Kategoria: Yhteisöllinen viestintä

Myyräkseen pitää tehdä myyräntyötä 2., eli

…minä olen Petja Jäppinen, ja te että mahda mulle mitään.

No te, jotka luette minua, tiedätte, että olen ensin myynyt vain perintökamojani ja nyt vielä oman vietin myötä kerättyä, kun olisi tarkoitus muuttaa uuteen kämppään ensivuonna.

Myyn jotakin päivittäin. Just tänään keramiikkapullo, jossa kapteeni istuu tynnyrin päällä seuraavalla myyntitekstillä
Kapteenin snapsipullon ääressä voit muistella laivastoaikojasi

Haluatko yhdistää laivastoaikojesi muisteluun jotakin positiivista, lorauksen astian pohjalle jotakin vähemmän suolaista. Tämän ääressä voit muistella hurjaa merimatkaa, jonka nuorena teit, jolloin eväät meinasivat loppua, ja suu oli nesteen puutten vuoksi niin kuiva kieltä ei saanut irti kitalaesta kuin taltalla, mutta onneksi Suomenlinnan Elannosta sai olutta melkein heti, kun lautta tuli rantaan.
Tätini outouksien kokoelmasta taas tämmöinen snapsikapteeni kuuden keraamisen pienen mukin kanssa.
Kapteeni voisi värväytyä 42 hinnalla taas uuteen seikkailuun, koko äijä on pääharteilla 28 senttiä korkea.
Kapteenin niska on vähän väsynyt, sen ymmärtää, kun ajattelee mikä määrä juomia on siitä kurkusta kulkenut, mutta vielä toimii.
Voin postittaa sen sinulle 8 eurolla, mutta samaan pakettiin voisi mahtua muutakin. Tai voit noutaa ne luotani Helsingin Vesalasta, likeltä Mellunmäen asemaa. Tiistaisin voi kulkeutua Sörkka-Kallio-Töölö suunnalle ja torstaisin Mellunmäki-Tapiola välin asemille. 24.7 asti NOUTAJALLE kaikesta 10% alennusta, joten…

Lue lisää ”Myyräkseen pitää tehdä myyräntyötä 2., eli”

Miehen kokoinen kaappi

Soitin kerran sähköyhtiöön, että heidän alumiinikaappiin on törmätty jollakin, vääntynyt, ovi auki ja johdot näkyy.

”Ei ole siinä sellaista!”

”Mutta kun on, alumiinia, miehen korkuinen, suunnilleen kahden miehen levyinen, eli vähän isompi kuin minä ja päässä lukee teidän firman nimi. Näyttää niin kuin olisi kuorma-autolla kolhaistu”

”Minä tiedän, ei meillä ole siinä mitään, minä katsoin meidän kartasta”” Lue lisää ”Miehen kokoinen kaappi”

Minun piti näyttää lääkärille sitä varvastakin…

Olen useamman kerran katsonut miten lääkäri kirjoittaa muistiinpanoja, reseptiä ja/tai lähetettä niin kauan, että minä olisin sinä aikana kirjoittanut siitä…

miten rouva Bartoli, niin tehän tiedätte rouva Bartolin, ei sitä jonka äiti oli kreivi Brandinin tytär, vaan se rouva Bartoli, joka tuli ennen sotaa Luccasta, nai sitten rakennusmestari Bartolin veljen ja jäi leskeksi heti sodan jälkeen. 

Pitääkö minun nyt sitten sanoa se suoraan; se rouva Bartoli, jolla on hätkähdyttävän komea perse! 

No niin, nyt kun tiedätte, kenestä puhun voin mennä asiaa.  Lue lisää ”Minun piti näyttää lääkärille sitä varvastakin…”

Viestin ja nyrkin välissä

Luin tässä kerran, olisiko ollut viime kesänä, harvinaisen typerän ja poskettoman väitteen, ottaen vielä huomioon sen, että kyseessä oli ammatti-ihmisen kirjoitus, IMG_0660kirjoitusammatin, ettei väkivalta ole viestintää.

