Samalla kun ratsastimme ulos hoitolaa kiertävästä kehästä, takaisin hedelmätarhaan, Longner kertoi, “Harva nykyään enää ymmärtää, miten sekaisin Eurooppa oli heti sodan jälkeen, ja miten kamalan sekaisin oli Neuvostoliitto. Samaan aikaan kun Neuvostoliitto miehitti koko Itä-Euroopan, se valmisteli Kreikan, ja jos mahdollista Italiankin kaappaamista, ja integroi valloitettuja alueita uuteen imperiumiin”, Longner aloitti kertomaan Stalinin vaikutuksesta tarinaansa.
“Tässähän oli aikaisemmin sellainen niitty ja sivua joki kaarsi, joka sitten laski putouksena suunnilleen siinä, missä nyt on hoitolan kaarirakennuksen länsipää,” Longner aloitti, “Drachenin notkoksi sanottiin sitä putouksen alaista kohtaa jokivarressa ja siinä, noin kuusi metriä korkeassa kalkkikivi töyräässä näkyi, näin minulle on kerrottu, onkaloita ja pieniä luolia.”
“Koko itäinen Eurooppa kyti kaikenlaista vastarintapesäkettä, ja siinä suhteessa Puola, Unkari tai Saksa oli helppoja, oikeasti vaikeita olivat kaikenlaiset partisaanit ja metsäsissit Neuvostoliiton alueella,” selittäessään Longner aloitti taas tutun tuulimyllyimitaation vasemmalla kädellä, samalla kun oikea ohjasti hevosta.
“Tuolla eteläpuolella käytiin yksi taistelu, “ja käsi nyt näytti suunnilleen oikeaan suuntaan, “ja se jäljiltä maastoon jäi yhtä ja toista joista olisi voinut kuvitella olevan hyötyä vastarintaliikkeelle,” ja Longner katsoi välillä minuun, kuin tarkistaakseen olenko kartalla.
“Joku oli huomannut, eikä varmaan paikallinen, että joskus oli jostakin rinteen onkalosta tullut savua, ja tieto oli sitten kulkenut KGB:lle joka ilmaantui paikalle eräänä syysiltana jotakuinkin 70 vuotta sitten,, sotilasosaton tukemana, ja, näin minulle on kerrottu, heidän tullessa paikalle, nousi taas rinteen onkaloista savua. KGB käski onkaloissa olevia antautumaan ja tulemaan esille kädet ylhäällä, muutoin avattaisiin tuli. Kun ketään ei ilmaantunut, annettiin sotilasosaton tehtäväksi ajaa metsäveljet luolista. Muutaman minuutin tulitukseen ei vastattu, ja sen jälkeen heitettiin luoliin vielä muutama kranaatti, ennen kuin joukot tarkastivat ne.”
Longnerin vasen käsi kaarteli osoittaen ilmassa neuvostosotilaiden varovaisen lähestymisen, ja mies loi nopean katseen minuun, ymmärsinkö nyt varmasti tämän dramaattisen huippuhetken, “mutta kun sotilaat ja salaisenpoliisin miehet tulivat rinteen luo, he eivät löytäneet ketään. Kranaattien osin romahduttamien onkeloitten takaseinissä oli koloja, joista hyvin pienikokoinen mies olisi saattanut pursitautua pakoon, mutta ketään ei löytynyt.
KGB halusi kuitenkin olla varma, ja sotilaat, sisäministeriön erikoisjoukot, asettuvat kahdeksi viikoksi rinnettä vastapäätä, ja 7 kyläläistä ammuttiin rinnettä vasten, pettureiden avustamisesta.”
Kuulusteluissa selvisi, että rinteestä on noussut savua aika ajoin koko tunnetun historian ja paikan nimi, lohikäärmenotko, johtuu siitä, että vanhan tarinan mukaan törmän takana nukkuu lohikäärme, joka vartioi kiirastulen takaporttia. KGB:n mies, nimeltään Valeri Roslev, halusi kuitenkin, varmuuden vuoksi, lähettää kahdeksan perhettä Siperiaan, “Longner vilkaisi minua, ja sanoi, kuin varmistaakseen vaikutuksen, “mutta tämä oli vasta ensimmäinen vaihe.”
Vaikka olin luullut tietäväni tämän tarinan, tähän asti kuulemani oli kuitenkin minulle ennestään vierasta ja ratsastimme tovin hiljaa, ennen kuin Longner aloitti minulle tutumman osan.
“Neuvostoliitossa oli pulaa kaikesta, ei kaikesta kaiken aikaa, mutta käytönnössä aina jostakin, ja vaikka maalla oli valtavat energiavarat, energia ja tarve eivät kohdanneet”, Longner kertoi taas käsi huitoen johonkin Siperian tai Intian suuntaan ja minä olin tyytyväinen, että Lagavulin oli niin rauhallinen.