Te, jotka tunnette minut pidemmältä ajalta, tiedätte minun läheisen suhteen Mediceihin ja heidän suojatteihinsa, mutta jos tällä kertaa kertoisinkin Cesare Borgiasta, yhdestä aikansa vittumaisimmasta miehestä.
Cesarehan tunnetaan Paavi Aleksanteri VI:n äpäräpoikana, murhatuista aviomiehistä tunnetun Lucrecia Borgian veljenä ja kertakaikkisen häikäilemättömänä miehenä, siihen mittaan asti, että murhan vuosisadallakin häntä kavahdettiin.
Mutta onko se koko totuus?
Cesaren elämänkaari on oikeasti hämmästyttävä. Hänen maineikas elämänsä loppui verrattain varhain ja aivan kuten hän elikin, hän kuoli väkivaltaisesti vain 31-vuotiaana.
Toki on myönnettävä, että osa hänen menestyksestään oli peräisin muilta, veljeily Ranskan mahtavan kuninkaan kanssa ja paavin poikana saa varmasti asioita aikaan, jos on sen luontoinen, ja siitähän se on monasti kiinni, luonteesta.
Jos sinulla ei ole saavutuksiin sopivaa luonnetta, mitä se sitten onkin, tuskin saavutat niitä. Tietysti menestys vaikkapa suutarina edellyttää toisenlaista luonnetta, kuin vaikkapa menestyneellä lakimiehellä.
Cesare Borgia oli häikäilemätön, ovela ja julma.
Luulen, että jos hän ei olisi ollut niin häikäilemätön, hänen saavutuksensa olisivat voineet muodostua pysyvimmiksi ja kenties Pyhän Istuimen valta olisi muokannut Italian historiaa toisella tavalla. Emme voi tietää.
Mutta toisaalta taas, ilman häikäilemättömyyttä hän ei olisi saavuttanut samaa, minkä hänen maineensa tuhosi.
Ja vaikka hän oli vihattu, hän oli myös ihailtu ja Euroopan historian yksi merkittävimmistä kirjoista, ”Ruhtinas”, on omistettu hänelle.
Cesaren elämän ymmärtämiseksi pitää huomioida hänen taustansa ja se maailma, missä hän toimi.
Ennen kuin varsin käsittelen Cesaren uraa, luon henkilökuvat hänen lähipiiristään ja tärkeimmistä nappuloista tuossa 1400-1500-luvun taitteen valtaistuinpelissä.
Isä, Rodrico Borja
Cesaren isä oli Aragoniasta kotoisin Rodrigo Borja, joka omaksui opiskellessaan Italiassa nimen Borgia.
Itse asiassa Rodrigon isä oli katalaani, Jofré Llançol i Escrivà, joka omaksui vaimonsa sukunimen, Borja, koska vaimon suku oli paljon merkittävämpi ja juuri yhteys Borjan sukuun mahdollisti Rodrigon urakehityksen, sillä Alfons de Borja y Cavanilles, myöhempi paavi Calixtus III, oli Jofren lanko.
Calixtus III oli paavina vain kolmisen vuotta, mutta jo kardinaalina vaikutti siihen, että sukulaispojat pääsivät hyviin asemiin ja saivat oman aikansa parhaan koulutuksen, ja toiseksi vanhin poika, kuten tapana aatelisilla silloin oli, otettiin enon suojissa kirkolliselle uralla, tunsi hän siihen sitten vetoa tai ei.
Rodrico ei ollut kuin 14-vuotias, 1445, kun silloin Valencian piispana ollut eno nimitti hänet suntioksi ja kolme vuotta myöhemmin Valencian, Barcelonan ja Segorben kaniikiksi ja piispan sijaiseksi.
Vaikka nuorella Rodrigolla oli kolme virkaa, se ei pitänyt sisällään juurikaan velvollisuuksia ja hän lähti Roomaan ja sen kautta Bolognaan laajentamaan opintojaan.
Rodrigon opinnot Italiassa alkoivat Italiassa 1448 ja valmistui lakitieteen tohtoriksi Bolognassa, ennen kuin hänen enonsa tuli Italiaan ja valittiin paaviksi 1455 ja sen jälkeen nepotistinen paavi antoi titteleiden ja virkojen sataa sukulaispoikansa päälle, niin että Rodrigo nousi kardinaalikollegion jäseneksi vain 26 vuotiaana ja sai myös paikan paavin kansliassa, joka pyöritti suurta osaa kirkon arkipäivän hallinnosta ja kohta nousi varakansleriksi, jota virkaa hän hoitikin 35 vuotta.