Ajatus oli niin pöyristyttävän ääliömäinen, että asia jäi mieleeni, vaikka lukemastani on heti kohta vuosi.

Jotakuinkin kaikki inhimillinen toiminta sisältää viestintää, ja suuri osa siitä on pääasiassa viestintää, väkivalta nimenomaan on suurimmaksi osaksi viestintää, ja jopa niinkin, että suuri osa, joskaan ei mitenkään valtaosa, edes lähellekään, viestinnästä, sisältää väkivaltaa.

Te, jotka minut tunnetta, arvaatte seuraavan.

Pukeutuminen on viestintää. Se ettei halua viestittää mitään pukeutumisella on erittäin vahva viesti, ja se ettei halua sanoa sitä, on viesti.
Ruokailu on viestintää, se mitä syömme, miten syömme, kenen kanssa syömme ja kuinka paljon syömme, pitää sisällään sekä tietoisia, puolitietoisia, piilotettuja ja tarkoituksellisia viestejä.
Monet toimet ja hankkeet, jota teemme näennäisen yksin, ovat viestintää. Viestintää on hampaidenpesu, suihkussa käynti ja jopa se voi olla viesti, että olemme yksin.
Kaikki inhimillinen toiminnallisuus on viestintää.

Miksi väkivalta olisi tästä poikkeus?

Suurin osa väkivallasta on viestinnällistä väkivaltaa, toisen taivuttamista asioihin mitä tämä ei halua, painostusta, uhkailua, nöyryyttämistä ja loukkaamista. Tämä on osa inhimillistä kontekstia, ihmisenä olemista, ja sitä mitä voimme kutsua inhimilliseksi ryhmädynamiikaksi.

Fyysinen väkivalta on viesti siinä missä mikä hyvänsä muukin viestintä, ja voi pitää sisällään aivan liian monta tasoa, jotta lässyt virkattupipohumanistit voisivat sitä ymmärtää.

Vaikka koko inhimillinen toiminta on osaltaan viestintää, tämä ei tarkoita että kaikki osaisivat ja ymmärtäisivät sitä, viestintää, juuri siksi että se on käsitteenä niin laaja. Minulta jää englanninkielisestä viestinnästä suurin osa ymmärtämättä, vaikka sitten taas jos näen sen kontekstin, missä kieltä käytetään, saatan ymmärtää asiasta enemmän kuin joku joka muodollisesti osaa englantia paremmin, jos minä luen ihmisen eleitä, pukeutumista ja sosiaalisia asetelmia paremmin

Eri ihmiset osaavat eri tavalla erilaisia viestinnän muotoja ja merkitysjärjestelmiä, ja tämä on osaltaan vaikuttamassa siihen, että fyysinen väkivalta tuomitaan tällä hetkellä syvemmin kuin henkinen väkivalta.

Naiset eivät hallitse samalla tavalla väkivallan kieltä kuin miehet. Miehiin on rakennettu sekä kulttuurillisesti että osin geneettisesti kyky aistia väkivallan merkkejä ja arvioida siihen liittyviä merkkejä, miehissä puolestaan on myös suuren osaamiserot tämän viestinnän suhteen. Minä olen erittäin lahjakas väkivallan tulkitsemisessa ja käytössä, pääasiassa sen vuoksi, että olen niin rauhallinen ja kärsivällinen.

Naiset sen sijaan hallitsevat kielen ja sosiaalisen pelin paremmin. Tämä tarkoittaa sitä, että naisilla on paremmat valmiudet tuomita fyysinen väkivalta ja perustella sen erityinen tuomittavuus, kun sitä vastoin naisten psyykkinen väkivalta ja sosiaaliset pelit, ne eivät ole laisinkaan niin paha asia kuin fyysinen väkivalta, vaikka psyykkinen väkivalta voi olla paljon järjestelmällisempää, julmempaa ja nöyryyttävämpää kuin fyysinen väkivalta.

