Johanna

Kauanko siitä on aikaa? Ihmisikä, vähän päälle tai alle. Kuka niitä laskee. 1984..86 joskus.

Emme me oikeastaan edes tunteneet, mutta meillä oli paljon yhteisiä tuttuja. Opiskelit silloin opettajaksi samalla vuosikurssilla kun kaverini avovaimo, ja pikkuveljesi oli töissä kaupassa joka oli työpaikkani vieressä ja isäsi vaimokin oli sellainen hyvän päivän tuttu. 

Aika usein satuimme samoille kutsuille tai törmäsimme bussissa, asuit jossakin tuolla Kontulan ja Itäkeskuksen välissä, tervehdimme, ja vaihdoimme muutaman kohteliaan sanan.

Suoraan sanottuna, et ollut mikään tavaton kaunotar, vaan enemmänkin oudon näköinen.  Olit silloin tavattoman pitkä ja kaita. Oudon mallinen nenä, jonka pää oli neliömäinen ja hieman pysty, valtavan suuret silmät ja harvinaisen alhaalla päässä olevan hieman höröllään oleva korvat. Hiukset olivat suorat, voimakkaan näköiset ja hieman punervaan päin ruskeat. Vaikka olit vasta 23-vuotias, näin sinulla harmaan hiuksen.

Mutta sinussa oli jotakin.

Jotakin joka veti. Lue lisää ”En ole unohtanut sinua, Johanna”

Duuni.net olisi nyt 25 vuotias.

20.10 Duuni.net täytti 25-vuotta.
Se oli olemassa vuotta ennen Googlea ja kuusi vuotta ennen Facebookia.

Seitsemän vuoden ajan Talentum oli työpaikkani, ja pidin Talentumin lukuun ensimmäiset sosiaalisen median koulutukset 4 vuotta ennen Facebookin perustamista, ja kiitos Timo Kiravuon, pidin ensimmäiset luennot aiheesta Otaniemessä pari vuotta ennen Facebookin perustamista.

Duunimuki
Duunimuki

Vuodesta 1997 alkaen kaikki työni, edellistä pääduuniani lukuunottamatta, ovat olleet jotenkin liittyneet Duuni.netin maailmaan.

Duuni.net on avannut minulle kontakteja, sekä suoraan että välillisesti, joiden vuoksi minulla on nyt kavereita ja tuttuja pörssiyhtiöiden johtajina, mediavaikuttajina, politiikan huipulla, etsintäkuulutettuina talousrikollisina, loppuun palaneina yrittäjinä, pitkäaikaistyöttöminä, sairaseläkeläisinä…

Ja vanhat duunarit muodostaa verkoston, joka ulottuu jokseenkin kaikkialle, ja pariin muuhun paikkaan, jotka eivät nyt tule mieleen.

Sosiaalinen media ei ole luonut kuplia, vaan avannut niitä.

Duuni vei minut Bisnes.fin kolumnistiksi, vierailevaksi luennoitsijaksi Teknilliseen korkeakouluun ja puhujaksi taideteolliseen.
Ja Bisnes.fin kautta päädyin sitten kansainvälisille foorumeille, kun Liisa Jokinen otti minusta, kuvan, joka herätti keskustelua ympäri maailman.

Liisa Jokinen: Hell looks

 

liput

Ja Duuni.netin vuoksi olen päätynyt maailmalle, Italiaan, Malagaan, Beijingiin, Berliiniin… ja New Yorkiin vetämään Panomiestä täydelle salille matkani kustantaneille Amerikan herkkuja,jotka laulaa taakse ”dum-du-du-dum, dum du dum du du du dum”,  ällistyttävänä iltana jolloin tutustuin osaan kymmenistä tuhansista amerikkalaisfaneistani.

Daami on siinä New Yorkin kansallispuvussa
daami New Yorkin kansallispvussa

.Toivottavasti taas tapaan heitä kun ensi vuonna palaan New Yorkiin.

Ja Duuni.netin entiset lukijat tekivät pellen yhdestä presidenttiehdokkuutta tavoitelleesta sedästä, kun sain verkkoäänestyksessä kolmanneksen enemmän ääniä kuin hän.

Ja vielä.
Viimeksi kun puhuin uudesta työpaikasta, vain muutama päivä sitten, syy tapaamiseen oli duuni.net.

Perhettäni lukuunottamatta ne ihmiset, joihin nykyään pidän yhteyttä  IRL, ovat Duuni.netin peruja.

 

keskustella voit nyt sitten asiasta Duu… facabookissa

Pelkoa ja kauhua posliinikaupassa

Kenen etu on pelko ja kauhu?

Salvador Dali sanoi “Minun ja hullun ero on siinä, etten minä ole hullu!”

