Drachendell 26

“Vaikka väkeä oli enemmän, noudatettiin varovaisuutta. Siksi seuraavana päivänä saatiin 12:ssa tunnissa edetyksi vain 10 mutkaa eteen päin. Sitten Roslev oli käskenyt lopettaa yöksi, vetäytyä luolasta, mutta jättää kolmeen kohtaan ansakranaatti. Luolassa työskenteleminen, pelkkä vahtiminen, oli kuulemma liian uuvuttavaa miehille, kuumuuden ja hajun vuoksi, sillä mitä pidemmälle he etenivät, sitä pahemmalle luolassa haisi.”
Aita, jota seurasimme, eteni nyt suorana, ja muistin miltä se oli näyttänyt minun ajaessani eilen kartanolle, jotenkin rakenteellisemmalle, ikään kuin muurille, vaikka lehdettömän orapihlajan läpi näkikin nyt satulasta aivan hyvin. Longner piti taukoa. Hän vaikutti jotenkin levottomalta, ja mietin, olisiko vanhalla miehellä muistihäiriöitä, mutta tarina kuitenkin pienen paussin jälkeen jatkui. “Luutnantti Sobolevin muistiinpanojen mukaan kello yhden jälkeen kuului sarja räjähdyksiä luolasta. Hän oli lähteä osaston kanssa luolaan, mutta Roskov kielsi, ja määräsi sen sen sijaan vain joukot valmiuteen.”
Longner keskittyi hetkeksi hevosen ohjastamiseen, kun laskeuduimme pieneen puron uurtamaan kuruun ja toista rinnettä ylös. Minä mietin kertomusta, se oli hyvin kummallinen, mutta Longner kertoi sitä totena, ja oli valmis näyttämään joitakin dokumentteja sen tuoksen. En kyennyt sanomaan, olisivatko dokumentit aitoja, mutta olin silti kiinnostunut näkemään ne.
Kun tulimme taas tasaiselle tantereelle, Longner  jatkoi, hieman asian vierestä, “Eikö ole jotenkin, nyt tekisi mieleni sanoa – hellyttävää – miten ihminen kuitenkin pelkää yötä? Vaikka luola on yhtä pimeä päivällä ja yöllä, niin mieluummin ihminen lähtee sinne päivällä! Vasta seuraavana päivänä, auringon jo noustua, Roskov antoi määräyksen, että luolaan oli taas lähdettävä.”
“Kaikki kranaatit olivat räjähtäneet, mutta ainut jälki mitä löytyi, oli muutama tupsu kellanruskeaa karvaa. Tämän jälkeen Roskov otti yhteyttä Moskovaan, ja sieltä vastattiin, että he lähettäisivät erikoisryhmän.”
Merkittävän hiljaisuuden jälkeen Longner jatkoi.
“ Sekä raportin lyhennelmässä, että Sobolevin muistiin kirjoittamassa kertomuksessa mainitaan vain nimikirjaimet KVG, mutta Sobolev käyttää eräässä kohdassa sanaa, josta voi päätellä KVG:n olevan nainen. Raportin lyhennelmästä ei mainita sitäkään. Tämä tuli suoraan Stalinin käskystä, tämän allekirjoittamalla valtakirjalla, jolla  KVG sai täyden vallan viiden kilometrin säteellä luolasta. Roskovin raportti käsittelee enää vain sitä, että hän on luovuttanut kaikki tietonsa KVG:lle. Arkistoistakaan ei löydy tämän jälkeen kuin pari mainintaa Roslevista, “ Longnerin vilkaisu sai minut keskeyttämään.