Eräät väkivaltaongelmat johtuvat ihmisten puutteellisesta väkivaltaisuudesta, ja sen myötä kyvyttömyydestä ymmärtää väkivallan viestejä. Kun yksilö on henkisesti ajettu tarpeeksi pitkälle, hänen defenssinsä alkavat toimia ja aggressio on osa ihmisen luonnollista puolustusmekanismia.
Ihminen voi tutustua, käyttää ja hallita vain niihin itsensä ominaisuuksiin mitä hänellä on.

Jos ihminen kieltää ihmisyytensä, aggressionsa, hän ei voi tutustua siihen, käyttämisestä ja hallitsemisesta puhumattakaan.
Kun ihminen, joka ei ole hyväksynyt omaa väkivaltaisuuttansa, eikä ole sinut sen kanssa, joutuu tilanteeseen, jossa hän kokee olevansa uhan alaisena, hän reagoi. Kun uhka on riittävä, siihen voidaan vastata väkivallalla.
Jos ihminen ei tunnusta ja tutustu omaan väkivaltaisuuteensa, purkautuu väkivalta sitten äärimmäisessä tilanteessa suodattomana, hallitsemattomana ja villinä.

Tämä toimii myös toisin päin. Ihminen joka ei ole tutustunut omaan itseensä väkivaltaisena olentona, ei ole myöskään valmis näkemään ulkopuolellaan väkivallan viestejä, hän saattaa ylireagoida, kokea väkivallan viesteiksi sellaiset viestit mitkä eivät sisällä oikeasti niitä; tämä on yksi syy, miksi alkoholisteja katsotaan karsaasti ja pelätään, sen ohella että ne muistuttavat ihmisen hauraudesta.
Toinen puoli on sitten se, ettei tunnisteta oikeita väkivallan viestejä, ja ajetaan toinen siihen tilanteeseen, jossa toisen on itseään itsessään puolustaakseen käytettävä niitä keinoja jotka hänellä on.

Auringonkukantie

Tiesittekö tuota, että auringonkukka, sen lisäksi, että on Ukrainan kansalliskukka,  suojelee siitepölyllään sairauksilta pölyttäjiä, niitä perhanoita, joiden varassa meidän elämämme suurelta osalta on? 

Idea mulla oli jo ennen korona-aikaa, mutta en halunnut ensimmäisenä koronakeväänä tähän lähteä. Nyt voisi olla oikea aika. 

Olin lukenut asiasta monista englanninkielisistä lähteistä, mutta tämä Suomen Kuvalehden artikkeli sai sitten minut syttymään; miksipä en aloittaisi omaa projektiani.

Nyt, kun maa paljastuu lumen alta, minä aloitan. Lue lisää ”Auringonkukantie”

Olin sitten aloitteellinen Maailmanrauhan asiassa

Kansanäänestys Maailmanrauha-patsaan käytöstä Helsingin Maailmanrauhan rahaston perustamiseen

 

Muistomerkkien tarkoituksena on pitää asia mielessä, muistuttaa jonkin asian merkityksestä ja tärkeydestä.
Maailman ja olosuhteiden muuttuessa patsaiden merkitys voi muuttua, mutta silloinkaan patsaita ei pidä kevytmielisesti kaataa, vaan on mietittävä voisiko patsaan merkitystä sinällään jotenkin muuttaa.
Jos kuitenkin päädytään patsaan kaatamiseen, pitäisi harkita, miten patsaan idea voisi kantaa sittenkin yli ajan ja toimia patsaan alkuperäisen idean mukaan.

Koska Hakaniemessä oleva Maailmanrauha -patsas on paitsi ruma, myös herättänyt niin poikkeuksellisen paljon negatiivisia tunteita ja rauhattomuutta, esitän seuraavaa.