ProfiiliHyvin suuri osa nykyistä tiedonvälitystä perustuu pelon ja kauhun lietsontaan. Joka ainut viikko joku toimittaja hylkää analyyttisyytensä ja kirjoittaa jutun siitä hirvittävästä ja kamalasta vaarasta joka uhkaa ihmisiä. Ja seuraavalla viikolla toisen jutun siitä, miten kauhuissaan ihmiset ovat.

Pelko ja kauhu ovat hiipimässä osaksi kulttuuriamme, niin että jos et ole kauhuissasi, olet jotankin huono ihminen.

Eräs mielenkiintoinen ilmiö on suhtautuminen rappioalkoholisteihin, miten se on muuttunut.

Minä muistan miten minun lapsuudessani suhtauduttiin jollakin tavoin näihin juoppoihin jotka notkuivat Turun torin laidalla, jotenkin etäisen myötätuntoisesti ja eikä ollut mahdoton ajatus laisinkaan, että kotoa lähtiessä joku otti paketin mukaan, jossa oli jotakin evästä, annettavaksi niille joilla vähiten oli.

Nyt ei sellaista tapahdu.

Erään kerran istuin erään dokun kanssa, jolla oli parempina aikoina ollut alan liike, tunnin tai kahden verran juttelemassa Suomen taiteesta, ja perästä päin eräs hienosteleva myyntireiska, julkisesti aina niin empaattinen, kauhisteli, että miksi minä olin tehnyt niin. Kamalaa.

Aika on toinen. Ja toinen toistaan kummempi.

Nyt naapuri saattaa kahdeksen vanhan, keskellä kiinteää asutusta, koululle 600 metriä, kun matkalla joutuu ohittamaan paikan, missä paikalliset juopot, omien kulmien kundit, kokoontuvat sään salliessa piiriin juomaan olutta. Sairasta.

Mutta mitä ihmiset pelkäävät, kun näkevät miehen likaisissa takissa kaivavan roskiksesta leveämpää elämää?

Minä joitakin kavereita, joilla on jonkinlainen synnynnäinen vamma. Aika useat minun tuntemistani kavereista ovat hyvin jyrkkiä ja suvaitsemattomia asenteiltaan, myös toisia vammaisia kohtaan, ellei peräti juuri heitä kohtaan.

Meillä on historia. Se ulottuu kauas, jopa usean kvartaalin päähän.

Suuri lama järjesteli uudella tavalla suomalaiset omistukset. Siinä yhteydessä järjestettiin hyvin syvällisellä tavalla suomalainen yhteiskunta uusiksi. Paljon syvemmältä kuin moni edes niihin järjestelyihin osallistunut ymmärtää. Kysymys ei ole vain rahasta, vaikka raha siinä oli kyllä keskeisellä sijalla. Me astuimme jälki… jälkipetolliseen maailmaan.

Jälkipetollisessa maailmassa mikään ei ole varmaa. Kaikki mitä meillä on, voidaan viedä meiltä.

Elämän heikot muistuttavat meitä siitä, että me olemme onnekkaita. Vaikka kuinka tekisimme parhaamme, saatamma huomenna olla työttömiä, kurjia, onnettomia, epäonnisteita. Me pelkäämme sitä, että me olemme niin lähellä kuilua. Jos oikeasti ja avoimin silmin katsomme elämän epäonnistuneita, saatamme muistaa, “Minun ja onnettoman ihmisen ero on siinä, että minulla oli parempi onni.”

Vaaksa viereen, ja se olisit sinä.
Julkaistu ensimmäisen kerran 3.6.2015

Ruotsin autoteollisuuden uudet innovaatiot

Monet moderninteollisuuden innovaatiot perustuvat, ja vielä useammat saisivat perustua, ympäristön aktiiviseen tutkimiseen, tämän tutkimuksen analyysiin, ja analyysin perusteella tehtyihin päätelmiin siitä, miten tuotetta voitaisiin parantaa ja sen käytettävyyttä lisätä.

Ruotsin autoteollisuudessa on pitkään kehitetty erilaisia innovaatioita, joitten tarkoitus on minimoidaan käyttäjän virheellisestä käyttäytymisestä aiheutuvat ongelmat ja kriisitilanteet.

Uusin keksintö tällä saralla on Volvo Diskutera, jossa hallintalaitteet poistavat kuljettajan mielivallasta syntyvän epädemokraattisen tilanteen.

Lue lisää ”Ruotsin autoteollisuuden uudet innovaatiot”

Mikä on yhteisö

Tämä on julkaistu ensimmäisen kerran 20 vuotta sitten, mutta pistetään taas uusiksi.

