Mitä helvettiä tämäkään asia kuuluu Ranskan kuninkaalle?
Yleisesti ottaen ei niin kilin genitaalia, mutta kuten tiedämme, ainahan ranskalaiset änkeävät mukaan säheltämään, jos vain on pienikin tilaisuus.
Varokaa siis ranskalaisia, silloinkin kun he tuovat lahjoja.
Ranskan kuningas oli sitä mieltä, että hän oli oikeastaan Napolin kuningas. Joo, mä tiedän, ei niitä pidä ottaa vakavasti, mutta nyt oli jokeri pakassa. Sforzan Ludovico oli Milanon valtionhoitaja ja pakassa vielä kaksi akkaa, joista toinen oli Ludovicon veljen pojan vaimo ja toinen Ludovicon oma muija. Se on ihan jumalaton sotku, kun Ludovicon vaimo sai pojan ja ja kun veljenpojalla, Gian Galeazzolla, jonka puolesta Ludovico hoiti Milano-bisnestä, oli hänelläkin poika. Herttuan, Gian Galeazzon poika Francesco Maria Sforza syntyi tammikuun 30.päivä 1491 ja Ludovicon poika Massimiliano Maria Sforza 25.tammikuuta 1493.
Eli ei kahta sanaa, ettei herttuan poika olisi ollut vanhempi, mutta silti Ludovico paiskaa ohi herttuan pojalleen titteliksi Pavian kreivi, vaimonsa vaikutuksesta, ja tuo titteli oli perinteisesti kruununperillsen titteli.
Herttuatar oli Isabelle di Aragon, Napolin prinsessa, saa hepulin poikansa syrjäyttämisestä ja pyytää sitten Napolin kuninkaalta, isältään Francesco II:selta toiselta.
Sitten on se Ranskan kuningas sai päähänsä, että hänhän on oikeastaan Napolin kuningas. Tämä oli yleinen vaiva Ranskan kuninkaille, jotka usein luulivat olevansa Ranskan kuninkaita, niin usein, että saivat toisetkin siihen mukaan aika ajoin
Mutta tämä sotku, mikä oli kaatumassa mm. paavi Aleksanteri VI ja Napolin kuninkaiden syliin, sai alkunsa siitä, että Anjoun ja Mainen kreivi oli 200 vuotta aikaisemmin päätynyt Sisilian kuninkaaksi, menettänyt sitten Sisilian ja pitänyt Napolin… Minä varoitin, tämä on yhtä saatanan sotkua, ja vedän nyt lyhyesti.
Anjoun kreivi piti itseään Napolin kruununperillisenä, hyvästä syystä, ja toisesta hyvästä syystä Aragonialainen suku ei pitänyt. Kun sitten Anjou potkaisi ämpäriä, Ranskan kuningas peri koko paskan, niin Anjoun herttuakunnan kun vaatimukset Napolin valtaistuimeen.
Charles VIII on tilanteessa, jota Ranskassa ei ole ollut yli sataan vuoteen. Ranskalla on rauha Englannin kanssa, Burgundi ja Bretagne on pelattu pelikentältä naimalla kummastakin valtakunnasta perillinen ja sulautettu Ranskaan. Charles sai päähänsä, että ristiretki pitäisi tehdä, sillä Kastilian Isabella ja Katalonian Ferdinand oli juuri lopettaneet viimeisen muslimivaltion Espanjassa.
Jollakin tavoin Ranskan kuningas päätteli, että paras tapa tehdä ristiretki Jerusalemiin, on hyökätä ensin Napoliin ja tällä tavalla varmistaa että ristiretken selustassa on epävakaa ja miehitetty valtakunta. Tässä vaiheessa Ludovico, jota vieläpä nimiteltiin Mauriksi, il Moro, antaa Ranskan armeijalle luvan käyttää aluettaan hyökkäykseen Napoliin.
On siinä sitten saatana sankarit.