Helsingin kaupunki perustaa Helsingin Maailmanrauha-rahaston.
Helsingin kaupunki teettää patsaan metallista mitaleja, joita myydään rahaston hyväksi. Rahasto tukee Helsingin yliopistossa tulkkikoulutusta niille kielille, joiden opetus jää sivuosaan Suomen lukioissa, kuten venäjää pienemmät slaavilaiset, afrikkalaiset tai aasialaiset kielet.

Näin Maailmanrauha -patsas ja Helsingin Maailmanrauharahasto vaikuttaisivat siihen, että olisi enemmän ihmisiä, jotka auttaisivat kaikkia ymmärtämään paremmin toisiaan ja tämän kautta patsas tukisi konkreettisesti maailman rauhaa.

Helsingin kaupunki ottaa vastatakseen patsaan sulattamisesta ja mitaleiden valamisesta syntyvät kulut ja mitaleiden tuotto ohjataan lyhentämättömänä Helsingin Maailmanrauharahastoon, jolla tuetaan edellä mainitulla tavalla tulkkien kouluttamista ja näin edistetään konkreettisesti rauhaa.

Ehdotan idean kannatuksen mittaamista kansanäänestyksellä.

Ja linkki aloitteeseen löytyy täältä  

Ja asiasta voi  keskustella täällä 

 

 

Ihmiskunnan viholliset ja Typerysten Salaliitto

Rokotevastaisilla, kulkutautimyönteisillä, eli kuoleman kätyreillä, ei pitäisi olla sijaa ihmiskunnassa.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut Typerysten Salaliitosta, joka on maailman laajimmalle levinnyt ja vaikutusvaltaisin verkosto, samaan aikaan avoimesti näkyvillä, mutta täysin salassa, sillä vain harva jäsen itsekään tietää olevansa mukana ja jonka olemassaolon kiistäjät ovat osoitus sen läsnäolosta.

Huomattava osuus siitä paskasta, missä rämmimme, on tehty bona fide.

Ihmiset, joilla on pyrkimys hyvään, tekevät työtään sivuilleen vilkaisematta, puurtaen sitä tehtävää, joka on heille annettu ja on usein vielä tärkeääkin, oikeasti, vaikka olisikin silti kokonaisuuden kannalta kyseenalaista.
Siinä toimii Typerysten Salaliitto.

Kulkutautimyönteisessä paskasakissa on osansa näillä.
He ovat vain typeryksiä, jotka toimivat hyvässä uskossa, mutta se ei poista sitä, että he ovat vaarallisia kusipäitä ja bioterroristaja, vaikka miten toimisivat bona fide. Lue lisää ”Ihmiskunnan viholliset ja Typerysten Salaliitto”

”Sie se vissiin puhut suut makiaks ja kissin alas puusta”

Joskus käy niinkin, että lähden baarista viimeisellä bussilla kotiin, yksin. Ehkä, jos on kevät ja seitsemäntoista, ei ole aikaa odottaa, mutta syksyllä on jo puoli vuotta viisaampi .

Päätepysäkki on omakotitaloalueella, liki puolen kilometrin päässä kotoa, ja vaikka syksy on ollut lämmin, on yö sen verran viileä, että vyötän poplarini syysilmaa vasten, vedän fedoran tukevammin päähäni, ennen kuin otan hansikoituun käteeni jakarandaisen kävelykepin ja suuntaan kotia kohden

Sen yleensä näkee jo kaukaa. Ei voi sanoa, että se olisi kävelytyyli, pään asento, katse, tai jokin muu tietty, mutta kyllä sen tietää. Tietty potentiaali, mahdollisuus. Se on hieman samankaltaista, kun menee baariin ja yhdellä vilkaisulla näkee, ketkä ovat seuran haussa, ketkä ovat jo parinsa valinneet ja ketkä ovat omalta kannalta tavoiteltavissa. 