Esitelmöidessäni minulla on ollut tapana sanoa että yhteisö on se ihmisten yhteenliittyä tai sosiaalisten ja/tai taloudellisten suhteiden verkko, joka itsensä yhteisöksi tuntee. Mutta olen valmis myös tunnustamaan ettei asia ole aivan niin yksinkertainen.

Sanakirjaselityksen mukaan yhteisö on elämänmuotojen, taloudellisten tai aattellisten päämäärien, tai muitten vastaavien yhteisyyteen perustuvaa ihmisten yhteenliittymistä.

Oikeustieteen puolella yhteisön merkitys onkin, niin kuin oikeustieteessa on tapana, määritelty tiukemmin, jonka mukaan yhteisö on oikeustoimikelpoinen ja -kykyinen luonnollisten tai juridisten henkilöiden yhteenliittymä, ja jakaa yhteisöt julkisoikeudellisiin ja yksityisoikeudellisiin yhteisöihin.

Julkisoikeudellisia yhteisöjä on Suomessa valtio, kunnat, kirkkokunnat ja jotkin muut virallisen aseman saaneet organisaatiot.  Yksityisoikeudellisia yhteisöja lain silmissä taas ovat yhtiöt, osuukunnat ja yhdistykset.Sanan merkitys on kontekstuaalinen; sen tarkka määre perustuu siihen missä ympäristössä se on, mutta sanakirjaselityksestä löytyy kyllä sen perusta.
Kaikki ihmiset kuuluvat johonkin yhteisöön. Osaan niistä kuulutaan jo syntyperän puolesta, synnytään perheen ja suvun jäseneksi, yleensä myös jonkun maankansalaisiksi. Lue lisää ”Mikä on yhteisö”

Häkki

Loppujen lopuksi, kun ajattelette kokonaisuutta, teidän on varmasti helppo ymmärtää, että minä en todellakaan muista, tiesinkö hänen nimensä. 

On hyvin vaikea sanoa sitä, mikä on ensimmäinen muisto, etenkin, jos ensimmäiset muistot ovat niin vanhoja, ettei niitä kukaan voi muistaa ja ottaen huomioon aivan kaiken tapahtuneen, minusta tuntuu pahalta, ettei hänellä ollut nimeä, mitä voisin muistaa.

Ja sitten, kaikki sanat, ne on jälkeenpäin lisätty, sillä en tiennyt yhdellekään kokemalleni asialle sanaa, joten miksi hän olisi erilainen.

Kun hän avasi oven, hän oli niin kovin sievä, se on juuri oikea sana kuvaamaan häntä. Ei suuri kaunotar, niin kuin Sophia Loren, eikä seksipommi, niin kuin Brigitte Bardot. Sillä tavoin sievä, kuin voi olla kerran elämässään, kun on kuudentoista ja rakastunut. Lue lisää ”Häkki”

Kirje Bragaloneen

Livornossa

22.maaliskuuta 1994

Miten tämän aloittaisin, näin monen vuoden ja kaiken tapahtuneen jälkeen. Vaikka edelleen haluaisin sanoa, ”Rakas Michele” minä pelkään käyttää niin tungettelevaa ja henkilökohtaista puhuttelua, enkä kuitenkaan voi puhutella sinua muodollisesti, edelleenkään, näin monen vuoden ja kaiken tapahtuneen jälkeen. En voi puhutella sinua muodollisesti ”Parahin Herra Siriano”. Enkä ole edes varma, oletko sinä elossa. Ehkä minä sanon vain ”Michele”

Michele.

Siitä on niin kauan, niin kauan, että välillä minusta tuntuu, että olisin nähnyt vain elokuvan, nuoruuteni teatterissa Porto Floresissa, ja sinä olisit vain yksi romanttinen sankari. Silti, aina tähän aikaan vuodesta minä ajattelen sinua, sitä kevättä Bragalonessa ja sotaa.

Silloin sinulla oli sininen takki, jossa oli metallinapit ja kun viimeisen kerran syleilimme, nappisi tarttui leninkini nappilistaan ja meidän molempien vaatteesta tipahti nappi. Minä otin napin talteen ja lupasin ommella sen takaisin takkiisi sitten kun sota olisi ohitse, ja että tapaisimme maaliskuun toinen sunnuntai, sodan jälkeen, Bragalonen aseman odotushuoneessa. 

Mutta tämä elämä. Minä en nähnyt sinua, enkä aviomiestäni, enää koskaan.

Silloin kun nousin junaan, olin samaan aikaan epätoivoinen, koska jouduin jättämään sinut ja tiesin, että en saisi ikinä eroa Giorgiosta, mutta kuitenkin sydän täynnä luottamusta. Jonakin päivänä sota olisi ohi, jonakin päivänä olisi taas maaliskuu ja jonakin päivänä palaisin Bragaloneen. 

Mutta tämä elämä.  Lue lisää ”Kirje Bragaloneen”