Muutamme pian ja muuttostressi on vaikuttanut siihen, ettei oikein ole teksti kulkenut, mutta nyt, vähän ja varkain, olen kirjoittanut pientä tarinaa, blogipostauksina.
En tiedä vielä mitä siitä tulee, mutta jotakin, harjoitusta.
”Viimeinen tanssi Bragalonessa julkaistaan ensi twitterissä, sitten Facebookissa ja kolmas versio tulee tänne, kun ehtii.
Muutto taas.
27 vuoden jälkeen asunnon vaihtaminen on aika show.
Tänään lähti minua 46 vuotta palvellut kirjoituspöytä joka tuntui aika kaihoisalta, mutta uudessa asunnossa sille ei vain ole tilaa.
Eikö mökki ilman liiterille moottorisahaa kantavaa isäntää ole kuin pilvinen päivä?
Minä muistan kun 70-luvulla, hätinä 15-vuotiaana, lähdin metsätöihin ja sain ensimmäisen kerran moottorisahan käteeni, se oli pelottava laite, ja syystäkin, ei ollut modernia tekniikkaa, ei nykyaikaisia suojavarusteita ja käytön opastuskin oli sinne päin. Ei katsonut meidän kymppi mun yritystäni kuin jonkun minuutin verran, ennen kuin tuli komento ”avustaviin tehtäviin”, sillä eihän sen ajan ammattikoneiden hallintaan riittänyt isonkaan viisitoista kesäisen voimat.
Mutta katsomalla oppi ja työ kasvattimiestä, joten loppuvuodesta sai sitten jo käyttää moottorisahaa, vähän, kuten Raimo, kymppimme sanoi, ”voit kaataa noita lastentarhan vesakoita” ja sain sitten vähän enemmän tottumusta.
Seuraavana kesänä sain sitten mökillä, ikään kuin perheen miehenä käyttää moottorisahaa ja se oli vanha ammattilaisen moottorisaha. Saha joka saatttoi olla enon peruja mutta epäilen että sitä oli käyttänyt itse Nooa arkin rakennuksess. Liki henkeni uhalla sahasin sillä yhden pöllin pätkiksi, mutta se antiikkilaite ravisti niin kamalasti, että pääkin tärisi ja lisäsi syljen eritystä ja näytin varmaan suu vaahdossa, vaaralliselta paitsi itselleni, myös muille. Vähin äänin vaihdoin käsisahaan, selittäen tädille jotakin kunnon kasvattamisesta. Lue lisää ”Moottorisaha ja setämies”
…minä olen Petja Jäppinen, ja te että mahda mulle mitään.
No te, jotka luette minua, tiedätte, että olen ensin myynyt vain perintökamojani ja nyt vielä oman vietin myötä kerättyä, kun olisi tarkoitus muuttaa uuteen kämppään ensivuonna.
Myyn jotakin päivittäin. Just tänään keramiikkapullo, jossa kapteeni istuu tynnyrin päällä seuraavalla myyntitekstillä
Kapteenin snapsipullon ääressä voit muistella laivastoaikojasiHaluatko yhdistää laivastoaikojesi muisteluun jotakin positiivista, lorauksen astian pohjalle jotakin vähemmän suolaista. Tämän ääressä voit muistella hurjaa merimatkaa, jonka nuorena teit, jolloin eväät meinasivat loppua, ja suu oli nesteen puutten vuoksi niin kuiva kieltä ei saanut irti kitalaesta kuin taltalla, mutta onneksi Suomenlinnan Elannosta sai olutta melkein heti, kun lautta tuli rantaan.
Tätini outouksien kokoelmasta taas tämmöinen snapsikapteeni kuuden keraamisen pienen mukin kanssa.
Kapteeni voisi värväytyä 42 hinnalla taas uuteen seikkailuun, koko äijä on pääharteilla 28 senttiä korkea.
Kapteenin niska on vähän väsynyt, sen ymmärtää, kun ajattelee mikä määrä juomia on siitä kurkusta kulkenut, mutta vielä toimii.
