“Mikä tappoi miehet luolassa?”
“Sobolevin mukaan se ei koskaan selvinnyt, “Longner sanoi, “hän sanoi olevansa varma, että luolassa oli jotakin, jotakin vaarallista, mutta hän ei päässyt koskaan sen perälle, eikä hän saanut vastausta arkistoista tai keneltäkään eloonjääneeltä.”
“Mitä olivat ne Keisarin juutalaiset?” Minun oli kysyttävä Longnerilta.
“Niin, paikallinen taru tai legenda, miksi sitä pitää sanoa, kertoo, että kun Pietari Suuri valloitti tämän maan, täällä ollut leprasiirtola paloi kaiken väkensä kanssa. Jotkut sanovat, että ruotsalaiset polttivat sen, ajaakseen lepraan sairastuneet venäläisten joukkoon ja toisen version mukaan kasakat polttivat sen vahingossa. Mutta kun maa oli keisarin, hän antoi vanhan leprasairaalan vanhalle juutalaiselle, joka oli joskus pelastanut tsarevitsin hengen hullulta koiralta. Tarinan mukaan vanha juutalainen oli paennut Persian keisaria, joka olisi halunnut maata juutalaisen tyttäret ja kun he saivat tämän keisarilta tämän maan, hän muutti tänne viiden tyttärensä ja näiden miesten kanssa. Tarina on mutkikas ja pitkä, mutta joka tapauksessa, maa oli ollut, näin kerrotaan, Pietari I vahvistamalla määräyksellä, ikuisesti Avram Perdiskyn perillisten. Jos haluat, voit joskus lukea sen tarinan, olen kirjoittanut talteen ja yhdistänyt se seitsemän kertomusta, jotka näistä Keisarin juutalaisista on.”
“Entä mitä kylille tapahtui?”
“Tämä on tarinan synkimpiä osia. Kylät katosivat kokonaan. Asukkaista ei jäänyt mitään merkintää sitten vuoden 1953. Sobolev epäilee, että KVG käytti heitä orjatyövoimana ja räjäytti luolan heidän päälleen, tai että heillä tehtiin täällä jotakin kokeita, sillä hän sanoi nähneensä täällä joitakin kammottavia laitteita, jonkalaisia ei ole nähnyt missään muualla.”
Palasimme takaisin tonttirajalle valtatien toisella puolen, pientä hiekkatietä pitkin. Missä tie vei läpi pensasaidan, oli muutama sortunut rakennus, ja niiden ja pensasaidan välistä jatkoimme edelleen tonttirajaa tovin seuraten. Tässä kohden ratsastuspolku muuttui pieneksi tieksi, joka näytti vanhalta, mutta ahkeraan käytetyltä.
“Longner, Onko selvinnyt kuka oli KVG?”
“Se onkin mielenkiintoista. Mitään varsinaista kirjallista dokumenttia ei ole, mutta saattaisi olla, että kyseessä olisi Ksenia Vladimirovna Garinkova. Naisesta näkyy vain muutama tieto, mutta hän on tunsi Stalinin ainakin vuodesta 1922, mutta voi olla, että tiedot eivät ole täsmällisiä. Asiaan liittyy seikkoja, joista meidän pitää puhua myöhemmin.”
Tie kulki nyt aidan ja karja-aitauksen välistä, ja suuret ylämaan naudat löntystelivät aidan toisella puolen likemmäs, kuin tervehtiäkseen isäntäänsä ja kun ne tulivat aidalle, Longner pysähtyi ja hieroi muutaman eläimen otsaa nyrkillä. Ne näyttivät pitävän siitä ja jäivät katsomaan peräämme, kun ratsastimme eteen päin.
“Oletteko eläinystävä?”
“En osaa sanoa, että eläin olisi ihmisen ystävä, mutta niitä voi kohdella arvokkaasti ja ystävällisesti. Viime kädessä me kuitenkin elämme niistä”, Longner sanoi ja samalla tulimme uudelle portille aidassa.