Kirjoitin viime vuosituhannella ilmiöstä, jonka nimesin alteraatiostressiksi.
Kyse ei ole vain muutosvastarinnasta, vaan syvemmästä ilmiöstä. Nimi on huono, mutta saa kelvata.
Ihmisen historiassa muutokset parempaa ovat olleet hitaita.
Nopeat muutokset taas, ne ovat olleet tulvia, tulipaloja, sotia, murhia ja tauteja.
Ne muutokset jotka ovat tapahtuneet kohden parempaa, ovat yleensä tarkoittaneet työtä ja tapahtuneet hitaasti verrattuna niihin muutoksiin, jotka ovat vieneet meitä huonompaan.
Talonrakentaminen on tarkoittanut suojaa ilmastoa vastaan, mutta sen rakentaminen on kestänyt viikkoja, parhaimmillaankin.
Pellonraivaus ja viljely on vaatinut kuukausia, ja silti tulos on ollut epävarma.
Sian kasvatus porsaasta teuraaksi on vaatinut aikaa ja resursseja.
Kaikkeen tähän on tarvittu työtä.
Ja aikaisemmin, siinä vaiheessa kun ihminen oli sukukypsä, hän hallitsi 90% niistä asioista jollakin tasolla, mitä hän elämässä tarvitsi, ja suurin osa lopusta oli vain osaamisen hiomista. 14-vuotiaana tiesit, miten ohra kylvetään tai hevonen valjastettiin.
Ja sitten, nopeat muutokset tarkoittivat uhkaa.
Tulipalo tuhosi vuosien työn minuuteissa.
Yksi hallayö merkitsi nälkää.
Karhu karjahaassa saattoi merkitä kuolemaa.
Nyt me elämme maailmassa, joka muuttuu koko ajan.
Ja me joudumme elämään koko ajan muutospaineessa.
Ja tekemään edelleen koko ajan työtä, jotta maailmamme muuttuisi paremmaksi.
Tämä tarkoittaa jatkuvaa opiskelua.
Siinä missä ennen esi-isämme oppivat sen jälkeen kun täyttivät 14 kenties kaksi tai kuusi uutta asiaa vuodessa, me elämme muutoksen maailmassa jatkuvassa oppimisen tarpeessa, koska jos emme opi koko ajan uutta, me emme ainoastaan pysähdy, vaan alamme vajota.
Tämä tarkoittaa sitten sitä, että uusi aika, koko ajan muutuva ympäristö merkitsee uhkaa meille, paitsi sen kautta, miten se on aina ollut uhka, kuten tulva, tulipalo tai halla, se merkitsee uhkaa sille, keitä me olemme.
Loppujen lopuksi meidän persoonallisuutemme on sitä mitä me olemme elämässä oppineet.
Jatkuva muutos maailmassa tarkoittaa sitä, että persoonallisuutemme on jatkuvassa muutostilassa.
Jos emme muutu, meidän persoonallisuutemme jää vanhanaikaiseksi, vanhaksi, alteroituu.
Tämä selittää yhtäältä konservatiivismin, nostalgian ja nousevan taantumuksen.
Me, lajina, emme kestä muutosta.
Haluamme pysähtyä.
Mutta emme voi.
Juna ei mennyt, mutta me emme jääneet asemalle, vaan junaan.