Jos niin olisi, kuin olla pitää, ja minulla olisi sellainen maaseutuasunto, kuin mieleni haluaa, niin siellä olisi Hämärän halli.
Tiilestä muurattu halli.
Lattia tiiltä. Savesta saumat.
Seinät erisävyisiä, poltettuja tiiliä, mustan ja punaisen välistä, eri laatuja, liekin jälkiä.
Kaksitoista metriä leveä, kuusitoista korkea, ja kolmekymmentä metriä pitkä.
Harjakatto, ei liian korkeaharjainen, jota järeät puupalkit kantaisivat. Palkkien takaa näkyisivät niin lankut kuin tiilet.
Pitkillä sivuilla, kummassakin päässä ja ja kahta puolen, pariovet, tummat.
Ylhäällä occulirivi. Vain yksi valaisin, toisessa päässä oleva lyhty.
Koko lattia viettäisi eteläpäähän, jonkin verran, muutaman kymmenen senttiä.
Tilan pohjoispäässä 4-5 metriä leveä tasainen korotettu osa, ehkä portaan verran ylempänä tannerta, jonka reunassa matala kivipenkki, muutoin koko tilassa vain muutama kahden istuttava, siirrettävä puupenkki.
Koko hallin idea olisi hämärä.
Suuri halli, jonne tulla rauhoittumaan.
Koska tilaa ei lämmitettäisi, se olisi viileä. Talvella hieman lämpimämpi kuin ulkona.
Koska sitä ei valaistaisi, se olisi hämärä.
Valo tulisi katon rajan sinisistä ikkunoista, tai nurkissa olevista ovista, tilaan nähden pienistä.
Talvisin se olisi kenties hieman lämpimänpi kuin ulkona, mutta toisaalta säilyttäisi viileytensä pitkälle kesään.
Ja kun elokuun armoton taivas huutaisin silmille, olisi paikka, minne poiketa puutarhasta, hämärään rauhaan.