Sinä keväänä sinä et tullut.
Minä kävelin jokivartta ja yritin olla sinut sen kanssa.
Muuttolinnut toivat sinut mieleeni.
Vastarannalla hanhet laskeutuivat tulvaniitylle,
Niiden matka oli ollut raskas ja näyttivät kurjilta.
Joen takanahan sinä pysyisit,
kyllä minä sen tiesin
hyvinä ja huonoina aikoina.
Sinä varmasti muistat,
viikonlopun sisämaassa
Kun nousimme Altopiano delle Streghelle.
Minkä tähden hotellilla sinä epäröit?
Vaikka ilta oli alavireinen
Huoneen puhelin mykkä,
Soitimme hyvin yhteen
Ja uudelleen, alusta
Naristen, kahteen
Yhteen.
Me emme tietäisi
Mitä tapahtuisi jos tie tää kuljettaisiin loppuun
Ja sitten lähtisimme yhdessä,
länttä kohden, mitä sitten tapahtuisi
Kun Joen takana ei olisi kukaan.
Joen jälkeen, jos olisimme yhdessä
Missä virta loppuu ja alkaa meri.
Sitä emme saa koskaan tietää.
Sinä et sanonut sitä
Etkä kuullut sitä minulta.
Et sanonut sitä mitä odotin
Mietin, kuulisitko sen
Joen suusta
Kuiskaisiko hän sen sinulle.
Vai laskisiko laiturilta, kuin purren.
Enkö perään huutaisi?
Yö tuli kynttilään ikkunalla.
Päivän kirkkaudessa näky haalistui
Nimet kalpenivat hotellikortissa
Pitäkööt hyvänsä, kenen lie, valheet.
Sitten kun lähdimme alas, rantoja kohden
kerroit että ajan hammasta purren.
Viimeinen lasku
Joen yli metsän siimeksestä
Kaupunkiin, keltaisten seinien loisteeseen.
Jätin sinut, autosta aukiolle
Pitelen ovea kun nouset
Katsot minua, vierasta
Ja minä katsoin jonnekin aikaan
jos näkisin enteen, edes vinkin
Joen, meren tai purren.
Sinä palasit pois
Joelle, purteen ja merten taa.
Ja tuli myrskylyhtyihin valkea.
Minä nukuin talven
Kalvoin lakanan reunaa.
Ja unesta uneen kulkiessa
Katsoin merelle
Joen suuhun
Sitten tulivat hanhet tulvaniitylle.
Mutta sinä keväänä sinä et tullut.