Kolme miestä kävelee kohden, koko tien leveydeltä. Askelten keveys kertoo nuoruudesta ja vartalon suhteet jo saavutetusta täysikasvuisuudesta, ja se jokin, selittämätön, väkivallan mahdollisuudesta, vaikka kasvot ovat vielä liian kaukana hämärässä nähdä tarkasti. 

Otin mahdollisuuden vastaan ja asetuin itsekin keskemälle tietä, kuin olisin muutoin asettunut, mutta hieman keskilinjasta vasemmalle, jättäen asekädelleni riittävästi tilaa.  

He ovat kaikki minua suurempia, rotevampia, 5-10 vuotta minua vanhempia, aikuisia miehiä. Yhdestä selviäisin, kahdestakin selviäisin, mutta kolme, se on liikaa. 

”Sulla on makee hattu”, yksi miehistä sanoo

”Wahlmannilta niitä saa,” kerron, kun hattu riisutaan minulta ja nostetaan paljon pienempään päähän, jossa se kellahtaa oitis vinoon.  Lue lisää ””Sie se vissiin puhut suut makiaks ja kissin alas puusta””

Duuni.net olisi nyt 25 vuotias.

20.10 Duuni.net täytti 25-vuotta.
Se oli olemassa vuotta ennen Googlea ja kuusi vuotta ennen Facebookia.

Seitsemän vuoden ajan Talentum oli työpaikkani, ja pidin Talentumin lukuun ensimmäiset sosiaalisen median koulutukset 4 vuotta ennen Facebookin perustamista, ja kiitos Timo Kiravuon, pidin ensimmäiset luennot aiheesta Otaniemessä pari vuotta ennen Facebookin perustamista.

Duunimuki
Duunimuki

Vuodesta 1997 alkaen kaikki työni, edellistä pääduuniani lukuunottamatta, ovat olleet jotenkin liittyneet Duuni.netin maailmaan.

Duuni.net on avannut minulle kontakteja, sekä suoraan että välillisesti, joiden vuoksi minulla on nyt kavereita ja tuttuja pörssiyhtiöiden johtajina, mediavaikuttajina, politiikan huipulla, etsintäkuulutettuina talousrikollisina, loppuun palaneina yrittäjinä, pitkäaikaistyöttöminä, sairaseläkeläisinä…

Ja vanhat duunarit muodostaa verkoston, joka ulottuu jokseenkin kaikkialle, ja pariin muuhun paikkaan, jotka eivät nyt tule mieleen.

Sosiaalinen media ei ole luonut kuplia, vaan avannut niitä.

Duuni vei minut Bisnes.fin kolumnistiksi, vierailevaksi luennoitsijaksi Teknilliseen korkeakouluun ja puhujaksi taideteolliseen.
Ja Bisnes.fin kautta päädyin sitten kansainvälisille foorumeille, kun Liisa Jokinen otti minusta, kuvan, joka herätti keskustelua ympäri maailman.

Liisa Jokinen: Hell looks

 

liput

Ja Duuni.netin vuoksi olen päätynyt maailmalle, Italiaan, Malagaan, Beijingiin, Berliiniin… ja New Yorkiin vetämään Panomiestä täydelle salille matkani kustantaneille Amerikan herkkuja,jotka laulaa taakse ”dum-du-du-dum, dum du dum du du du dum”,  ällistyttävänä iltana jolloin tutustuin osaan kymmenistä tuhansista amerikkalaisfaneistani.

Daami on siinä New Yorkin kansallispuvussa
daami New Yorkin kansallispvussa

.Toivottavasti taas tapaan heitä kun ensi vuonna palaan New Yorkiin.

Ja Duuni.netin entiset lukijat tekivät pellen yhdestä presidenttiehdokkuutta tavoitelleesta sedästä, kun sain verkkoäänestyksessä kolmanneksen enemmän ääniä kuin hän.

Ja vielä.
Viimeksi kun puhuin uudesta työpaikasta, vain muutama päivä sitten, syy tapaamiseen oli duuni.net.

