Näin naisen raitiovaunussa
Hän oli nuori, ja hänen kasvonsa olivat aivan ihanan suloiset.
Vähän nuorta Isabella Rosselinia, pikkaisen Audrey Hepburnia, suuret tummat silmät, suu, kuin olisi juuri piiloittanut sinne varastetun kirsikan, elävät tummat silmät.
Ja minä haltioiduin.
Minä katsoin häntä ja tunsin ilon virtaavan itsessäni.
Ja hän näki sen.
Ilo osui hänen silmiinsä, ne kimmelsivät, loistivat ja välkkyivät.
Ja hymy levisi minun kasvoilleni kuin tippa öljyä vetään ja hän näki sen.
Miten kaunis voi elämä olla.
Ja hän nauroi.
Se ääni on kaunis. Nuoren naisen nauru.
Minä soitin kelloa ja jäin pois raitiovaunusta.
Hymyilevä nainen jatkoi kohden Onnellsita Arabiaa.