Helene Longner oli selvästi älykäs nainen, joka piti kyllä kaikkia lankoja käsissään, huomioi jokaisen henkilön pöydässä.
Kävi ilmi, että Alexanderin tyttöystävä olisi nyt hoitolalla, mutta ei voinut osallistua tänään päivälliselle jostakin syystä, mutta Peter ei seurustellut, mihin Alexander lisäsi, ettei hän naisiltaan ehtinyt.
Jossakin vaiheessa tulin kysyneeksi Alexanderilta ja Peteriltä, millaista oli olla Longner ja tämä pysäytti keskustelun hetkeksi ja molemmat pojat vilkaisivat pöydän päässä olevaa isoisäänsä, ja molemmat vastasivat yhteen ääneen, “kummallista”,”haastavaa!”
Kun keskustelu jäi odottamaan täsmennystä, Alexander vilkaisi ensin isoisäänsä, ja sitten isoäitiään, ennen kuin täydensi, “tässä perheessä tapahtuu asioita, joita ei varmaan missään perheessä tapahdu.”
“Ja tässä perheessä on niin paljon outoja salaisuuksia, että on aivan mahdoton muistaa niitä kaikkia!” Peter Gandalf lisäsi.
Ennen kuin ehdin sanoa pojille siitä, miten tavallista se oli, Aurora Fall sanoi “Ottakaa sitten lopuksi piirakkaa, se on tehty Cardloon persikoista ja raparperista!”
Päivällinen oli, niin kuin Longner oli sanonut, epämuodollinen, hyvin tavallinen perhepäivällinen, ja keskustelu arkipäiväistä, sellaista rupattelua, mitä perhepäivällisillä saattaa vieras kuulla, sujuvaa, polveilevaa, eikä mitään merkittävää asiaa käsitelty sen enempää. Minä tiesin, että minun piti jutella poikien kanssa, ennen kuin lähtisin kartanosta.
Mutta ensin pitäisi nähdä hoitola, jutella sen henkilökunnan kanssa, jotta tietäisin mitä jutella poikien kanssa.
Toinen päivä
Aamiaisella oli vain Longner, Helene ja minä, ja sovin silloin että lähtisimme myöhemmin tutustumaan tilaan ratsain. Ottaen huomioon, että Longner ei ollut mikään poikanen, ehdotus ratsastusretkestä oli minusta hieman outo, mutta jos hän halusi näin, niin näin tekisimme.
Kävin vaihtamassa ratsastukseen sopivat housut huoneessani, joka oli rakennuksen itäpäässä, ikkunasta oli näkymä puistoon ja tielle jotakautta ajoin pihaan. Ajotien takana näkyi pensaiden yli joitakin rakennusten kattoja ja lisää puita. Olin ymmärtänyt että sivurakennuksissa asui työntekijöiden lisäksi joitakin sukulaisia, mm. Aurora Fall, Johannes En ja Alexanderin ja Peterin nyt poissa olevat vanhemmat.
Satuin halliin samaan aikaan Longnerin kanssa, joka oli pukeutunut minua pykälän verran muodollisemmin, oikeisiin ratsastushousuihin, mutta housut olivat selvästi suuret, niin kuin laihtumisen jäljiltä.
“Ajattelin että ratsastaisimme tilusten ympäri,” aloitti Longner avaessaan minulle ovea, “syömme matkalla välpalan, ja palaamme tänne lounaalle.”
“Tutustummeko Sokkeloon?”
“Haluaisittekö?”
Minun oli pakko hymyillä vinosti Longnerille, “käykö täällä joku, joka ei haluaisi?”
Longner hymyili tietäväisen näköisenä.