Kategoria: Myymme tavaroita

Myyräkseen pitää tehdä myyräntyötä 2., eli

…minä olen Petja Jäppinen, ja te että mahda mulle mitään.

No te, jotka luette minua, tiedätte, että olen ensin myynyt vain perintökamojani ja nyt vielä oman vietin myötä kerättyä, kun olisi tarkoitus muuttaa uuteen kämppään ensivuonna.

Myyn jotakin päivittäin. Just tänään keramiikkapullo, jossa kapteeni istuu tynnyrin päällä seuraavalla myyntitekstillä
Kapteenin snapsipullon ääressä voit muistella laivastoaikojasi

Haluatko yhdistää laivastoaikojesi muisteluun jotakin positiivista, lorauksen astian pohjalle jotakin vähemmän suolaista. Tämän ääressä voit muistella hurjaa merimatkaa, jonka nuorena teit, jolloin eväät meinasivat loppua, ja suu oli nesteen puutten vuoksi niin kuiva kieltä ei saanut irti kitalaesta kuin taltalla, mutta onneksi Suomenlinnan Elannosta sai olutta melkein heti, kun lautta tuli rantaan.
Tätini outouksien kokoelmasta taas tämmöinen snapsikapteeni kuuden keraamisen pienen mukin kanssa.
Kapteeni voisi värväytyä 42 hinnalla taas uuteen seikkailuun, koko äijä on pääharteilla 28 senttiä korkea.
Kapteenin niska on vähän väsynyt, sen ymmärtää, kun ajattelee mikä määrä juomia on siitä kurkusta kulkenut, mutta vielä toimii.
Voin postittaa sen sinulle 8 eurolla, mutta samaan pakettiin voisi mahtua muutakin. Tai voit noutaa ne luotani Helsingin Vesalasta, likeltä Mellunmäen asemaa. Tiistaisin voi kulkeutua Sörkka-Kallio-Töölö suunnalle ja torstaisin Mellunmäki-Tapiola välin asemille. 24.7 asti NOUTAJALLE kaikesta 10% alennusta, joten…

Lue lisää ”Myyräkseen pitää tehdä myyräntyötä 2., eli”

Myyräkseen pitää tehdä myyräntyötä 1.

Tammikuussa on uskoakseni elämäni toiseksi viimeinen muutto, sen jälkeen muutan vain pieneen yksiöön, jossa on hapsut räystäissä ja sitä ensimmäistä muuttoa varten olen sitten myynyt jo jonkin aikaa kamojani.
Myin ensi Torissa, mutta se oli minulle vaikea, mitä kummallisimmista syistä tuotetta ei saanut myydä, kuten Tom of Finland postimerkkejä ei voinut myydä koska ne oli niin homoja.

Mutta naamakirjan Market Place on sitten pelittänyt, kunhan minä olen Petja Jäppinen, ettekä mahda mulle mitään.
Muutin ilmoitusten tyyliä. Tosin en vieläkään tee kaikkia samoin, mutta sen jälkeen kun vaihdoin asennetta, olen myynyt liki joka päivä, jos olen sinne jotakin laittanut, jotakin. Lue lisää ”Myyräkseen pitää tehdä myyräntyötä 1.”

Ällistyttävä keksintö alkoholismin saralla: VIINILASI

Oletko huomannut, miten viinin juonnin jälkeen pää on kipeä, koska joudut tunkemaan pääsi hanapakkauksen ja pöydän reunan väliin?
Ranskalaiset, Luminarcin alkoholismin laitoksella, vanhana doku..dokumentoituna viinikansana ovat kehittäneet mullistavan apuvälineen, viinilasin, joka mahdollistaa juoman siirtämisen hanan alta suuhun kätevästi, ilman että joudut könyämään lattialla tai pöydällä, tunkemassa päätäsi hanan alle. Lue lisää ”Ällistyttävä keksintö alkoholismin saralla: VIINILASI”

Aikatavaraa aika kaupitsee, eli muuttomyyntimme jatkuu

Tässä on tätä kamaa kertynyt, perin ensin yhden vanhan naapurini, sitten kaksi vanhaa tätiä ja nyt ollaan muuttamassa, ja apeksetkin tyhjentää kämppää, joten myyn näitä kamoja laajasti ja joka paikassa.
Koska Torissa, mihin linkit vievät, tavara on esillä vain rajoitetun ajan, joko se on myyty, tai aika loppuu, kannattaa katsoa mitä muuta minulla on myynnissä, koko valikoima tästä linkistä
Luethan sivun loppuun, voit löytää positiivisen yllätyksen..

Lindströmin valaisimen, eli Livalin lamppupöytä 165€

Tämä namu on oikeastaan Lival.
Lival oli ensin nimeltään Lindströmin valaisin, joten voisi sanoa että tämä on esi-Lival.

Isotätini piti tätä lempipaikkansa vieressä, mutta voitteko te kuvitella, että hän ei pitänyt tässä lukiessaan konjakkilasia, vaan puhelinta, jota hän sitten aktiivisesti, ja etten sanoisi, alatyylisesti käytti, jos hänestä jokin toimittaja oli väärässä, ja luultavasti niin oli keskimäärin kahdesti päivässä. Jos toimittaja ei ollut väärässä, luultavasti se oli kuitenkin humalassa tai kommunisti… tai kolumnisti.

