Rokotevastaisilla, kulkutautimyönteisillä, eli kuoleman kätyreillä, ei pitäisi olla sijaa ihmiskunnassa.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut Typerysten Salaliitosta, joka on maailman laajimmalle levinnyt ja vaikutusvaltaisin verkosto, samaan aikaan avoimesti näkyvillä, mutta täysin salassa, sillä vain harva jäsen itsekään tietää olevansa mukana ja jonka olemassaolon kiistäjät ovat osoitus sen läsnäolosta.
Huomattava osuus siitä paskasta, missä rämmimme, on tehty bona fide.
Ihmiset, joilla on pyrkimys hyvään, tekevät työtään sivuilleen vilkaisematta, puurtaen sitä tehtävää, joka on heille annettu ja on usein vielä tärkeääkin, oikeasti, vaikka olisikin silti kokonaisuuden kannalta kyseenalaista.
Siinä toimii Typerysten Salaliitto.
Kulkutautimyönteisessä paskasakissa on osansa näillä.
He ovat vain typeryksiä, jotka toimivat hyvässä uskossa, mutta se ei poista sitä, että he ovat vaarallisia kusipäitä ja bioterroristaja, vaikka miten toimisivat bona fide.
Valitettavasti tilanne kuitenkin on se että puolet ihmiskunnasta on keskimääräistä tyhmempiä, ja lopuistakin merkittävä mulkkuja ja kusipäitä, psykopaatteja, sosiopaatteja tai vain omanvoiton pyyteisiä ja moraalittomia.
SItten on eskapismia.
Sairaudeksi asti kasvavaa toivoa, ettei maailma olisi paha.
Mutta se on.
Myönnän, että lankean siihen hetkittäin itsekin.
Toivoon, että maailma olisi toisenlainen.
Mutta se ei ole.
Meidän on tehtävä siitä hyvä, tai ainakin parempi.
Mutta se ei onnistu jos painamme päämme pensaaseen.
Meidän on oltava tietoisia siitä, että on olemassa tappava tauti, jonka voi muuttaa koko maailman, ja muuttaakin, mutta silti, me voimme vaikuttaa siihen muutokseen.
Ja silti ja sittenkin.
Se, että Suomessakin, jossa pitäisi olla toimiva koululaitos ja ihmisten lukutaito on maailman paras, on niin monta, joilla ei ole perustavaakaan ymmärrystä siitä, miten tiede toimii ylipäänsä, puhumattakaan, että osaisivat hakea oikeaa tietoa ja ymmärtäisivät lukemaansa.
Tämä viheliäinen paskasakki ei ymmärrä sen vertaa, että se katsoisi edes oikeita mittareita, eikä se ymmärrä näkemäänsä edes vääristä mittareista.
Nämä tolvanat tuovat mieleeni sen kohdan Westworld televisiosarjasta, kun Bernard, robotti joka on tehty tiedemiehen rooliin, näkee robotin piirrustukset, eikä näe paperissa mitään, koska hänen ohjelmansa on laadittu niin, että se suojelee häntä siltä tiedolta että hän on robotti. Samalla tavalla nämä mulkerot eivät ymmärrä mitä todellisuus on, koska heidän ohjelmansa estää heitä siitä.
Ja tässä se on.
Tietysti ne sadattuhannet, jotka kuolevat koronaan, ovat vakava asia.
Ja niiden rinnalla on sitten seuraava taso, joka kenties on vakavampi, ne ihmiset, jotka eivät saa hoitoa ajoissa, koska korona tukkii sairaanhoidon, ja joiden sairaus lyhentää heidän laadukasta elämäänsä ja vie heidät ennen aikaiseen hautaa.
Ja sitten on se, miten koko järjestelmä menee sekaisin, kun sadattuhannet ihmiset sairastuvat, jäävät töistä pois, lisäten kollegoiden taakkaa ja silti jää töitä tekemättä.
Tuttavani remontti on myöhässä 3kk, koskaa alumiinista on pulaa.
Toisen tuttavani työpaikalla on ongelmia, koska tarvittavia ruuveja on vaikea saada.
Yksi kaverini on vaikeuksissa, koska työvoimaa on liian vähän sairastapausten vuoksi ja eikä uutta henkilökuntaa voi edes kouluttaa, kun heidän henkilöstö- ja koulutusvastaava on koronaeristyksessä puolison sairastaessa.
Ja sitten on pitkäaikaisvaikutukset.
Tuttuni oli viime vuonna pitkään lomautettuna, koska hänen työnsä oli 90% riippuvainen asiantuntijan työstä, joka pääsi takaisin töihin 8kk koronasairasloman jälkeen.
Kaikki nämä ovat vakavia asioita, jotka rampauttavat koko yhteiskuntaa.
Mutta todella huolestuttavaa on se, että ihmiset ovat tolvanoita.
Yksi maailman koulutetuimmista kansoista jonka koulujärjestelmää sanotaan yhdeksi parhaista, päästä läpi, korkeakouluun asti, tolvanoita, jotka eivät ymmärrä tieteen perusteita, joilla ei ole sen vertaa älyä, että osaisivat erottaa RNA:n DNA:asta edes erilaisena merkkisarjana ja jotka eivät erota piikkiproteniinia rokotusneulasta.
Jos maassa pääsee maisteriksi näin vähäisellä ymmärryksellä, perusasioiden ymmärtämisellä, se on oikeasti huolestuttavaa.
Ja se on asia jolle voisi tehdä jotakin.
Voimme poistaa kuoleman kätyrit ihmiskunnasta.
Suomessa luulisi että asia hoituisi kymmenessä vuodessa perustaltaan, mutta lopullinen vaikutus tietysti tulee viiveellä, kun vaikutus valuu vuosiluokkien mukana.
Globaalisti tietysti asia on hitaampi, mennen perustaankin vähintään 30 vuotta, mutta silti, se on mahdollista.
Ei tietysti kokonaan, mutta se on.
Rokotevastaisten poistaminen ihmiskunnasta, siinä määrin, että ne muodostavat samanlaisen ryhmän, kuin debiilit, psykopaatit tai vasenkätiset heterokromiset helikopterilentäjät.
Parantamalla koulutusta, ihan perusopetusta, laajentamalla yleissivistystä ja vaatimalla oikeasti, ettei koulu ole ohi, ennen kuin on oppinut edes perusasiat.
Mutta silti, puolet ihmisistä on keskimääräistä tyhmempiä, lopuistakin merkittävä osa on mulkkuja ja kusipäitä, omanvoiton ahneita paskiaisia, populistaja ja ihan vain paskiaisia.
Mutta minä toivon.
Ja siihen asti, näitä kuoleman kätyreitä, heitä on kohdeltava kuin bioterroristeja, joiden kanssa ei neuvotella.