Perhettäni lukuunottamatta ne ihmiset, joihin nykyään pidän yhteyttä  IRL, ovat Duuni.netin peruja.

 

keskustella voit nyt sitten asiasta Duu… facabookissa

Pelkoa ja kauhua posliinikaupassa

Kenen etu on pelko ja kauhu?

Salvador Dali sanoi “Minun ja hullun ero on siinä, etten minä ole hullu!”

ProfiiliHyvin suuri osa nykyistä tiedonvälitystä perustuu pelon ja kauhun lietsontaan. Joka ainut viikko joku toimittaja hylkää analyyttisyytensä ja kirjoittaa jutun siitä hirvittävästä ja kamalasta vaarasta joka uhkaa ihmisiä. Ja seuraavalla viikolla toisen jutun siitä, miten kauhuissaan ihmiset ovat.

Pelko ja kauhu ovat hiipimässä osaksi kulttuuriamme, niin että jos et ole kauhuissasi, olet jotankin huono ihminen.

Eräs mielenkiintoinen ilmiö on suhtautuminen rappioalkoholisteihin, miten se on muuttunut.

Minä muistan miten minun lapsuudessani suhtauduttiin jollakin tavoin näihin juoppoihin jotka notkuivat Turun torin laidalla, jotenkin etäisen myötätuntoisesti ja eikä ollut mahdoton ajatus laisinkaan, että kotoa lähtiessä joku otti paketin mukaan, jossa oli jotakin evästä, annettavaksi niille joilla vähiten oli.

Nyt ei sellaista tapahdu.

Erään kerran istuin erään dokun kanssa, jolla oli parempina aikoina ollut alan liike, tunnin tai kahden verran juttelemassa Suomen taiteesta, ja perästä päin eräs hienosteleva myyntireiska, julkisesti aina niin empaattinen, kauhisteli, että miksi minä olin tehnyt niin. Kamalaa.

Aika on toinen. Ja toinen toistaan kummempi.

Nyt naapuri saattaa kahdeksen vanhan, keskellä kiinteää asutusta, koululle 600 metriä, kun matkalla joutuu ohittamaan paikan, missä paikalliset juopot, omien kulmien kundit, kokoontuvat sään salliessa piiriin juomaan olutta. Sairasta.

Mutta mitä ihmiset pelkäävät, kun näkevät miehen likaisissa takissa kaivavan roskiksesta leveämpää elämää?

Minä joitakin kavereita, joilla on jonkinlainen synnynnäinen vamma. Aika useat minun tuntemistani kavereista ovat hyvin jyrkkiä ja suvaitsemattomia asenteiltaan, myös toisia vammaisia kohtaan, ellei peräti juuri heitä kohtaan.

Meillä on historia. Se ulottuu kauas, jopa usean kvartaalin päähän.

Suuri lama järjesteli uudella tavalla suomalaiset omistukset. Siinä yhteydessä järjestettiin hyvin syvällisellä tavalla suomalainen yhteiskunta uusiksi. Paljon syvemmältä kuin moni edes niihin järjestelyihin osallistunut ymmärtää. Kysymys ei ole vain rahasta, vaikka raha siinä oli kyllä keskeisellä sijalla. Me astuimme jälki… jälkipetolliseen maailmaan.

Jälkipetollisessa maailmassa mikään ei ole varmaa. Kaikki mitä meillä on, voidaan viedä meiltä.

Elämän heikot muistuttavat meitä siitä, että me olemme onnekkaita. Vaikka kuinka tekisimme parhaamme, saatamma huomenna olla työttömiä, kurjia, onnettomia, epäonnisteita. Me pelkäämme sitä, että me olemme niin lähellä kuilua. Jos oikeasti ja avoimin silmin katsomme elämän epäonnistuneita, saatamme muistaa, “Minun ja onnettoman ihmisen ero on siinä, että minulla oli parempi onni.”

Vaaksa viereen, ja se olisit sinä.
Julkaistu ensimmäisen kerran 3.6.2015