Nyt tämä klassikko, joka minulla on palvelut lasinalusena, joutuu poistumaan, sillä uudessa asunnossani minulla tuskin on varaa sekä lasiin että valoon.
Valaisin on 120 senttiä korkea, ja noin 38 senttiä leveä ja pitkä.
Pöytätason viilupinta on hieman kärsinyt ja päällä oleva katkaisin nappi kieltäytyy yhteistyöstä, joten se on ohitettu. Tämän kerrassaan oivallisen esineen voitte lunastaa nykyisestä residenssistäni Helsingin Vesalasta.
Postiin sitä ei kannata laittaa, maksaa ns. genitaalisti.

Nyt kun olette lukeneet tänne asti ja näin ilmaisseet hyvän makunne, voitte samaan syssyyn katsella muutkin ihastuttavat esineet, jotka olen työn, levon tai muunsairauden vuoksi päättänyt myydä rakastavaan kotiin.
Ja älkää viitsikö tinkiä. Se on minusta ahdistavaa, mutta jos ostat useamman tavaran, voimme kenties neuvotella.
Nyt kun olette lukeneet tänne asti ja näin ilmaisseet hyvän makunne, voitte samaan syssyyn katsella muutkin ihastuttavat esineet, jotka olen työn, levon tai muunsairauden vuoksi päättänyt myydä rakastavaan kotiin.
Jos valaisin kiinnostaa, siitä vain klikkaamaan 

Ja lue sivu loppuun, saatat löytää tarjouksen, jos ei kannata kieltäytyä.

Lue lisää ”Aikatavaraa aika kaupitsee, eli muuttomyyntimme jatkuu”

Kirjat ovat taas lähteneet liikkumaan.

Nyt kun meillä on selkeä kuva asunnostamme, pystymme myös arvioimaan, montako kirjaa muuton jälkeen asuntoon mahtuu.
Käytännössä tämä sitten taas tarkoittaa sitä, että lisää kirjoja on, jotka tulevat myyntiin, niiden muutaman tuhannen lisäksi, jotka parin vuoden aikana ovat vaihtaneet kotia.
Tässä olisi ensimmäisiä.
Nyt on myös niin, että kirjan voi saada kaupan päälle, jos ostaa kyllin muuta tavaraa, joten katso mitä kaikkea siellä linkin takana löytyy.
Tai jos otat 10 kirjaa, saat 15% alennuksen, mutta nyt nämä kirjat saatavilla. Lue lisää ”Kirjat ovat taas lähteneet liikkumaan.”

Muutostiloja odotellessa anglophiliaa poteva myy kamaa

Kuten joukkotiedotusvälineissä on kerrottu, tulen siirtämään residenssini pois rajavyöhykkeeltä, aivan keskuksen tuntumaan.
Tässä vuotellessa on sitten aikaa ja mahdollisuuksia myydä tavaraa pois nurkista, kun tässä tilat vähenevät 20%.

Tällä kertaa pistän esiin sen seitsemän tavaraa jotka ovat peräisin sumujen saarelta, Britanniasta.
Kuvaa klikkaamalla pääset aina tavaran myyntisivulle.

Widndsor-tuoli.
Ensiksi esittelen teille tämän peri-brittiläisen istuimen, Windsor-tuolin, jonka Leila-täti toi 60-luvulla.
Tämä tuolityyppi oli alunalkaen suunniteltu huviretkille, ja siksi suunniteltiin kevyeksi ja helposti siirrettäväksi. Myöhemmin se on vaikuttanut muidenkin kalusteiden suunnitteluun ja on esikuvana monelle modernille tuolille.

 

 

 

 

 

Wedgwood on brittiläinen kuin kokolattiamatto kylpyhuoneessa.

Neljä lautasta Wedgwoodilta

Nämä lautasen ovat liki 200 vuotta vanhoja, ja aivan hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Ajatelkaapa, silloin kun ne on tehty, kuningatar Victoria oli nuori tyttö.
Nämä kuriositeetit kannattaa hankkia silloin kun niitä on tarjolla. Kuten nyt. Lue lisää ”Muutostiloja odotellessa anglophiliaa poteva myy kamaa”

Aikoinani Malmilla myin baarissa pallit…

…olin töissä pienessä kaljapaikassa, jota ei enää ole ollut, 25 vuotteen.
Mulla oli tapana, kun asiakas aloitti, ”myytkö…” kiirehtiä ohitse ja sanoa, ”kaikki on kaupan, mutta kalustosta joudun soittamaan pääkonttorille.

Yhden kerran sitten asiakas vastasi, ”no kuule, mun on aina tehnyt mieli tämmöisiä jakkaroita, joten voitko sä myydä mulle tämmöiset?”
Tiesin, että niitä oli meillä ylimääräisiä, joten soitto konttorille, ja tein kaupat.

Nyt on taas sama meininki, myyn tätä kalustoa muuton alta.
Klikkaa kuvaa, jos jokin kohde kiinnostaa, niin päästään tekemään kauppaa. Lue lisää ”Aikoinani Malmilla myin baarissa pallit…”