Voin postittaa sen sinulle 8 eurolla, mutta samaan pakettiin voisi mahtua muutakin. Tai voit noutaa ne luotani Helsingin Vesalasta, likeltä Mellunmäen asemaa. Tiistaisin voi kulkeutua Sörkka-Kallio-Töölö suunnalle ja torstaisin Mellunmäki-Tapiola välin asemille. 24.7 asti NOUTAJALLE kaikesta 10% alennusta, joten…
Olen useamman kerran katsonut miten lääkäri kirjoittaa muistiinpanoja, reseptiä ja/tai lähetettä niin kauan, että minä olisin sinä aikana kirjoittanut siitä… 
…
miten rouva Bartoli, niin tehän tiedätte rouva Bartolin, ei sitä jonka äiti oli kreivi Brandinin tytär, vaan se rouva Bartoli, joka tuli ennen sotaa Luccasta, nai sitten rakennusmestari Bartolin veljen ja jäi leskeksi heti sodan jälkeen.
Pitääkö minun nyt sitten sanoa se suoraan; se rouva Bartoli, jolla on hätkähdyttävän komea perse!
No niin, nyt kun tiedätte, kenestä puhun voin mennä asiaa. Lue lisää ”Minun piti näyttää lääkärille sitä varvastakin…”
…mutta TÄHÄN sotaan.
Jos länsi olisi reagoinut jo Krimin valtauksen yhteydessä, tätä sotaa ei olisi koskaan syntynyt.
Kun Venäjä kaappasi Krimin, Ukraina ei ollut valmis sotaan.e oli poliittisesti eripuraisempi, sen armeija oli huonosti varustautunut ja se uskoi siihen asti, että sillä on turvatakuut, koska oli luopunut ydinaseista.
Joten, jos länsi olisi silloin tukenut Ukrainaa, tätä sotaa ei olisi ollut luultavasti ollut
Mutta toisaalta, jos Venäjä olisi silloin jatkanut hyökkäystä, ksen aikaisessa tilanteessa Venäjä olisi uponnut Ukrainaan kuin veitsi vanhaan ihmiseen.
Lännen vitkuttelu silloin saattoi olla moraalisesti väärin, mutta strategisesti oikein; Ukraina sai aikaa rakentaa puolustustaan.
Ukraina on, Krimin katkeran kalkin lannoittamana, nostanut armeijansa niin korkealle tasolle, että se kykenee, autettuna toki, lyömään Venäjän, jos sille annetaan tarpeeksi sitä apua.
Nyt on sota.
Se ei ole vain Ukrainan sota, se on meidän kaikkien Euroopan kansojen sota, jota Ukraina taistelee meidän kaikkien puolesta.
Sen vuoksi meidän on annettava Ukrainalle se tuli mitä se tarvitsee lyödäkseen Venäjän ja satuttaakseen Venäjää niin pahasti, että Venäjä ei vuosikymmeniin kykene hyökkäyssotaan.
Mutta silti; jos länsi olisi pitänyt kovemmat taloudelliset pakoitteet silloin, voisi olla, ettei Venäjä olisi voinut varustautua tähän sotaan ja jos Saksa ei olisi halunnut imeä öljyä Putinin kullista ja hengittää kaasua venäjän perseestä, länsi olisi nyt turvallisempi, Venäjä heikompi ja maailma parempi.
Tiesittekö tuota, että auringonkukka, sen lisäksi, että on Ukrainan kansalliskukka, suojelee siitepölyllään sairauksilta pölyttäjiä, niitä perhanoita, joiden varassa meidän elämämme suurelta osalta on?
Idea mulla oli jo ennen korona-aikaa, mutta en halunnut ensimmäisenä koronakeväänä tähän lähteä. Nyt voisi olla oikea aika.
Olin lukenut asiasta monista englanninkielisistä lähteistä, mutta tämä Suomen Kuvalehden artikkeli sai sitten minut syttymään; miksipä en aloittaisi omaa projektiani.
Nyt, kun maa paljastuu lumen alta, minä aloitan. Lue lisää ”Auringonkukantie”
Kenen etu on pelko ja kauhu?
