Komisario Trifono olisi voinut, jos hän olisi ollut vähän älykkäämpi, tietää tulevansa ammutuksi, mutta toisaalta, jos hän olisi ollut vähän älykkäämpi, hän ei olisi päätynyt siihen tilanteeseen, jossa englantilaisen tarkkuuskiväärin luoti katkaisee hänen elämän langan, tai itse asiassa, selkäytimen jatkeen, Bragalonen rautatieaseman baarissa, 17. helmikuuta 1956.
Komisario Trifono, niin kuin tässä vaiheessa jokainen bragalonese, vihasi lunta koko pienestä sydämestään, ja harkitsi vakavasti sairaaksi ilmoittautumista. Jälkikäteen arvioiden se olisi ollut oikea ratkaisu sekä henkilökohtaisesti, että moraalisesti. Jos komisario Trifono olisi jäänyt kotiin potemaan, hän olisi elänyt kenties kauemmin ja ehkä se päivä olisi muuttanut hänen kohtaloaan niin, että ampuja olisi saatu kiinni ennen kuin mainittu ase lopettaisi hänen elämänsä. Jos komisario olisi ilmoittautunut sairaaksi, se olisi ollut myös moraalinen ratkaisu, sillä korruptiota voi hyvinkin pitää sairautena, ja jokaisena päivänä, jonka hän olisi pois töistä, hän olisi myös kauempana mahdollisuudesta pettää työtoverinsa.
Trifono oli mielestään kunniallinen mies, ja kunniallinen mies ei asunut samassa talossa vuokralaistensa, huorien ja sataman pätkätyöläisten kanssa. Siksi hän oli ostanut, osin vaimonsa rahoilla, asunnon uusista taloista aseman takaa.
Murha poliisiasemalla oli tietysti järkyttänyt häntä syvästi, mutta Trifono tiesi, ettei viattoman veri tullut hänen päälleen. Dogartas oli murhaaja ja salakuljettaja, niin että jos hän ehkä olikin antanut merkin murhaajalle, oli murhattu kuitenkin murhaaja.
Capratorrententen rouva oli kerran kutsuilla sanonut, että pinttyneet tavat ja huumorintajuttomuus olivat merkki mielikuvituksettomuudesta ja tyhmyydestä. Sen jälkeen Trifono oli ottanut tavaksi käydä kerran viikossa, ennen työpäivää, rautatieasemalla kahvilla ja ostamassa huumorilehden, josta hän opetteli yhden kaskun ulkoa, kerrottavaksi sopivassa tilanteessa. Valitettavasti sellaisia tilanteita oli harvoin ylikomisario Marconin johtamassa rikospoliisin ryhmä Yhdessä. Mutta kahvilan ikkunasta näki aseman tyttöjä.
Nurkkapöydästä näki asema-aukion ja laituriportin käytävän, jossa ilotytöt tapasivat seistä odottamassa matkustavaisia. Kun kahvi tuotiin hänelle, hänellä oli lehti, mutta tyttöjä ei näkynyt.
Sillä hetkellä, kun mies, jota sanottiin Enfieldiksi, katsoi kohdettaan kiväärin kiikarin läpi, Trifono ajatteli, ettei äänestäisi sosialisteja, mutta jos nämä voittaisivat, prostituutio kiellettäisiin ja silloin hän pääsisi pidättämään aseman tyttöjä.
Sen jälkeen komisario ei enää ajatellut mitään.