Salvador Dali sanoi “Minun ja hullun ero on siinä, etten minä ole hullu!”
Hyvin suuri osa nykyistä tiedonvälitystä perustuu pelon ja kauhun lietsontaan. Joka ainut viikko joku toimittaja hylkää analyyttisyytensä ja kirjoittaa jutun siitä hirvittävästä ja kamalasta vaarasta joka uhkaa ihmisiä. Ja seuraavalla viikolla toisen jutun siitä, miten kauhuissaan ihmiset ovat.
Pelko ja kauhu ovat hiipimässä osaksi kulttuuriamme, niin että jos et ole kauhuissasi, olet jotankin huono ihminen.
Eräs mielenkiintoinen ilmiö on suhtautuminen rappioalkoholisteihin, miten se on muuttunut.
Minä muistan miten minun lapsuudessani suhtauduttiin jollakin tavoin näihin juoppoihin jotka notkuivat Turun torin laidalla, jotenkin etäisen myötätuntoisesti ja eikä ollut mahdoton ajatus laisinkaan, että kotoa lähtiessä joku otti paketin mukaan, jossa oli jotakin evästä, annettavaksi niille joilla vähiten oli.
Nyt ei sellaista tapahdu.
Erään kerran istuin erään dokun kanssa, jolla oli parempina aikoina ollut alan liike, tunnin tai kahden verran juttelemassa Suomen taiteesta, ja perästä päin eräs hienosteleva myyntireiska, julkisesti aina niin empaattinen, kauhisteli, että miksi minä olin tehnyt niin. Kamalaa.
Aika on toinen. Ja toinen toistaan kummempi.
Nyt naapuri saattaa kahdeksen vanhan, keskellä kiinteää asutusta, koululle 600 metriä, kun matkalla joutuu ohittamaan paikan, missä paikalliset juopot, omien kulmien kundit, kokoontuvat sään salliessa piiriin juomaan olutta. Sairasta.
Mutta mitä ihmiset pelkäävät, kun näkevät miehen likaisissa takissa kaivavan roskiksesta leveämpää elämää?
Minä joitakin kavereita, joilla on jonkinlainen synnynnäinen vamma. Aika useat minun tuntemistani kavereista ovat hyvin jyrkkiä ja suvaitsemattomia asenteiltaan, myös toisia vammaisia kohtaan, ellei peräti juuri heitä kohtaan.
Meillä on historia. Se ulottuu kauas, jopa usean kvartaalin päähän.
Suuri lama järjesteli uudella tavalla suomalaiset omistukset. Siinä yhteydessä järjestettiin hyvin syvällisellä tavalla suomalainen yhteiskunta uusiksi. Paljon syvemmältä kuin moni edes niihin järjestelyihin osallistunut ymmärtää. Kysymys ei ole vain rahasta, vaikka raha siinä oli kyllä keskeisellä sijalla. Me astuimme jälki… jälkipetolliseen maailmaan.
Jälkipetollisessa maailmassa mikään ei ole varmaa. Kaikki mitä meillä on, voidaan viedä meiltä.
Elämän heikot muistuttavat meitä siitä, että me olemme onnekkaita. Vaikka kuinka tekisimme parhaamme, saatamma huomenna olla työttömiä, kurjia, onnettomia, epäonnisteita. Me pelkäämme sitä, että me olemme niin lähellä kuilua. Jos oikeasti ja avoimin silmin katsomme elämän epäonnistuneita, saatamme muistaa, “Minun ja onnettoman ihmisen ero on siinä, että minulla oli parempi onni.”
Vaaksa viereen, ja se olisit sinä.
Julkaistu ensimmäisen kerran 3.6.2015
Seitsemäntoista vuotta, seitsemäntoista vuotta
Seitsemäntoista vuotta, tällä kylällä
Petite Ville, sehän riittää
Täällä missä näyttämön reunalla on taskulamppu
Päällä osuuskaupan haaltunut hintalappu
Sisällä väsynyt paristo
Kun nousee varpailleen,
Näkee että tuolla se on Lue lisää ”Seitsemäntoista vuotta, Petite Ville”
